Pitkittynyt yksinäisyys piinaa jo joka toista – kierre on katkaistava yhteistuumin

Yksinäisyys koskettaa joka toista Suomessa asuvaa. Yli puolet kertoo kokeneensa kuluneen vuoden aikana yksinäisyyttä ainakin joskus. Erityisesti nuorten, nuorten aikuisten ja ikäihmisten ahdinko näkyvät hälyttävästi Punaisen Ristin teettämän tuoreen yksinäisyysbarometrin tuloksissa.
– Voi sanoa, että yksinäisyys on kroonistunut Suomessa. Se on paitsi tragedia yksilölle, myös yhteiskunnallinen ongelma, toteaa Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.
Yksinäisyys on jatkunut vähintään vuoden joka toisella, ja neljänneksellä piinaa on kestänyt yli viisi vuotta. Korona ei siis yksinään selitä vakavaa tilannetta.
– Meillä on erityisen suuri huoli niistä ihmisistä, joilla yksinäisyys on pysyvä olotila. Pitkittyessään yksinäisyys altistaa monille fyysisille sairauksille ja mielenterveysongelmille. Yksinäisyys ei koronan jälkeen katoa itsestään, vaan se vaatii määrätietoisia toimia, Alaranta painottaa.
Nuorten ja nuorten aikuisten syvenevä yksinäisyys vaatii yhteisiä tekoja
Kolmannes nuorista kertoo oman yksinäisyytensä taustalla vaikuttavan ulkopuolelta tulevat kovat odotukset sekä vaatimukset pärjätä yksin. Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää on huolissaan nuorille asetetuista paineista ja heille sysätystä vastuusta.
– On pysäyttävää, että yksinäisistä nuorista neljä viidestä kertoo, etteivät he ole hakeneet apua yksinäisyyteensä. Jokaiselle tulee olla tarjolla turvallinen yhteisö, johon kiinnittyä, Suurpää sanoo.
Nuorten turvatalot tarjoavat nuorille mukaan ottavan yhteisön ja tarvittaessa turvallisen yösijan, keskusteluapua luotettavien aikuisten kanssa sekä tukea arjen sujumiseen. Nuorten ohella heidän läheisensä saavat turvataloilta apua. Lisäksi joka vuosi noin 25 000 ihmistä saa Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta apua yksinäisyyteensä.
Nämä toimet eivät kuitenkaan yksinään riitä, sillä lähes puolet Suomessa tuntee itsensä ainakin joskus ulkopuolelle jätetyksi.
– Kokemus ulossulkemisesta on niin yleinen, että vapaaehtoisten tai viranomaisten lisäksi tarvitaan meitä kaikkia. Kannustamme huomioimaan ihmisiä ympärillä ja näin vähentämään yksinäisyyttä itselleen sopivalla tavalla, Alaranta sanoo.
Punaisen Ristin Ystävänpäivä-kampanja: https://www.punainenristi.fi/ystavanpaiva
Punainen Risti tutki ensimmäistä kertaa laajemmin yksinäisyyttä, syitä yksinäisyyden taustalla ja sen vaikutuksia. Yksinäisyysbarometrin toteutti Taloustutkimus tammikuussa 2022. Punainen Risti seuraa jatkossa säännöllisesti barometrin avulla yksinäisyyden tilaa Suomessa.
Lisätietoja:
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, puh. 040 358 3257
Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, Suomen Punainen Risti, puh. 050 543 8251
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, Suomen Punainen Risti, puh. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Undersökning av Röda Korset: 92 procent tycker att det är viktigt att man ingriper i rasism som upplevs bland barn och ungdomar – 24 procent har ingripit i det17.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Röda Korsets enkät anser 92 procent av de som bor i Finland att det är viktigt att ingripa mot rasismen som upplevs bland barn och ungdomar. 24 procent av respondenterna har ingripit. Veckan mot rasism den 17–23 mars uppmuntrar alla att ingripa mot rasism och att agera för mänsklighet.
Punaisen Ristin tutkimus: suuri enemmistö pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten kokemaan rasismiin puututaan – alle neljännes on puuttunut siihen17.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 92 % Suomessa asuvista pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten kokemaan rasismiin puututaan. 24 % vastaajista on puuttunut siihen. Rasisminvastainen viikko 17.–23.3. kannustaa kaikkia puuttumaan rasismiin ja toimimaan inhimillisyyden puolesta.
Ensamhet bland ungdomar fick första ledets musiker att agera – låten Tee tänne taivas – har släppts7.3.2025 06:47:00 EET | Pressmeddelande
Gruppen Kivunkantajat, som bildats av första ledets finska metalmusiker, ger 7.3 ut låten Tee tänne taivas. Låten fick sin början ur ensamhet bland de unga. Intäkterna av streaming och försäljning av låten doneras till Röda Korsets skyddshus för unga.
Nuorten yksinäisyys sai eturivin muusikot toimimaan - Tee tänne taivas -kappale on nyt julki7.3.2025 06:47:00 EET | Tiedote
Suomalaisista eturivin metallimuusikoista koottu Kivunkantajat-yhtye julkaisee 7.3. Tee tänne taivas -kappaleen. Kappale sai alkunsa nuorten kokemasta yksinäisyydestä. Kappaleen striimauksesta ja myynnistä saatavat tuotot lahjoitetaan Punaisen Ristin Nuorten turvataloille.
Finlands Röda Kors ensamhetsbarometer: Ensamheten bland unga och unga vuxna har ökat14.2.2025 05:15:00 EET | Pressmeddelande
Två tredjedelar av 16–24-åringarna i Finland känner sig ensamma regelbundet. Den ensamhetsbarometer som Finlands Röda Kors låtit genomföra målar upp en dyster bild av de ungas situation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme