Omakotiasuja, varaudu nyt lumen sulamiseen ja ehkäise kosteusvahingot
Alkuvuoden pakkaset ja suuri lumikuorma ovat koetelleet taloja. Pakkasista johtuvan jäätymisen seurauksena esimerkiksi Ifin korvaamat putkien aiheuttamat vuotovahingot lisääntyivät tammi–helmikuussa yli 50 prosenttia edellisvuodesta. Seuraavaksi omakotiasujan on syytä valmistautua lumimassojen sulamiseen. Etelä-Suomessa lumet ovat paikoitellen sulaneet jo vauhdilla.
– Nyt kun lunta on monin paikoin poikkeuksellisen paljon, on erityisen tärkeää varmistaa, että sulamisvedet pääsevät valumaan pois rakennuksesta sadevesikaivoihin ja avo-ojiin. Esimerkiksi isot lumikasat kannattaa mahdollisuuksien mukaan poistaa talon seinustoilta, jottei sulamisvesi kulkeudu niistä suoraan rakenteisiin, neuvoo omakotitalovakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen Ifistä.
Salaojat puuttuvat joka viidennestä omakotitalosta
Sulamisvesiin varautuminen on erityisen tärkeää, sillä noin kolmessa neljästä suomalaisesta omakotitalosta on jokin puute ulkopuolisen kosteuden hallinnassa, selviää Ifin kaikkiaan yli 20 000 omakotitaloon teettämistä Kunnon koti -talotarkastuksista. Jopa joka viidennessä omakotitalossa salaojat puuttuvat tai niistä ei ole mitään havaintoa. Muita yleisiä puutteita ovat patolevyjen puuttuminen (noin 40 prosenttia), virheellisesti tehdyt sokkelin vierustäytöt (yli 10 prosenttia) ja puutteellisesti asennetut syöksytorvet (noin 10 prosenttia).
– Nämä ovat huolestuttavia puutteita, jotka voivat kaikki edesauttaa kosteuden pääsemistä rakenteisiin ja aiheuttaa pahimmillaan mittavan kosteusvaurion. Jos tietää, etteivät omassa kodissa esimerkiksi salaojat ole kunnossa, kannattaa nyt ensiapuna etenkin lumien siirtäminen rakennusten ympäriltä tehdä huolella, Utunen vinkkaa.
– Selviä hälytysmerkkejä ovat esimerkiksi sulamisveden lammikoituminen rakennusten viereen, sokkelin kastuminen tai rapautuminen sekä rakennuksen sisäpuolella maalin hilseily lattialistojen yläpuolelta. Jos sulamis- ja sadevesien ohjauksessa on puutteita, ne on syytä hoitaa kuntoon kesän aikana ennen seuraavia syyssateita ja talvea, kertoo Utunen.
Ifin asiantuntijan vinkit: näin varaudut lumien sulamiseen
- Poista isot lumikasat mahdollisuuksien mukaan talon seinustoilta.
- Tarkista, etteivät sadevesikaivot ole lumen peitossa, jäässä tai muuten tukossa ja että sulamisvedet ohjautuvat poispäin rakennuksesta.
- Tarkista kellarikerroksen tuuletusaukot ja ikkunat sekä varmista, ettei sulamisvesi pääse kellariin. Tarkista myös alapohjan ja mahdollisen kellarin ilmanvaihto ja tarkkaile kosteudesta johtuvia jälkiä.
- Varmista, että rännit ja tasakaton kattokaivot ovat auki, jotta katolle kertyvät sulamisvedet pääsevät poistumaan esteettä.
- Jos tontilta löytyy salaojat, varmista tarkistuskaivosta, että vesi virtaa esteettä salaojaputkia pitkin tarkistuskaivoon. Salaojat suojaavat talon perustuksia kosteudelta, joten jos putket näyttävät olevan tukossa, puutu asiaan saman tien.
- Tarkista talven jälkeen katon, räystäiden ja syöksytorvien kunto. Katso myös, että lumiesteet ja kattoturvatuotteet ovat kunnossa.
Moni uusi omakotiasuja kaipaa neuvoja kunnossapitoon
Omakotitalojen vakuutukset eivät tyypillisesti korvaa lumen sulamisesta aiheutuvia vahinkoja, koska niitä ei voida pitää Suomen olosuhteissa ennalta arvaamattomina. Poikkeuksena on Ifin LaajaPlus-tasoinen kotivakuutus, joka korvaa myös sulamisvesien aiheuttamia kattovuotoja.
– Sulamisvesien hallitusta poistumisesta huolehtiminen on osa normaalia keväistä kiinteistön hoitoa, mutta etenkään moni uusi omakotiasuja ei välttämättä tiedä, miten parhaiten toimia vahinkojen ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi haluamme kannustaa ja opastaa asiakkaitamme pitämään huolta kodeistaan. Konkreettisena työkaluna kunnossapitoon tarjoamme kotivakuutusasiakkaillemme maksuttoman ulkopuolisen asiantuntijan talotarkastuksen, Utunen sanoo.
Ifin Kunnon koti -talotarkastuksia on tehty kaikkiaan jo yli 20 000 suomalaiskotiin. Talotarkastuksessa rakennusalan asiantuntija käy läpi omakotitalon kunnon, rakenteet, rakennuksen tekniikkaa sekä antaa arjen turvallisuusvinkkejä. Maksuttomaan palveluun ovat oikeutettuja Ifin asiakkaat, joilla on Laaja- tai LaajaPlus-tasoinen kotivakuutus omakotitaloon. Tarkastus ei vaikuta yksittäisen kotivakuutuksen hintaan tai korvauksiin. Tarkastukset toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Utunenomaisuusvakuutusten tuotepäällikkö
Puh:050 425 8364laura.utunen@if.fiOuti Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin tilastot: näin joulu näkyy vakuutusyhtiössä18.12.2024 07:20:00 EET | Tiedote
Joulu ei aiheuta valtaisaa vahinkopiikkiä vakuutusyhtiöön, mutta etenkin kiire joulunaluspäivinä nostaa tiettyjä riskejä. Jouluviikolla ja uuden vuoden ympärillä sattuu Ifin vahinkotilastojen mukaan keskimäärin kaksinkertainen määrä palovahinkoja tavallisiin talvipäiviin verrattuna. Myös parkkipaikka- ja liikennevahingot lisääntyvät selvästi.
Varaudu liukkauteen: Eniten liukastumisia sattuu, kun sää muuttuu nopeasti22.11.2024 08:04:00 EET | Tiedote
Sateet ja nopea muutos lämpöasteista pakkaseen voivat nyt tehdä kaduista ja teistä vaarallisen liukkaita. Ifin vapaa-ajantapaturmatilastojen perusteella talvella on 50 prosenttia muuta vuotta suurempi todennäköisyys joutua leikkausta vaativaan tapaturmaan. Varaa liikkumiseen aikaa ja pitävät kengät.
Ifille vahva tulos vuoden kolmannella vuosineljänneksellä6.11.2024 09:53:02 EET | Tiedote
Ifin vakaa tuloskehitys jatkui vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä. Ifin pohjoismainen toimintamalli, koko ja liiketoiminta-alueiden hajautus tuovat jatkossa entistäkin enemmän etuja riskien ja kustannusten hallintaan, kun integraatio Topdanmarkin kanssa etenee.
Nämä ovat suomalaisten omakotitalojen haasteet sateiden lisääntyessä: tarkista sadevesien ohjaus ja katon kunto5.11.2024 07:40:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt koettelevat jatkossa yhä enemmän myös suomalaisia taloja. Joka kolmannessa omakotitalossa on parannettavaa sadevesien ohjauksessa, käy ilmi Ifin teettämistä talotarkastuksista. If vinkkaa, mitä ehdit vielä tarkistaa kotona ennen talvea.
Hirvieläinkolarien riskiviikot alkoivat – huomioi liikenteessä metsästyskauden alku10.10.2024 07:40:00 EEST | Tiedote
Hirvi- ja kauriskolareja sattuu Ifin vuosien 2019–2023 vahinkotilastojen perusteella eniten viikoilla 40–48, eli lokakuun alkupuolelta marraskuun loppuun sijoittuvalla ajanjaksolla. Erityistarkkuutta liikenteessä vaaditaan, kun tällä viikolla alkava hirvenmetsästys saa eläimet liikkeelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme