Saldo Bank suunnittelee pankkitoiminnan aloittamista Suomessa
Rahoitusteknologiayritys Saldo Bank UAB, entinen Saldo Finance UAB, aloittaa pankkitoiminnan Liettuassa.
Ensimmäisenä uutena tuotteena se avaa määräaikaistalletukset kuluttaja-asiakkaille ja jatkaa antolainausta liettualaisille kuluttajille ja pk-asiakkaille. Yhtiö suunnittelee myös uusien pankkipalvelujen kuten maksukorttien käyttöönottoa.
Siksi yhtiö aikoo kasvattaa tiimiään ja laajentaa toimintaansa muihin maihin.
Yhtiöllä suunnanmuutos vuonna 2019
Saldo Bank on Pohjoismaiden johtava vastuullisen luotonannon tarjoaja. Yhtiön liiketoimintamalli ja erottuvuus rakentuvat täysin automatisoituun luotonmyöntöjärjestelmään, joka virtaviivaistaa asiakkaiden lainanhakua sekä scoring- ja analytiikkajärjestelmään, joka mahdollistaa henkilökohtaiset ja reaaliaikaiset lainatarjoukset sekä kuluttajille että pk-yrityksille.
Saldo Bank otti vuonna 2019 uuden strategisen suunnan ja päätti muuttua suomalaisesta fintech-liiketoiminnasta kansainväliseksi digitaaliseksi pankiksi. Keskeistä tässä muutoksessa oli erikoispankkitoimiluvan saaminen Euroopan keskuspankilta lokakuussa 2021. Nyt Saldo Bank ottaa seuraavan strategisen askeleen kohti progressiivista neopankkia.
"Olemme valmiita tarjoamaan laajempia laina- ja pankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille. Huhtikuussa tuomme kuluttajille mahdollisuuden tehdä talletuksia Liettuassa", Saldo Bankin toimitusjohtaja Jarkko Mäensivu sanoo.
“Jatkossa lanseeraamme uusia pankkipalveluita kuten maksukortit, laajennamme rahoitustarjontaamme pk-yrityksille sekä suunnittelemme aloittavamme pankkitoiminnan Suomessa ja Ruotsissa”.
Pankin pääkonttori toimii Vilnassa
Saldo Bank aloitti toimintansa Liettuassa vuonna 2020. Viimeisten kahden vuoden aikana yhtiön Vilnan toimisto on moninkertaistanut henkilöstönsä, työllistäen tällä hetkellä yli 35 henkilöä. Se toimii myös Saldo Bankin globaalina pääkonttorina.
"Digitaalinen sääntely-ympäristö on houkutellut fintecheja ja muita finanssiyrityksiä Liettuaan jo jonkin aikaa. Saldo Bank on myös hyötynyt Vilnan kehittyneestä teknologiaosaamisesta", Jarkko Mäensivu kertoo.
Osana kasvusuunnitelmaa Saldo Bank odottaa kasvattavansa tiimiään lähivuosina. Yritys hakee ohjelmistokehityksen, digitaalisen markkinoinnin, analytiikan, riskienhallinnan, asiakkaiden tunnistamisprosessien ja tuotekehityksen ammattilaisia.
"Pyrimme löytämään älykkäitä, intohimoisia ja määrätietoisia asiantuntijoita, jotka voivat tukea strategiaamme ja mahdollistaa sen toteutumisen", Jarkko Mäensivu sanoo.
"Olemme innoissamme seuraavasta kehitysvaiheestamme, jossa rakennamme neopankin, jolla on erinomainen tuotetarjonta ja innovatiivisin tiimi."
Invest Lithuanian toimitusjohtajan Elijus Čivilisin mukaan maan fintech-sektorin vahvuutta kuvaa, että Saldo Bank valitsi Liettuan toiminnan käynnistämiseen.
"Ei ole epäilystäkään siitä, että olemme luoneet hedelmällisen ympäristön Saldo Bankin kaltaisille dynaamisille, kasvaville ja kansainvälisille finanssiyrityksille. Omien järjestelmiensä, skaalautuvien tuotteidensa ja vastuullisen toimintansa ansiosta yhtiö on fintech-yhteisömme arvostettu jäsen."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko MäensivuToimitusjohtaja
Puh:+358 50 4000 580jarkko.maensivu@saldo.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Saldo Bank UAB on erikoistunut pankki, jolla on Euroopan keskuspankin toimilupa ja jota valvoo Liettuan keskuspankki. Saldo Bank tarjoaa kuluttajille ja pk-asiakkaille täysin automatisoituja lainaratkaisuja sekä kuluttaja-asiakkaille määräaikaistalletuspalveluita.
Yhtiön edistyksellinen scoring- ja analytiikkajärjestelmä varmistaa vastuullisen luotonannon ja oma luotonmyöntöjärjestelmä tukee liiketoiminnan kasvattamista myös kansainvälisesti. Saldo Bankissa työskenteli vuoden 2022 lopussa 35 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Saldo Bank UAB
Enfuce launches Saldo Bank’s first payment card products, fuelling its rapid growth strategy5.9.2024 00:01:00 EEST | Press release
Issuer processing powerhouse Enfuce today announces its strategic partnership with Saldo Bank to launch the bank’s first payment card programme, in a groundbreaking collaboration set to accelerate the neobank’s growth journey in the banking sector across the Nordics and the Baltics.
Jokereilta oma luottokortti ainoana urheiluseurana Suomessa1.8.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvalloissa ja Britanniassa suosiossa olevat urheiluseurojen omat luottokortit ovat saapuneet Suomeen. Jokerit lanseeraa kannattajilleen oman luottokortin ainoana Suomessa.
Saldo Bank laajentaa maksupalveluihin ja lanseeraa VISA-kortin22.7.2024 12:10:08 EEST | Tiedote
Luottokorttien saatavuus paranee Suomessa. Vajaa vuosi sitten Suomessa aloittanut Saldo Bank lanseeraa VISA-kortin ja laajentaa toimintaansa maksupalveluihin.
Saldo Bank expands operations into payment services and launches a VISA credit card22.7.2024 12:05:56 EEST | Tiedote
The availability of credit cards is improving in Finland. Saldo Bank started operations in Finland less than a year ago and is now launching a VISA credit card and expanding its operations to payment services.
Saldo Bank opens banking operations in Finland - Offers highest interest rate on savings4.10.2023 09:30:23 EEST | Press release
The competition for savings accounts is intensifying in Finland. Saldo Bank, a neo-bank with a Finnish background, brings term deposits and digital loan services to consumer customers.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme