Puulan säännöstelyä kehitetään - selvityksestä tietoa yleisötilaisuudessa 23.3.
![Puulan rantaa. Kuva: Teemu Tuovinen. Vapaa julkaistavaksi.](/data/images/00913/e8d231a3-700d-451c-8204-2f50a6f3a83e-w_720.jpg)
Selvityksen tavoitteena on ollut löytää keinoja tulvasta tai kuivuudesta aiheutuvien haitallisten vaikutuksien ja vahingollisten seurauksien vähentämiseksi. Selvitys kattaa Puulan lisäksi myös alapuolisen Mäntyharjun reitin vesistöalueen.
Selvityksen mukaan Puulan kevätalennusta, eli vedenpinnan laskemista kevättulvaan varautumiseksi, on tarpeen aikaistaa ja muuttaa joustavaksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman keväiden aikaistumisen ja vähälumisten talvien pienien kevättulovirtaamien myötä.
Kesän yläohjerajan nostaminen on tarpeen kuivuusvaaran välttämiseksi sekä Puulalla että alapuolisessa vesistössä. Yläohjeraja tarkoittaa vedenkorkeutta, jonka ylittymistä on mahdollisuuksien mukaan vältettävä ja jonka yläpuolella on juoksutukselle asetettu kulloistakin vedenkorkeutta vastaavan vähimmäisjuoksutusmäärä. Yläohjerajan nostamisella vettä riittää paremmin juoksutettavaksi alapuoliseen vesistöön.
Vaikeasti ennakoitaviin talvitulviin on varauduttava jo syksyisin. Myös vähimmäisjuoksutusmäärä on tarpeen asettaa alapuolisen vesistöreitin riittävän vesittämisen turvaamiseksi.
Selvitystä esitellään yleisötilaisuudessa 23.3.
Puulan padotus- ja juoksutusselvityksen sisältöä esitellään avoimessa etäyhteydellä (Teams) järjestettävässä tilaisuudessa 23.3.2022 klo 13–15.
Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautumislomakkeella voi esittää etukäteen kysymyksiä tilaisuuden puhujille. Tilaisuuteen ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki sähköpostitse. Tilaisuuteen osallistuminen ei edellytä erillisten ohjelmien lataamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava vesitalousasiantuntija Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus, p.0295 024 224, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
![Puulan rantaa. Kuva: Teemu Tuovinen. Vapaa julkaistavaksi.](/data/images/00913/e8d231a3-700d-451c-8204-2f50a6f3a83e-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![Etelä-Savon ELY-keskus](/data/images/00309/78715cc7-5cbe-4724-9b97-10ea9886f682-w_300_h_250.jpg)
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Huuhtimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmalle ELY-keskuksen hyväksyntä9.7.2024 11:15:17 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus katsoo, että Huuhtimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma täyttää sille asetetut sisältövaatimukset. ELY-keskus korostaa hankkeesta ihmisiin kohdistuvien vaikutusten sekä maisemavaikutusten merkitystä.
Sinileväilmoitusten määrä lisääntyi hetkellisesti Etelä-Savossa juhannuksen jälkeen4.7.2024 15:23:23 EEST | Tiedote
Juhannuksen jälkeen kansalaishavainnot sinilevistä lisääntyivät hetkellisesti Etelä-Savossa, mutta pysyvillä sinilevien havaintopaikoilla sinilevätilanne on pysynyt maltillisena. Hieman sinilevää on havaittu tällä viikolla Heiniössä Pieksämäellä, Pitkäjärven uimarannalla Mikkelissä sekä Pyhävedellä Mäntyharjussa. Heiniössä levää on havaittu kolmena peräkkäisenä viikkona ja Pitkäjärvellä kahtena peräkkäisenä viikkona.
ELY-keskukselta seitsemän miljoonan euron avustus Aistin uudelle Kiteen tehtaalle3.7.2024 15:22:11 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus myönsi 30.6.2024 tekemällään avustuspäätöksellä Aisti Corporation Oy:n kehittämis- ja investointihankkeelle 6,99 miljoonan euron avustuksen oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahastosta. Myönnetty avustus mahdollistaa osaltaan uusien puukuitupohjaisten akustiikkalevyjen valmistamiseen erikoistuvan tehtaan rakentamisen Kiteelle.
ELY-keskus näyttää vihreää valoa Sarvikankaan tuulivoimahankkeelle1.7.2024 10:35:09 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus katsoo, että Sarvikankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus täyttää sille asetetut sisältövaatimukset. ELY-keskus yhtyy hankkeesta vastaavan arvioon siitä, ettei hankkeen kummastakaan arvioidusta vaihtoehdosta aiheudu kokonaisuutena arvioiden merkittäviä haitallisia vaikutuksia.
Peltovalvonnat alkavat Etelä-Savossa28.6.2024 12:56:15 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa heinäkuun alussa jokakesäiset, maatilojen peltotukien valvonnat. Etelä-Savossa paikan päällä tarkastettaviksi valikoituu tänä kesänä noin 40 tilaa, mikä on kaksi prosenttia tuenhakijoista. Tilat tulevat valvottaviksi Ruokaviraston otantojen kautta. Lisäksi satelliittiseurannan tuloksia täydennetään tarvittaessa tilakäynnein.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme