Pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen
Pääkaupunkiseudulla koronaepidemiatilanne on viime viikkoina kehittynyt huolestuttavaan suuntaan ja tartuntamäärät ovat kasvaneet nopeasti. Sairaalahoidon tarve on pääkaupunkiseudulla lievässä nousussa ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitus on kasvanut. Tähän on vaikuttanut erityisesti koronaneuvonnan, testaustoiminnan ja tartunnanjäljityksen kasvanut tarve.
Koronavirus on viime viikkojen aikana levinnyt erityisesti tilanteissa, joissa sosiaalista kanssakäymistä on paljon ja turvavälejä on ollut käytännössä vaikea noudattaa. Tartuntaketjuja on todettu erityisesti esimerkiksi yökerhoissa, ravintoloissa, baareissa ja isoissa yleisötilaisuuksissa.
Edellä mainittuihin tartuntatilanteisiin liittyvä toimivalta on maan hallituksella ja aluehallintovirastoilla. Hallitus arvioinee ravintolarajoitusten muutostarpeet pääkaupunkiseudulla leviämisvaiheen mukaisesti.
Pääkaupunkien julkisten sisätilojen käyttöä tai kaupungin tiloissa tapahtuvaa harrastustoimintaa koskeviin suosituksiin ja rajoituksiin ei tässä vaiheessa tehdä muutoksia.
Kouluihin palataan lähiopetuksessa
PKS-koronakoordinaatioryhmä korostaa, että koronaepidemiaa koskevien suositusten ja rajoitusten tulee olla oikeasuhteisia ja kohdistua vaikuttavalla tavalla niihin tilanteisiin, joissa tartuntoja saadaan. Rajoitustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta sekä hyöty-haitta-suhdetta on tarkasteltava kokonaisuutena, huomioiden epidemiologinen tilannekuva ja riskiarviointi. Erityisen tärkeää on huolehtia lapset ja nuoret ensin -periaatteen toteutumisesta käytännössä.
Kouluihin palataan pääkaupunkiseudulla syyslukukauden alkaessa lähiopetuksessa. Päätös koskee sekä peruskoulua että toista astetta kaikissa Helsingin, Vantaan ja Espoon kouluissa.
Lähiopetuksessa panostetaan terveysturvallisuuden varmistamiseen ja hyödynnetään keväällä saatuja oppeja.
Pääkaupunkiseudulla erityisesti toisen asteen opiskelijat ovat olleet viime lukukaudella etäopetuksessa huomattavasti muuta maata enemmän. Etäopetuksen kielteiset vaikutukset kasaantuvat erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin opiskelijoihin. Mitä tiukempia rajoituksia opiskelijoihin kohdistetaan, sitä suurempia niiden vaikutukset ovat heidän oppimiseensa ja hyvinvointiinsa.
PKS-koronakoronakoordinaatioryhmä seuraa epidemiatilannetta jatkuvasti. Tilanteen muuttuessa tänään tehtyjä linjauksia arvioidaan tarvittaessa uudelleen.
Etätyö
Etätyön tekemistä suositellaan laajasti sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Työpaikoilla on edistettävä järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita mahdollisia riskitekijöitä.
Kasvomaskin käyttö
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee THL:n linjauksen mukaisesti kasvomaskin käyttöä kaikille 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille. Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä sekä julkisissa sisätiloissa. Maskia suositellaan käytettäväksi näin ollen myös oppilaitoksissa peruskoulun 6. luokasta lähtien.
Myös työyhteisöissä suositellaan kasvomaskin käyttöä, mikäli samassa tilassa työskentelee useampia henkilöitä.
Lisäksi suositellaan 12 vuotta täyttäneiden käyttävän kasvomaskia yleisötilaisuuksissa ulkotiloissakin.
Aluehallintoviraston toimenpiteet
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se tiukentaisi tartuntatautilain 58 §:ssä tarkoitettua päätöstään (yleisötilaisuuksien järjestäminen) leviämisvaiheen mukaisesti ja tekisi 58 d §:ssä (tosiasiallisten etäisyyksien pitäminen julkisissa tiloissa) tarkoitetun päätöksen.
Tosiasiallisen etäisyyden mahdollistaminen julkisissa tiloissa, tartuntatautilain 58 d §
Sisätiloissa, joissa on yli 10 henkilöä, tulee olla mahdollista säilyttää tosiasiallinen kahden metrin turvaväli. Ulkotiloissa, joissa on yli 50 henkilöä, fyysinen lähikontakti on kielletty.
Yleisötilaisuuksien järjestäminen
Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevissa STM:n leviämisvaiheen ohjeissa todetaan muun muassa, että tilaisuuksia ja kokouksia voidaan järjestää sisätiloissa korkeintaan 10 hengen kesken. Tilaisuuksissa tulee noudattaa tartuntatautilain mukaisesti kahden metrin etäisyyttä sekä Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistusta.
Mikäli osallistujia on enemmän, on osallistujille osoitettava henkilökohtainen istuma- tai seisomapaikka. Mikäli osallistujia yli 25, on tilaisuudessa otettava käyttöön eriyttämisjärjestelyt.
Ulkotiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia korkeintaan 50 hengelle. Mikäli osallistujia on enemmän, on otettava käyttöön eriyttämisjärjestelyt.
Eriyttämisjärjestelyt tarkoittavat osallistujien jakamista toisistaan erillisiin osioihin, esimerkiksi erillisiin katsomolohkoihin. Lohkossa henkilömäärä ei saa ylittää asetettua osallistujien maksimimäärää, eivätkä lohkot saa sekoittua keskenään.
Päätösarvion tosiasiallista etäisyyttä sekä yleisötilaisuuksia koskien tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja tiedottaa päätöksistään erikseen.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Lisätiedot
Helsingin kaupunki: kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, puh. +358 40 334 2111
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä, puh. +358 40 640 3084
THL: tutkimusprofessori Hannu Kiviranta, puh. +358 29 524 6361
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, puh. +358 295 016 564
HUS: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Valtuustoryhmien neuvottelut luottamushenkilöpaikoista päättyneet16.4.2025 18:15:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuustoon on kuntavaaleissa valittu 85 jäsentä ja näille varajäsenet 1. kesäkuuta 2025 alkavaksi nelivuotiseksi toimikaudeksi. Vaalituloksen perusteella poliittiset ryhmät ovat käyneet neuvottelut luottamushenkilöpaikoista.
Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.
Kutsu medialle: Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta15.4.2025 09:20:55 EEST | Kutsu
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsinki Stadionin ajankohtaiskatsausta14.4.2025 17:24:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 14. huhtikuuta Helsinki Stadion Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Helsinki Stadion Oy on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme