Runeberg Junior -voittaja Osasto 23 on jännitystarina koululaisille
Osasto 23:ssa ihastuttavat Eva Frantzin dekkareista tutut vahvuudet: raikas ja persoonallinen kertojanääni sekä taitava juonenpunonta.
"Kirjoitin sellaisen kirjan, josta olisin itse pitänyt lapsena. Olin kuitenkin epävarma siitä, miten nykylapset ottavat tarinan vastaan – siksi olenkin ollut aivan häkeltynyt saamastani positiivisen palautteen määrästä. Ruotsinkieliset lapset ovat ottaneet kirjan omakseen, ja nyt odotan jännityksellä löytävätkö suomenkieliset lukijat kirjan", kertoo Eva Frantz.
Osasto 23 kertoo Stiinasta, jota hoidetaan Vadelmarinteen keuhkoparantolassa. Köyhälle kaupunkilaistytölle laitos on pikemminkin kuin kartano, mutta hän kaipaa kotiin viiden siskonsa luo. Salaperäinen potilas Ruben auttaa Stiinaa sopeutumaan, ja yhdessä he vaeltavat öisin parantolan tyhjillä käytävillä. Stina havaitsee, että osastolla on käynnissä jotakin merkillistä – lääkärien käytös alkaa kummastuttaa. Pian Stiina ymmärtää, että hän on itsekin suuressa vaarassa.
Eva Frantz (s.1980) on suomenruotsalainen kirjailija, jonka rikosromaani Kahdeksas neito (suom. Ulla Lempinen) sai Vuoden johtolanka -palkinnon tänä keväänä.
Osasto 23 (alkuteos Hallonbacken, 2018), suomentanut Anu Koivunen
Eva Frantzin tulevat yleisöesiintymiset:
7.6. Kouvolan dekkaripäivät, Kouvolan teatteri
12.6. Helsinki-päivä, Töölöntori
14.6. Suomalainen kirjakauppa, Aleksi
15.6. Dekkarilauantai, Oodi
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja arvostelukappaleet:
Johanna Forss, johanna.forss@sets.fi, 050 5717 522
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Ida Kukkapuro tapasi sisaruksensa vasta esikoulussa, ja haluaa siksi puolustaa sisaruutta7.4.2025 10:15:08 EEST | Tiedote
Kun puhutaan perheestä, pohditaan yleensä vanhempien ja lasten suhdetta. Mutta entä sisaruus? Kun toimittaja Ida Kukkapuro alkoi selvittää omaa sukuhistoriaansa, määritelmiä pakenevat sisaruussuhteet eivät jättäneet häntä rauhaan. Syntyi omakohtainen kirja aiheesta, josta on kirjoitettu hyvin vähän. Mitä kaikkea sisaruus on?
S&S:n kesän ja syksyn kirjat 202527.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Syksyllä ilmestyy muun muassa Marisha Rasi-Koskisen upea romaani Kesuura, Susanna Hastin odotettu toinen romaani Toivottomuus ja Sanna Kajander-Ruuthin kirjoittama elämäkerta Jarmo Koski – Salattu elämäni. Lastenkirjallisuudessa on luvassa muun muassa sarjakuvataiteilijana palkitun Ulla Donnerin ensimmäinen kuvakirja ja Eva Frantzin jännittävä uusi lastenromaani.
Nimitysuutinen: Kustantamo S&S:n kustantajaksi Johanna Forss26.3.2025 13:04:07 EET | Tiedote
FM Johanna Forss on nimitetty Kustantamo S&S:n uudeksi kustantajaksi 1.6. alkaen. Lähes 20 vuotta kirja-alalla työskennellyt Forss siirtyy tehtävään Schildts & Söderströmsin liiketoimintapäällikön paikalta.
Minna Mikkosen omakohtaisessa romaanissa väkivalta osuu lähelle19.3.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Henkirikos jättää aina jälkeensä joukon läheisiä, jotka joutuvat jatkamaan elämäänsä sen jälkien kanssa. Minna Mikkosen omakohtainen teos laajentaa muistelman rajoja: talvisodan vankileirin kauhuja ja pikkusiskon väkivaltaista surmaa seuranneet suru ja syyllisyys ottavat kielettömän hirviön hahmon. Miten sydänhirviön kanssa eletään?
Katri Tapola kirjoitti todistusvoimaisen romaanin byrokratian julmuudesta ja elämänhalusta18.3.2025 12:35:49 EET | Tiedote
Elämänsä käännekohdassa oleva kirjailija alkaa avustaa turvapaikanhakijoita ja yrittää samalla saada otteen omasta tilanteestaan kirjoittamalla. Oman elämän kertominen on kohtalonkysymys myös turvapaikanhakijoille: kaikki riippuu siitä hyväksyykö maahanmuuttovirasto heidän kertomansa totena ja hylkääkö sen epäuskottavana. Oikeus omaan tarinaan kietoutuu oikeuteen elää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme