Pohde hyväksyi asiakasmaksun alentamisen ja perimättä jättämisen soveltamisohjeen

Jos asiakasmaksu vaarantaa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon, tiettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja on mahdollista alentaa tai jättää perimättä. Asiakas voi tällöin hakea asiakasmaksun alentamista, jolloin hänen taloudellinen tilanteensa arvioidaan ja päätös asiakasmaksun alentamisesta tehdään Pohteen asiakasmaksuyksikössä. Asiakasmaksun alentaminen perustuu asiakasmaksulakiin.
Taloudellinen tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti
Asiakasmaksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos asiakkaan toimeentulo vaarantuu tai elatusmaksuja ei ole mahdollista maksaa. Kun maksun alentamista haetaan, selvitetään hakijan sekä hänen puolisonsa tulot ja välttämättömät menot sekä perheen varallisuus. Lain mukaan hakemuksen käsittelijä voi selvittää asiakkaan tulotiedot viranomaisilta tai yhteisöiltä kuten Kelasta tai Verohallinnosta.
Tuloista vähennettäviä menoja ovat mm. asumiskustannukset, edunvalvonnan kulut, elatusapu, velkajärjestelyt, reseptilääkkeiden kustannukset ja terveydenhuollon kulut. Asiakasmaksua alennetaan, jos välttämättömät menot ovat suuremmat kuin tulot eikä asiakkaalle jää riittävää käyttövaraa. Jos tulot ovat menoja suuremmat, asiakasmaksua ei alenneta.
Lopullisen päätöksen maksun alentamisesta tekee Pohteen asiakasmaksuyksikkö. Päätös voi olla määräaikainen tai voimassa toistaiseksi. Asiakasmaksujen alentaminen perustuu asiakasmaksulakiin.
Asiakasmaksujen alentamista haetaan hyvinvointialueelta
Sellaisia asiakasmaksuja, joita on mahdollista alentaa tai poistaa, ovat sosiaalihuollon maksut ja terveydenhuollon tulosidonnaiset maksut, kuten kotihoito ja lapsiperheiden kotipalvelu, tietyt asumispalvelut sekä ateria- ja siivouspalvelut. Mahdollisuus ei koske terveydenhuollon tasamaksuja. Näitä ovat esimerkiksi terveyskeskusmaksut, poliklinikkamaksut ja tilapäiset kotisairaanhoitomaksut.
Muutosta asiakasmaksuihin haetaan lomakkeella tai vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella.
Hakemuksen voi tehdä asiakas, edunvalvoja, edunvalvontavaltuutettu tai muu asiakkaan edustaja. Hakemuksesta tulee käydä ilmi, miten asiakasmaksu vaarantaa toimeentulon tai mahdollisuuden maksaa elatusmaksuja. Tarkemmat tiedot, mitä asiakasmaksuja alentaminen koskee sekä miten asiakasmaksuun haetaan muutosta, löytyy Pohteen verkkosivulla olevasta ohjeesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuyksikkö
Soittoaika maanantai-perjantai kello 9-12
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus käsitteli vastinetta Valviralle: kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja lyhennetään16.4.2025 13:13:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 15.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli Valviralle annettavaa selvitystä kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanteesta. Toimenpiteet hoitoonpääsyn nopeuttamiseksi ja jonojen purkamiseksi ovat edenneet.
Liikkuva hammashoitola Pohdent siirtyy Alavieskasta Merijärvelle15.4.2025 10:48:52 EEST | Tiedote
Pohteen toinen liikkuva hammashoitola Pohdent aloittaa toimintansa Merijärvellä 5.5.2025. Avoimien ovien tapahtumaa vietetään perjantaina 9.5.2025 kello 13–15.
Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat kiinni pääsiäisenä10.4.2025 08:17:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyskeskukset ovat kiinni pääsiäisenä 18.–21.4.2025.
Aluevaaleissa äänesti ennakkoon 24,3 prosenttia äänioikeutetuista. Vaalipäivänä 13.4. ehtii vielä äänestää.9.4.2025 15:27:47 EEST | Tiedote
Aluevaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella ennakkoon äänesti 24,3 prosenttia äänioikeutetuista. Tulos jää jonkin verran maan keskiarvosta, joka on 27 prosenttia. Alue- ja kuntavaaleissa voi äänestää vielä vaalipäivänä sunnuntaina 13.4. Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kannustaa kaikkia täysi-ikäisiä Pohjois-Pohjanmaalla asuvia käyttämään äänioikeuttaan.
Aluehallitus käsitteli Tervian ja Doctan toimintakertomukset ja Pohteen helmikuun kuukausikatsauksen8.4.2025 16:26:04 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 8.4.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli Tervian ja Doctan viime vuoden toimintakertomukset ja helmikuun 2025 kuukausikatsauksen. Tammi-helmikuun talouden seurantatietojen mukaan Pohteen taloustilanne on talousarvioraamin mukainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme