Museokortti-käynnit hurjassa 43% kasvussa – katso TOP 20 museokohteet vuonna 2019
Museokortti rikkoi vuonna 2019 jälleen ennätyksiä. Museokortilla maksettiin 1,4 miljoonaa museokäyntiä, joka on peräti 43 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Tällöin käyntejä tehtiin noin miljoona.
Museokorttien myynti kasvoi jälleen viidenneksellä. Kortteja myytiin vuoden aikana noin 185 000 kappaletta. Lukuun sisältyvät uudet Museokortit ja aiemmin hankittujen korttien uusinnat. Kokonaiskasvua edellisvuoteen verrattuna oli noin 20 prosenttia. Vuonna 2018 Museokortteja myytiin 154 000 kappaletta.
– 43 prosentin kasvu käyntimäärissä ja viidenneksen kasvu myynnissä on hieno saavutus ja kertoo, että museot ovat vetovoimaisia ja Museokortin omistajat ovat korttiin tyytyväisiä, iloitsee tj. Kimmo Levä.
Museokortilla maksettiin museokäynti vuonna 2019 keskimäärin 8,7 kertaa.
”Museokortin omistaminen on jo elämäntapa”
Museokortti otettiin käyttöön toukokuussa 2015, jonka jälkeen museot ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätykset joka vuosi. Vuoden 2019 kaikki käynnit sisältävät museotilastot valmistuvat Museovirastossa keväällä 2020.
– Voidaan hyvin perustein puhua Museokortti-ilmiöstä. Koska muut ovat innostuneet museoista, halutaan ilmiöön osallistua. Monelle suomalaiselle Museokortin omistamisesta on muodostunut jo elämäntapa, kertoo kehitysjohtaja Seppo Honkanen.
Museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot, eli kertalippu- ja Museokortti-tulot yhteensä ovat kasvaneet vuoden 2014 jälkeen ainakin 71 prosenttia ja museoiden kokonaiskävijämäärä kolmanneksella.
– Pääsylipputulojen kävijämääriä voimakkaampaa prosentuaalista kasvua selittää se, että noin puolet tilastoiduista museokäynneistä on ilmaiskäyntejä. Museokortti kasvattaa nimenomaan maksullisten museokäyntien määrää, kertoo Honkanen.
Museokortin myyntitulot palautetaan museoille käyntikorvauksina. Vuonna 2019 Museokortti tuloutti museoille 9,4 miljoonaa euroa. Vastaava summa oli 7,4 miljoonaa euroa vuonna 2018.
Museokortti-järjestelmän perustamiseen ei ole käytetty julkista rahoitusta.
TOP20 museot Museokortti-käyntien perusteella vuonna 2019
1 |
Ateneumin taidemuseo |
2 |
Amos Rex |
3 |
Nykytaiteen museo Kiasma |
4 |
HAM Helsingin taidemuseo |
5 |
Helsingin Taidehalli |
6 |
Kansallismuseo |
7 |
Näyttelykeskus WeeGee |
8 |
Designmuseo |
9 |
Sinebrychoffin taidemuseo |
14 |
Museokeskus Vapriikki, Tampereen museot |
10 |
Didrichsenin taidemuseo |
11 |
LUOMUS Luonnontieteellinen museo |
12 |
Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila |
13 |
Turun taidemuseo |
15 |
Sara Hildénin taidemuseo |
16 |
Villa Gyllenberg |
17 |
Aboa Vetus & Ars Nova -museo |
18 |
Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo |
19 |
Serlachius-museo Gösta |
20 |
Wäinö Aaltosen museo |
Museokortti on 69€ maksava pääsylippu 300 museoon Ahvenanmaalta Inariin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi
Kimmo Levä
Pääsihteeri
Puh. 040 166 2816
kimmo.leva@museoliitto.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Museokortti on kärkisijoilla kulttuurietujen tarjoajien listoilla – työikäiset hakevat palautumista museovierailuista25.10.2024 08:49:49 EEST | Tiedote
Työssäkäyvät käyttävät kulttuurietujaan erityisen paljon Museokortin hankintaan. Edenredillä Museokortti on tuhansien palveluiden joukosta neljänneksi suosituin kohde, ja myös Smartumilla se on viiden kärjessä. ePassilla Museokortti on ollut kulttuuriedun toimipaikkojen TOP 5 -kärjessä joka kuukausi vuoden 2024 aikana.
Satoja menovinkkejä syyslomaviikoille – tutustu museoiden tapahtumatarjontaan ympäri Suomen!10.10.2024 15:52:18 EEST | Tiedote
Museoiden lapsille suunnatuissa tapahtumissa askarrellaan, piirretään, leivotaan, leikitään ja satuillaan. Aikuisille on tarjolla taiteilijatapaamisia, konsertteja, neulontaa, karmivia naamiaisia sekä luentoja meteoriiteista sään ääri-ilmiöihin. Kokosimme syyslomaviikkojen kiinnostavimmat vinkit alueittain.
Kansainvälisiä debyyttejä ja odotettuja kotimaisia – katso loppuvuoden kiinnostavimmat näyttelyt3.10.2024 11:40:22 EEST | Tiedote
Loppuvuoden uutuusnäyttelyt tuovat monia kansainvälisiä huippuja ensimmäistä kertaa Suomeen. Esillä on taidetta renessanssimestarilta, tanskalaista satufantasiaa sekä nykytaidetta Lähi-idästä. Tarjolla on myös odotettuja kotimaisia nimiä Tove Janssonista Anssi Kasitonniin. Kokosimme jättilistan loppuvuoden näyttelyistä ympäri Suomen.
Museokesä oli ennätysvilkas – katso oman alueesi suosikkikohteet!13.9.2024 12:16:22 EEST | Tiedote
Museokorttia käytettiin kesän aikana jälleen ennätyspaljon. Museokortti-käyntejä kertyi yli 1,1 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Katso kesän 30 suosituinta Museokortti-kohdetta sekä vierailluimmat kohteet maakunnittain.
Alvar Aallon skeittialtaat, hyperrealismia ja Hello Kitty -huumaa – katso kesän puhutuimmat uutuusnäyttelyt!20.6.2024 12:03:15 EEST | Tiedote
Ihmettele hyperrealistista taidetta Tampereella, koe EGSin utopistinen suurlähetystö Helsingissä tai lähde Jyväskylään selvittämään, mitä yhteistä on Alvar Aallolla ja skeittauksella. Museokesä tarjoaa kotimaisia klassikoita, muoti-ikoneja ja kansainvälistä valokuva-, lasi- ja veistostaidetta. Kokosimme kiinnostavimmat uutuusnäyttelyt ympäri maan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme