Perintöriitojen määrä kääntyi kasvuun – moni kiista olisi vältettävissä
![Perintöriitojen määrä kääntyi kasvuun vuonna 2021.](/data/images/00291/2eef4799-4a81-4faf-ae1a-b149d9a21299-w_720.jpg)
Suomen käräjäoikeuksissa laitettiin vireille yhteensä 1 459 perintöasioihin liittyvää riitaa vuonna 2021. Määrä on 28 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, jolloin laitettiin vireille 1 142 riitaa.Kiistojen kääntyminen kasvuun katkaisi vuodesta 2017 jatkuneen laskun lukumäärissä.
Private Banking -palveluita tarjoava S-Pankki Private selvitti, miten Suomessa riideltiin perinnöistä vuosina 2013–2021. Selvitys kattaa kaikki vireille tulleet perintöasioihin liittyvät riidat Suomen käräjäoikeuksissa.
”Toivon, ettei kukaan joutuisitällaisten repivien riitojen keskelle. Pahimmillaan riitely voi kääntää sisarukset toisiaan vastaan ja hajottaa perheen useamman sukupolven ajaksi”, sanoo johtaja Veera Kosonen S-Pankista.
Kosonen vastaa S-Pankki Privaten varakkaille perheille suunnatusta Family Office -palvelusta sekä Wealth Planning -palveluista eli varallisuus- ja perintösuunnittelusta. Kososen tiimi auttaa asiakkaita varallisuus- ja perintösuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.
”Kiistatvoivatvelloatuomioistuimissa vuosikausia ja kuormittaa kohtuuttoman paljon – niin henkisestikuin taloudellisesti. Jokainen perintöriita on yksinkertaisesti liikaa.”
Kärhämä käynnistyy jo ennen perinnönjakoa
Vaikka riitojen määrä ponnahti ripeäänkasvuun, viime vuoden kiistakertymäei ole täysin poikkeuksellinen. Tarkastelujaksolla käräjäoikeuksissa käytiin vuosittain keskimäärin runsaat 1 500 perintöriitaa.Karkeasti arvioituna muutamaprosentti kaikista kuolemantapauksista päätyyvuosittain riitelyyn tuomioistuimissa.
Suurin osa käräjäoikeuksissa vireille tulevista riidoista liittyy tapauksiin, joissa eripura on alkanut jo ennen varsinaista perinnönjakoa siten, että tuomioistuimen on määrättävä kuolinpesän selvittäjäksi ja jakajaksi ulkopuolinen henkilö.Tällaisten riitojen määrä nousi viime vuonna 30 prosenttia vuotta aiemmasta.
Johtaja Veera Kososensuosittelee olemaan liikkeellä hyvissä ajoin varallisuus- ja perintösuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Harva haluaa jättää jälkipolville riitaisaa perintöä ja siksi aiheesta kannattaisi keskustella avoimemmin.
”Pysähdy hetkeksi ja tarkastele rauhassa omaa tilannettasi.Aihe on usein arkaluonteinen ja voi herättää monenlaisia kysymyksiä.Siksi aiheen käsittelyä monesti mieluummin lykkääkin sen sijaan, että ottaisi sen puheeksi. Jos oma tilanne yhtään pohdituttaa, kannattaa kääntyä perheenjäsenistä riippumattoman ja neutraalin ammattilaisten puoleen, joka voi tarkastella tilannetta ulkopuolisen silmin ja pystyy auttamaan monimutkaisemmissakin kokonaisuuksissa.”
Uusimpien tilastojen mukaan joka neljännellä suomalaisella kotitaloudella on nettovarallisuutta noin 260 000 euroa, ja kaikkein varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat.
”Fiksu ratkaisu on tehdä asiantuntijoiden avustuksella omalle perheelle pitkän aikajänteen varallisuussuunnitelma, jossa huomioidaan myös perintösuunnittelu. Suunnitelmia laadittaessa yhdistyvät asiantuntijoidemme laki-, vero- ja sijoitusosaaminen.Näin pyrimme varmistamaan, että perheenne varallisuus kasvaa ja kehittyy turvallisesti yli sukupolvien, tahtonne mukaan.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera Kosonenjohtaja, Family Office & Wealth Planning
Puh:040 505 0435veera.kosonen@s-pankki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Tiina Nurmi blir kommunikationsdirektör för S-Banken18.6.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Tiina Nurmi (FM) har utsetts till ny kommunikationsdirektör för S-Banken från och med den 15 augusti 2024. Hon har ansvaret för S-Bankens externa kommunikation samt för kommunikation som gäller arbetsgemenskap, ekonomi och kunder.
Tiina Nurmi S-Pankin viestintäjohtajaksi18.6.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Tiina Nurmi (FM) on nimitetty S-Pankin uudeksi viestintäjohtajaksi 15.8.2024 alkaen. Hänen vastuullaan on S-Pankin ulkoinen viestintä sekä työyhteisö-, talous- ja asiakasviestintä.
Janne Ronkanen S-Pankin ekonomistiksi18.6.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
KTM Janne Ronkanen aloitti S-Pankissa ekonomistin tehtävässä toukokuun alussa. Ronkanen siirtyi S-Pankkiin Handelsbankenin senioriekonomistin tehtävästä, jossa hän toimi vuodesta 2015 lähtien.
S-Pankki selvitti: Suomalaisten halukkuus ostaa mökki on piristynyt – mökkeily ei enää itsestään selvä tapa viettää lomaa7.6.2024 08:06:00 EEST | Tiedote
S-Pankin Suuri mökkikysely paljastaa, että suomalaisten halukkuus ostaa mökki on noussut. Samaan aikaan vapaa-ajan viettotavat ovat murroksessa: mökille ei useinkaan mennä viettämään koko lomaa vaan mökillä saatetaan viettää lyhyitä pätkiä muiden lomailutapojen ohella.
Säästäjä-palvelun käyttäjämäärä ylitti merkittävän rajan – yli 100 000 suomalaista säästää nyt vaivattomasti sen kautta23.5.2024 13:56:07 EEST | Tiedote
S-Pankin mikrosäästämisen Säästäjä-palvelussa ylitettiin 100 000 käyttäjän raja. Viisi vuotta sitten lanseerattu Säästäjä on Suomen ensimmäinen mikrosäästämisen palvelu. Se tarjoaa monelle ensimmäisen kosketuksen rahastosijoittamiseen ja mahdollistaa säästöjen kerryttämisen helposti pienistä summista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme