SAK haluaa parannuksia ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan
– Pelkästään se, että työttömyysturva on yleinen, ei tee siitä oikeudenmukaista. Näin on erityisesti niiden palkansaajien kohdalla, joiden kohtalona ovat nollatuntisopimukset, osa-aikaisuus ja määräaikaiset työsopimukset tai matalat ansiot, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta muistuttaa.
SAK:n hallitus ehdottaa, että jos halutaan nopeasti korjata työttömyysturvan ongelmia, niin myös lyhytaikaisten työsuhteiden on turvattava oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan. Lisäksi alimpia työttömyyspäivärahoja on korotettava ja karensseja kohtuullistettava.
– Nämä olisivat muutoksia, jotka ovat nopeasti ja helposti toteutettavissa. Ne parantavat nuorten pätkä- ja silpputyöläisten asemaa ja helpottavat pienituloisten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien toimeentulo-ongelmia.
SAK vaatii lisäksi, että työssäoloehto ja soviteltu päiväraha määräytyvät jatkossa tulojen mukaan ja työaikatarkastelusta luovutaan. Tämä paitsi yksinkertaistaa työttömyysturvaa, myös kannustaa lyhytaikaisten töiden tekemiseen.
Näiden parannusten lisäksi SAK:n hallitus tukee tavoitetta, että kaikki palkansaajat ovat ansiosidonnaisen työttömyysturvan piirissä. Työttömyysturvan uudistaminen on tehtävä kokonaisuutena ja erilaisia uudistamisen vaihtoehtoja on selvitettävä tarkemmin. SAK:n näkemyksen mukaan työttömyyskassajärjestelmä on vahva pohja kehittämiselle.
Ihmisten hyväksikäyttöön työelämässä on vaikutettava lainsäädännöllä
SAK:n hallitus vaatii, että ihmisten hyväksikäyttö on saatava loppumaan Suomen työelämässä. Tähän tarvitaan monipuolisia keinoja. Pelkällä työttömyysturvalla ei korjata työelämän epäoikeudenmukaisuuksia.
Nollatuntisopimuslaisten ja osa-aikatyötä tekevien asemaa on parannettava. On kiirehdittävä lakimuutoksia, joilla vahvistetaan vaihtelevan työajan työsopimuksia vastaamaan todellista työntekoa ja osa-aikatyöntekijöiden oikeutta lisätunteihin.
Työsuhteiden naamiointi toimeksiantosuhteiksi on myös lopetettava. Työsuhde- ja muutosturvaa on vahvistettava selkeyttämällä irtisanomisten pelisääntöjä ja laajentamalla muutosturvaa palvelemaan myös pätkätyöläisiä.
Myös työkalut on saatava kuntoon. Tarvitaan työsuojeluviranomaiselle oikeutta määrätä tuntuva hallinnollinen sanktiomaksu työntekijää hyväksikäyttävälle työnantajalle, alipalkkauksen kriminalisointi ja ammattiliittojen toimintamahdollisuuksien parantaminen hyväksikäyttötilanteissa.
Eloranta huomauttaa, että työntekijöiden riistämiseen ja ala-arvoiseen kohteluun perustuvat liiketoimintamallit ovat lainsäädännöllisin muutoksin ja vahvemmilla viranomaisyhteistyöllä ja -resursseilla pystyttävä lopettamaan.
– Oikeudenmukaisuutta on se, että palkalla tulee toimeen. Työntekijät haluavat elättää itsensä ja perheensä palkalla, eivät sosiaaliturvalla ja työttömyyspäivärahoilla. Siksi työelämän pelisääntöjä pitää kehittää työntekijän asemaa parantaen ja turvaten sekä varmistaen elämiseen riittävät ansiot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiTietoja julkaisijasta
![Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf](/data/images/00149/dd31d13a-2d21-47c9-ba93-7ba8a83d8cae-w_300_h_250.png)
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK, Akava ja STTK vastustavat yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia28.6.2024 10:33:20 EEST | Tiedote
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK eivät hyväksy yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia ja ovat jättäneet yhdessä eriävän mielipiteen lain muuttamista koskevaan mietintöön.
En lagstadgad arbetsmarknadsmodell ökar instabiliteten på arbetsmarknaden och äventyrar främjandet av lönejämställdhet27.6.2024 08:09:57 EEST | Tiedote
FFC kritiserar regeringen för att äventyra den finländska arbetsmarknadsmodellen och försämra möjligheterna att rätta till ojämställdheten i lönerna. FFC anser att den lagstadgade arbetsmarknadsmodell som regeringen föreslår är onödig och hotar riksmedlarens oberoende och opartiskhet.
Lakisääteinen työmarkkinamalli lisää työmarkkinoiden epävakautta ja vaarantaa palkkatasa-arvon edistämisen27.6.2024 07:57:00 EEST | Tiedote
SAK arvostelee hallitusta Suomen työmarkkinamallin vaarantamisesta ja palkkauksen epätasa-arvon korjausmahdollisuuksien heikentämisestä. Hallituksen ehdottama lakisääteinen työmarkkinamalli on SAK:n mielestä tarpeeton ja uhkaa valtakunnansovittelijan riippumattomuutta ja puolueettomuutta.
FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024 09:37:52 EEST | Tiedote
Regeringen underskattar de konsekvenser som dess nedskärningar får för arbetstagarnas vardag. Det säger fackcentralen FFC:s ordförande Jarkko Eloranta. De nedskärningar i bostadsbidraget och utkomstskyddet för arbetslösa som regeringen redan har genomfört, försvårar livet för många människor. De värsta nedskärningarna inom utkomstskyddet för arbetslösa har dock fortfarande inte trätt i kraft. Regeringens nästa steg är att göra så att också de sjuka hamnar i trångmål: den planerar bland annat att göra den första sjukdagen oavlönad och genomföra stora nedskärningar i sjukdagpenningen.
SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon sairaat5.6.2024 09:23:27 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan hallitus väheksyy leikkaustensa vaikutuksia työntekijöiden arkeen. Jo tehdyt asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset vaikeuttavat ihmisten elämää. Työttömyysturvan pahimmat leikkaukset ovat vielä edessä. Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon myös sairaat: se muun muassa valmistelee ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta eli sairaussakkoa ja isoja leikkauksia sairauspäivärahaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme