Naantalin Kylpylä uusi voittonsa - Suomen paras hotelli myös 2020
Suomen ykköskylpylähotelli vei jälleen voiton
Kansainvälinen World Travel Awards -gaala järjestettiin 27. kerran 2.11.2020, tällä kertaa verkon välityksellä. Tässä ”matkailualan Oscareiksi” kutsutussa palkintogaalassa Naantalin Kylpylä voitti sekä kategorian Finland’s Leading Hotel 2020 että Finland's Leading Hotel Suite 2020. Muita samoihin kilpasarjoihin nominoituja hotelleja olivat mm. Hotel Kämp, Klaus K, Hilton Helsinki Strand, Radisson Blue Seaside Hotel ja SnowVillage.
"Tänä vuonna panokset kovenivat, kun emme ainoastaan puolustaneet titteliämme, vaan kisasimme myös kolmessa muussa kategoriassa", myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen kertoo.
Voitto tuli kahdessa kategoriassa, minkä lisäksi kylpylä oli nominoitu Suomen parhaan business-hotellin kategoriaan. Sarjan kruunasi poikkeuksellinen nominaatio Euroopan parhaan leisure-resortin kategoriassa, vieläpä ainoana pohjois-eurooppalaisena kohteena viiden etelä- ja itä-eurooppalaisten resortin joukossa. "Menestys on kokonaisuudessaan palkinto pitkäjänteisestä uudistustyöstämme, johon kansainvälinen tunnustus antaa vain lisää virtaa", Hakkarainen jatkaa. Vuosina 2019–2020 kylpylällä onkin tehty mittavia remontteja ja palvelu-uudistuksia, jotka jatkuvat edelleen.
Kiitokset äänestäjille ja henkilökunnalle
Toimitusjohtaja Riikka Arola iloitsee erityisesti siitä, että kisa ratkaistaan yleisöäänin. Lopputuloksesta päättävät nimittäin yksittäiset matkailijat yhdessä alan ammattilaisten kanssa. "Voittomme kertovat siitä, että kylpylä on kohteena arvostettu niin kollegoiden kuin asiakkaiden silmissä - juuri paremmin ei voisi olla", hän kehuu.
Erityiskiitos kuuluu tietysti kylpylän henkilökunnalle: "ilman heitä meillä olisi Naantalissa pelkät seinät – nimenomaan henkilökuntamme luo sydämellisen tunnelman ja erinomaisen asiakaskokemuksen", Arola kiittää.
Kylpylän kisakategoriat
Finland's Leading Hotel - voitto
Finland's Leading Hotel Suite - voitto
Finland's Leading Business Hotel - top 9
Europe's Leading Leisure Resort - top 6
World Travel Awards
World Travel Awards perustettiin 1993 matkailualan parhaimmiston esiin nostamiseksi ja palkitsemiseksi. Nykyään se tunnetaan alan arvostetuimpana tunnustuksena. Kilpasarjoja on useita aina lentoyhtiöistä hotelleihin ja matkanjärjestäjiin, joille äänensä antavat sekä yksittäiset matkailijat että alan ammattilaiset.
Lisätietoja: www.worldtravelawards.com
Lisätiedot ja haastattelut:
Joni Hakkarainen
Myynti- ja markkinointijohtaja / Sunborn Group
joni.hakkarainen@sunborn.fi |
+358 44 55 66 285
Kuvapyynnöt ja tutustumisvierailut:
Jutta Ruusunen
Viestintäpäällikkö / Sunborn Group
jutta.ruusunen@sunborn.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Naantalin Kylpylä on tunnettu kylpylä- ja kongressihotelli meren rannalla, Naantalin idyllisen vanhan kaupungin kyljessä. Kylpylä on osa Sunborn Saga Oy:tä, joka tunnetaan erityisesti kylpylätoiminnan pioneerina ja laadukkaiden ravintolapalveluiden tuottajana. Yritykseen kuuluvat Naantalin Kylpylä ja Ruissalon Kylpylä ravintoloineen, Kuntoutuskeskus Ruissalo sekä ravintolat Naantalin Kaivohuone ja Snickari Naantalissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin Kylpylä
Elämys on vastuullinen Black Friday -hankinta27.11.2024 10:29:41 EET | Tiedote
Naantalin Kylpylä erottuu Black Friday -kampanjallaan tarjoamalla mahdollisuuden hankkia elämyslahjakortteja tuntuvilla alennuksilla tavaran sijaan. Kampanjaan on tänäkin vuonna valittu toistasataa erilaista lahjakorttia aina kylpylälomista ravintolaillallisiin ja hemmotteluhoidoista tapahtumalippuihin. Lahjakortit tulevat myyntiin verkossa perjantaina 29. marraskuuta.
Naantalin Kylpylän ravintola Tammikellari avaa ovensa uudelleen11.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Ravintola Tammikellari avautuu Naantalin Kylpylässä uudistuneena torstaina 19. syyskuuta. Asiakkaiden toiveet ovat olleet keskeisessä roolissa rakastetun ravintolakonseptin kehittämisessä.
Naantalin Kylpylän joulukausi käynnistyy perinteisellä kuusenkoristelukisalla sekä joulumarkkinoilla30.11.2023 17:58:33 EET | Tiedote
Naantalin Kylpylän joulunalusaika on täynnä perinteistä ohjelmaa. Kylpylä isännöi jälleen suosittua Korein Kuusi -kisaa, jossa paikalliset yritykset ja kulttuuritoimijat kisaavat joulukuusenkoristelussa. Lisäksi Kylpylän edustalla järjestetään viikonloppuna järjestyksessään kolmannet joulumarkkinat.
Naantalin Kylpylän ja Putouksen yhteistyö jatkuu18.1.2023 13:00:00 EET | Tiedote
Naantalin Kylpylä jatkaa yhteistyötä Suomen suosituimman sketsiviihdeohjelma Putouksen kanssa sarjan lauantaina 21. tammikuuta alkavalla tuotantokaudella.
Naantalin Kylpylästä entistä vastuullisempi matkailukohde15.12.2022 08:07:00 EET | Tiedote
Naantalin Kylpylälle on myönnetty matkailun Green Key -jatkosertifikaatti. Sertifikaatti myönnettiin Green Key ja Green Activities -tuomariston kokouksessa perjantaina 9. joulukuuta. Naantalin Kylpylässä toteutetaan nyt entistä enemmän erilaisia vastuullisuustoimia, sillä kriteerit ympäristösertifikaatille tiukkenivat entisestään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme