Oulu Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa kuudes ja Pohjois-Suomen houkuttelevin kohde asuntosijoittajan näkökulmasta

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Oulu sijoittui vertailussa kuudenneksi ja Pohjois-Suomen houkuttelevimmaksi kaupungiksi, voittaen niukasti seitsemänneksi sijoittuneen Rovaniemen.
”Oulusta kiinnostavan kohteen asuntosijoittajalle tekee kaupungin nopea kasvu, mikä tarkoittaa myös kasvavaa vuokra-asuntojen kysyntää. Koronakaan ei vaikuta hidastaneen kaupungin vajaan parin tuhannen asukkaan vuotuista kasvuvauhtia. Vuokrat ovat Oulussa edelleen selvästi muita suuria kaupunkeja edullisemmat, mutta viime vuosina yksiöiden vuokrat ovat nousseet jopa suhteellisesti pääkaupunkiseutua nopeammin”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.
”Ennustetussa vuokratuotossa Oulu häviää keskisuurille yliopistokaupungeille, mutta kun huomioidaan väestöennuste sekä ennustettu asuntojen hinta- ja vuokrakehitys, kaupunki nousee vertailun kärkikastiin. Kaupungin kehitysnäkymien osalta Oulu jää selvästi muista suurista kaupungeista. Tulokseen voi vaikuttaa yliopiston tulevaan sijaintiin liittyvät epävarmuudet”, Rokkanen arvioi.
Rokkasen mukaan moni asuntosijoittaja suosii Oulua ja muita kasvukeskuksia sen vuoksi, että asuntojen arvokehitykseen tai uuden vuokralaisen löytymiseen liittyy vähemmän riskejä kuin pienemmissä kaupungeissa. Rokkanen kuitenkin muistuttaa, että Oulussakin esimerkiksi vuokrausajat vaihtelevat paljon eri kaupunginosien välillä.
Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä
Viime vuosien voimakas vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on hidastanut vuokrakehitystä kasvukeskuksissa ja kääntänyt vuokrat jopa pieneen laskuun monessa keskisuuressa kaupungissa. Oulussa vapaarahoitteiset vuokrat nousivat tammi-maaliskuussa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta. Vuosi sitten vastaava vuokrien vuosimuutos oli 1,5 prosenttia. Pitkittynyt koronatilanne ja asuntotarjonnan kasvu ovat hidastaneet vuokrien nousua erityisesti kaksioissa ja suuremmissa asunnoissa.
”Korona ei kyselyidemme perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytyminen on vaikeutunut alkuvuonna koko maassa. Rajoitukset ovat iskeneet opiskelijoiden sekä esimerkiksi monen palvelualojen työntekijöiden vuokra-asuntojen kysyntään. Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Rokkanen arvioi.
”Vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on alkuvuonna jatkunut kysynnän kasvua vahvempana, mikä on vaikeuttanut vuokralaisen löytymistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla näkyy edelleen matkailun pysähtyminen ja vuokra-asuntotarjonnan kasvu lyhytaikaisen majoituksen puolelta. Muualla Suomessa on nähtävillä merkkejä palautumisesta. Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.
Katso lisätietoa kaupunkirankingista Suomen Vuokranantajien sivuilta. Kaupunkikohtaiset arviot ovat tarkemmin luettavissa jäsensivuiltamme maksutta Suomen Vuokranantajien jäsenille.
Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot ekonomisti Sakari Rokkaselta, sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi (lomalla 9.7.2021-1.8.2021) tai yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi 12.7.-30.7. Sakari Rokkasen loman aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Työryhmän esitys pienriitamenettelystä pannukakku – häätöjen kustannukset kaatuisivat jatkossa muiden vuokralaisten niskaan26.3.2025 14:48:37 EET | Tiedote
Oikeusministeriö on tänään 26.3.2025 julkaissut työryhmän ehdotuksen uudeksi pienten riita-asioiden menettelyksi. Kyseessä olisi käräjäoikeudessa sovellettava uusi oikeudenkäyntimenettely, joka koskisi aluksi vain vuokrasuhteeseen liittyviä oikeudenkäyntejä.
Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.
Muun maan vuokrakehitys päihitti viime vuonna selvästi pääkaupunkiseudun – asetelma kääntynyt 2020-luvulla päälaelleen5.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuosi 2024 oli vuokramarkkinoilla jatkumo vuodesta 2023 – vuokra-asuntojen kysyntä oli edelleen lähes ennätystasolla ja tarjonta pysyi runsaana. Vuokra-asuntojen markkinointiajat pysyivät koko maan osalta lähes samalla tasolla, mutta ilmoitusmäärät eivät enää kasvaneet. Vuosi 2025 tulee olemaan ensimmäinen, kun vähäisen asuntorakentamisen vaikutukset alkavat todellisuudessa näkyä vuokramarkkinoilla.
Lyhytvuokrauslaki tuo kaivattua selkeyttä nykytilaan, vuorokausirajat liian tiukat28.2.2025 16:01:33 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö on julkaissut uuden ehdotuksensa lyhytaikaista vuokrausta koskevaksi lainsäädännöksi. Suomen Vuokranantajien mukaan myönteistä ehdotuksessa on erityisesti lainsäädännön selkiytyminen sekä vähintään neljän viikon pituisen vuokrauksen rinnastaminen normaaliin asumiseen. Ehdotukseen kirjattu 90 vuorokauden raja muun kuin oman vakituisen asunnon lyhytaikaiselle vuokraukselle on kuitenkin liian lyhyt. Kunnille olisi myös tullut antaa laajempi harkintavalta sallia lyhytvuokraus omalla alueellaan.
Häiriövuokralainen voidaan jatkossa häätää nopeammin – myös vakava väkivaltarikos voisi päättää vuokrasopimuksen10.2.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmän ehdotus vuokralainsäädännön päivittämiseksi sisältää monia välttämättömiä uudistuksia vuokra-asumiseen. Ilmoitusten toimittamisen salliminen vuokralaiselle sähköisesti voi nopeuttaa häätöjä ja jatkossa myös vakava väkivaltarikos voisi johtaa vuokrasopimuksen päättymiseen. Yksi keskeinen puute ehdotukseen jäi edelleen – poliisiraportit erittäin vakavista häiriöistä eivät jatkossakaan olisi vuokranantajien hyödynnettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme