OX2 Finland

OX2 osti tuulivoimahankkeen Kauhavalta

Jaa
Pohjoismainen uusiutuvan energian yhtiö OX2 on ostanut Kauhavalla sijaitsevan Salo-Ylikosken tuulivoimahankkeen Tuuliveikot Oy:ltä. Kauppa sisältää hankeoikeudet seitsemän tuulivoimalan rakennuttamisesta.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: OX2. Kuvaaja: Mikko Havusela.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: OX2. Kuvaaja: Mikko Havusela.

Salo-Ylikosken tuulipuiston yhteenlaskettu kokonaisteho tulee olemaan noin 40 megawattia ja tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus 220 metriä. OX2 aloittaa hankealueella tuulimittaukset ja käynnistää myös rakentamisen suunnittelun tänä keväänä. Rakentaminen käynnistyy vuoden 2023 aikana.

”Kotimaisen energian tuotanto on meille tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan. Yksi tuulivoiman vahvuuksista on se, että hankkeen rakentaminen kestää keskimäärin vuodesta kahteen. Näin uutta kapasiteettia saadaan tuotantoon varsin nopeasti. Kauhavalla päästään toivottavasti rakentamaan hanketta jo ensi vuonna”, OX2 Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen kertoo.

”Aloitimme hankkeen kehittämisen kahdeksan vuotta sitten ja tuntuu hyvältä, että se siirtyy nyt osaavan toteuttajan käsiin ja projekti vihdoin toteutuu”, Tuuliveikkojen toimitusjohtaja Osmo Kokko toteaa.

Hankealue sijaitsee Kauhavan ja Pedersören rajan tuntumassa, noin 30 kilometriä pohjoiseen Kauhavan keskustasta.

”Olemme juuri luovuttaneet valmiit Kröpulnin ja Storbackenin tuulipuistot naapurikunnissa Uudessakaarlepyyssä ja Vöyrillä, joten seutu on meille tuttua. Onkin hienoa päästä toteuttamaan tuulivoimaa nyt myös Kauhavan puolelle”, projektipäällikkö Valtteri Paunonen sanoo.

OX2:lla on tällä hetkellä Suomessa rakenteilla 800 MW:n edestä uutta tuulivoimakapasiteettia ja operoitavana 12 tuulipuistoa. Yksi rakenteilla olevista hankkeista on Suomen suurin tuulivoimahanke Lestijärvelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Teemu Loikkanen, maajohtaja, OX2 Suomi, p. +358 50 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com

Kuvat

Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: OX2. Kuvaaja: Mikko Havusela.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: OX2. Kuvaaja: Mikko Havusela.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

OX2 Finland
OX2 Finland
Kansakoulukuja 1
00100 Helsinki

https://www.ox2.com/fi/

OX2 kehittää ja myy tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. Se on ottanut johtavan aseman laajamittaisen maatuulivoiman rakentajana toteutettuaan 17 viime vuoden aikana noin 3,2 GW tuulivoimaa Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Puolaan muun muassa Allianzille, Ardianille ja IKEAlle. Vuosina 2014–2020 OX2 toteutti Eurooppaan enemmän maatuulivoimaa kuin mikään muu toimija. Lisäämällä uusiutuvan energian saatavuutta OX2 edistää siirtymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2 toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Liettuassa, Espanjassa, Italiassa ja Romaniassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Vuonna 2021 liikevaihto oli 4 983 miljoonaa kruunua (458 miljoonaa euroa) ja liikevoitto 414 miljoonaa kruunua (38,3 miljoonaa euroa). OX2 on listattu Nasdaq First North Premier Growth Market -markkinapaikalle.

Lisätietoja osoitteessa www.ox2.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland

Suomen suurimman tuulipuistohankkeen kuljetukset käyntiin 15.5. – voimalaosia siirretään Kokkolasta Lestijärvelle ensi vuoden alkupuolelle saakka13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttaman Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset alkavat keskiviikkona 15.5.2024. Reitti Kokkolan satamasta tuulipuistoon kulkee valtatie 13:sta, josta jatketaan Sillanpään risteyksestä Halsuan kautta Lestijärvelle. Kuljetukset voivat ajoittain haitata ja hidastaa muuta liikennettä.

Valtioneuvosto ei myöntänyt yhdellekään merituulivoiman hankekehittäjälle hyödyntämisoikeuksia talousvyöhykkeellä - OX2 tulee jatkamaan merituulivoiman hankekehitystä3.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Valtioneuvosto teki 2.5.2024 yleisistunnossaan kielteisen päätöksen (valtioneuvoston päätös TEM/2024/44) koskien kaikkia merituulivoiman rakentamiseen tähtääviä hyödyntämisoikeushakemuksia Suomen talousvyöhykkeellä. Kielteinen päätös koskee myös OX2:n Halla- ja Laine-merituulihankkeiden hyödyntämisoikeushakemuksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye