Paula Risikko eduskunnan varapuhemieheksi

Risikko on toiminut eduskunnan puhemiehistön jäsenenä myös vuosina 2018-2019 (puhemies) ja 2015-2016 (varapuhemies). Viime vaalikaudella Risikko toimi eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana.
Valtioneuvoston jäsenenä Risikko on ollut peruspalveluministerinä (Vanhanen II ja Kiviniemi), sosiaali- ja terveysministerinä (Katainen), liikenne- ja kuntaministerinä (Stubb) ja sisäministerinä (Sipilä).
”On kunniatehtävä toimia maamme arvokkaimman instituution eli eduskunnan johdossa. Uskon, että voin tehtävässä hyödyntää aiempaa kokemustani puhemiehistön ja valtioneuvoston jäsenenä. Kokoomuksen ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsenenä pystyn vaikuttamaan laajasti”, Risikko sanoo.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Heinonen: Jatkuvatko SDP:n takinkäännöt? – Demarien ajatuspaja torppaa asiantuntijoiden kasvutoimet21.3.2025 13:33:32 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér on julkaissut blogin, jossa hän maalaa uhkakuvaa kaikista rahoitusmarkkinoiden uudistuksista ja kasvua tukevista keinoista. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kysyy, irtisanoutuuko Antti Lindtman säätiön lausunnoista vai jatkaako SDP talouspolitiikan takinkääntöjään?
Kokoomuksen Marttinen: Lindtmanin takinkääntölinja alleviivaa SDP:n politiikan linjattomuutta20.3.2025 16:39:07 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen arvostelee SDP:n jatkuvia täyskäännöksiä politiikassaan. Viimeisimpänä SDP äänesti hallituksen esittämien Kela-korvausten korotusten puolesta, vaikka on vastustanut niitä koko vaalikauden. Marttisen mukaan tämä on jälleen yksi osoitus siitä, ettei Lindtmanin johtamalla SDP:llä ole selkeää linjaa.
Kokoomuksen Laiho ja Vuornos – SDP:n sote-kritiikiltä putosi pohja19.3.2025 16:14:29 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä äänesti keskiviikkona hallituksen esityksen puolesta, jolla kasvatetaan Kela-korvauksia mm. gynekologikäynteihin. Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Henrik Vuornos iloitsevat, että SDP on tullut hallituksen linjoille Kela-korvausten kehittämisessä.
Kokoomuksen Autto EU:n puolustuksen valkoisesta kirjasta: Nyt on siirryttävä sanoista tekoihin19.3.2025 15:08:12 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) pitää Euroopan komission puolustuksen valkoista kirjaa odotettuna ja ajankohtaisena avauksena, joka osoittaa EU:n valmiuden vahvistaa puolustuskykyään. Hän korostaa, että Euroopan on pystyttävä vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksiin yhtenäisesti ja määrätietoisesti.
Kokoomuksen Valkonen: Puhtaiden investointien verokannustin hyväksytty – Suomelle tärkeä askel kohti kestävää kasvua19.3.2025 14:07:42 EET | Tiedote
Eduskunta on tänään hyväksynyt suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verokannustimen. Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää päätöstä merkittävänä edistysaskeleena Suomen kilpailukyvyn ja puhtaan siirtymän kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme