Puolustusvaliokunnan jäsen, SDP:n kansanedustaja Mika Kari: Aidan rakentaminen itärajalle on osa laajempaa varautumista hybridiuhkiin
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/00533/21a678fe-e7cb-4d13-b323-66ae4a2ff46a-w_720.jpg)
Eduskuntapuolueet kokoontuivat tänään pääministerin kutsusta parlamentaariseen kokoukseen keskustelemaan Suomen turvallisuustilanteesta sekä Itärajalle rakennettavasta raja-aidasta. Kokouksessa puolueilta annettiin yksimielisesti tuki raja-aidan pilottihankkeelle. Rajavartiolaitos on esittänyt 130-260 kilometrin pituisen esteaidan rakentamista itärajalle. Tätä edeltäisi kolmen kilometrin pituisen pilottihankkeen toteutus.
"Kansainvälisen tilanteen myötä tosiasia on se, että rajan historiallinen turvallisuusrakenne muuttuu Suomen Nato-jäsenyyden myötä. Suomen ja EU:n ulkoraja on pian myös Naton ulkoraja 1340 kilometrin mitalla. Nyt ei ole tavoitteena vain pilotin toteuttaminen, vaan koko hankkeen toteuttaminen tulevina vuosina tarkoituksen mukaisella tavalla," Kari toteaa.
Raja-aidan avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa rajalle tulisi esimerkiksi ohjattuna hallitsematon joukko ihmisiä. Tätä varautumista tukee myös uudistettu rajalaki. Itäraja voidaan sulkea tarvittaessa kokonaan, jolloin turvapaikan hakeminen on mahdollista tarpeen mukaan keskittää ulkorajalta Helsinki-Vantaalle.
"Näiden toimien suhteen tavoitteena on varmistaa jatkossakin, että raja Venäjän kanssa on vakaa ja turvallinen. Emme voi enää luottaa venäläiseen yhteistyöhön rajavalvonnassa ja teemme omia toimia turvallisuuden vahvistamiseksi. Raja-aidan rakentaminen on osa laajaa ja pitkän ajan suunnitelua, joka vähentää riippuvuuttamme Venäjästä," Kari painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika KariKansanedustaja
Puh:050 398 5601Kuvat
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/00533/21a678fe-e7cb-4d13-b323-66ae4a2ff46a-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssiin13.2.2025 08:27:00 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Münchenin turvallisuuskonferenssiin 14.–16. helmikuuta. Hän osallistuu konferenssiin kolmatta kertaa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Orpon hallituksen terveyspolitiikka on kansanterveydellisesti ja taloudellisesti vastuutonta12.2.2025 16:08:28 EET | Tiedote
Suomalaisen yhteiskunnan yhtä keskeistä kivijalkaa, sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää, moukaroidaan hallituksen toimesta perustavanlaatuisella tavalla. Hyvinvointialueet on pakotettu epärealistisen säästöaikataulun ja terveydenhuollon leikkausten takia ajamaan palveluja alas ja irtisanomaan paikoin mittavissa määrin konkreettista hoitotyötä tekeviä ammattilaisia.
Eduskunnan Saaristomeriryhmä: Saaristomeren pelastamiseksi tarvitaan vaikuttavia muutoksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikkaan12.2.2025 14:34:56 EET | Tiedote
Eduskunnan Saaristomeriryhmä keskusteli keskiviikkona 12.2. maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kanssa Suomen tavoitteista Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauden 2028–2032 valmisteluun. Ryhmä toivoo hallituksen edistävän neuvotteluissa Saaristomeren tilaa parantavia uudistuksia maatalous- ja ympäristötukiin. Ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ja varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän (kok.) mukaan nykyinen järjestelmä ei riittävästi tue Saaristomeren tilaa edistäviä toimia eikä vastaa nykypäivän tarpeisiin. Heidän mukaansa EU:n viljelijöiden tukien tulisi olla entistä tulosperusteisempia ja kohdennetumpia sekä ympäristötukien vaikuttavuuteen perustuvia.
SDP:n Lindén: SDP:n hoitotakuu- ja omalääkärimalli on parempi kuin Orpon hallituksen Kela-korvausmalli12.2.2025 10:17:23 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, ex-perhe- ja peruspalveluministeri Lindén suomii hallituksen julkaisemaa Kela-korvausmallia ja muistuttaa SDP:n hoitotakuu- ja omalääkärimallin hyödyistä vaihtoehtona yksityissektorin pönkittämiselle.
SDP:n Perholehto: Uusi synkkä sulka Orpon hallituksen hattuun - asunnottomien määrä kasvoi ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen11.2.2025 14:26:15 EET | Tiedote
Nyt se on luettavissa tilastoista: asunnottomuus on pitkän hyvän kehityksen päätteeksi kääntynyt nousuun. Orpo lupasi vaalikauden alussa, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia, mutta tässäkin suhteessa hän on pettänyt lupauksensa. Kohtuullista olisi, että hallitus ei leikkausvimmassaan ajaisi kansalaisia kodittomuuteen, toteaa kansanedustaja Pinja Perholehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme