
Sami Itani valittu Suomen parhaaseen kesätyöhön Adecco Finlandin toimitusjohtajaksi

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta pian kansainvälisestä kaupasta väittelevä Sami Itani (29) on valittu Adecco Finlandin CEO for One Monthiksi. Itani on aiemmalta taustaltaan ammattimainen kymmenottelija.
Hän tulee toimimaan maajohtaja Ketil Kjeldsbergin aisaparina ja näkemään aitiopaikalta, miten yli 60 maassa toimivassa, 32 000 työntekijän jättiyrityksessä toimitaan ja miten sitä maatasolla johdetaan. Hän saa perusteellisen perehdytyksen kaikkiin Adecco Finlandin toimialoihin ja kiertää kaikissa toimipisteissä. CEO:n tehtäviin kuuluu muun muassa liiketoimintasuunnitelman laatiminen sekä johtoryhmän palaverien vetäminen. Kuukauden työstä maksetaan 8000 euron palkka.
Adeccon globaalissa kampanjassa tarjotaan HR-alasta kiinnostuneille, opintojensa loppuvaiheessa oleville tai jo valmistuneille nuorille tilaisuus hakea kuukaudeksi Adeccon toimitusjohtajaksi omassa maassaan. Nyt kolmatta kertaa globaalisti järjestetyllä kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota haasteisiin joita nuoret kohtaavat yrittäessään päästä työelämään kiinni. Suomessa kampanja järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se herätti
paljon huomiota: Hakemuksia tuli yli 500 eli väkilukuun suhteutettuna Suomi oli yksi kärkimaista kampanjan suosiossa. Hakijoiden taso oli erittäin korkea.
”Suomen kilpailukyky ei todellakaan ole lahjakkaiden ja eteenpäinpyrkivien nuorten puutteesta kiinni”, Adecco Finlandin HR- ja viestintäjohtaja Virpi Ojakangas toteaa.
”Ainutlaatuisen työmahdollisuuden lisäksi Adecco haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden päästä mukaan ammattimaiseen rekrytointiprosessiin. Nekin, jotka eivät tule valituksi, oppivat prosessin kuluessa valtavasti omasta työpersoonastaan, motivaatiostaan ja kyvykkyydestään ja saavat hyviä eväitä työnhakuun vastaisuudessa”, hän korostaa.
"Prosessi ylitti kaikki odotukseni"
Sami Itani piti prosessia monipuolisena ja vaativana ja juuri näistä syistä monella tasolla palkitsevana.
”Olen oppinut valtavasti omista vahvuuksistani ja heikkouksistani, sekä inspiroitunut Adeccosta yrityksenä. Sosiaalisessa mielessä prosessi ylitti kaikki odotukseni. Kiitos sekä adeccolaisten vilpittömän halun ja kyvyn auttaa minua kehittämään itseäni, että muilta CEO-kandidaateilta saamani opin ja kannustuksen, tiedän olevani valmis tähän suureen haasteeseen”, Itani sanoo ja jatkaa:
”CEO-kuukaudelta odotan mahdollisuutta nähdä läheltä kuinka tärkeän ja murroksessa olevan toimialan huippuammattilaiset toimivat ja ajattelevat, minkä lisäksi tietenkin haluan tuoda omia ja edustamani sukupolven näkemyksiä esille rakentavalla ja muita innostavalla tavalla!”
Mahdollisuus päästä Sveitsiin koko Adeccon konsernijohtajaksi
Suomen edustajana Itani osallistuu myös kampanjan jatko-osaan. Kaikkien kampanjaan osallistuvan maan edustajien joukosta seulotaan 10 finalistia Boot Campille syyskuussa, jossa he osallistuvat erilaisiin yksilö- ja tiimihaasteisiin. Finalistien joukosta valitaan yksi nuori, josta tulee Adecco Groupin CEO for One Month. Hän tulee työskentelemään lokakuussa Adecco Groupin toimitusjohtajan Alain Dehazen suorassa alaisuudessa ja osallistumaan hänen päivittäiseen työhönsä.
”Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme tarjota tällaisen ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitua, kehittyä ja näyttää omat kykynsä.”, Ojakangas sanoo. ”EI ole mitään syytä miksei Sami voisi olla seuraava koko Adeccon CEO for One Month.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi Ojakangas
HR and Communications Director
Adecco Finland Oy
+358 50 386 9862
virpi.ojakangas@adecco.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Adecco Group
Adecco Group on maailman johtava henkilöstöpalveluyritys. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Zürichissä Sveitsissä. Adecco Groupilla on yli 32 000 työntekijää (henkilötyömäärä kokoaikaiseksi muutettuna) ja noin 5 100 toimipistettä yli 60 maassa eri puolilla maailmaa. Adecco Group tarjoaa lukuisia palveluja, ja sen asiakkaita palvelee päivittäin yli 700 000 työntekijää. Yrityksen tarjoamat palvelut liittyvät mm. väliaikaisen henkilöstön hankkimiseen, pysyviin työpaikkoihin, uramuutoksiin ja osaamisen kehittämiseen sekä ulkoistamiseen ja konsultointiin. Adecco Group kuuluu Fortune Global 500 -yrityksiin.
Adecco S.A. on rekisteröity Sveitsissä (ISIN: CH0012138605) ja listattu Sveitsin pörssiin SIX (ADEN).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zeeland Family Oyj
Zeeland Family laajenee Lahteen20.9.2018 09:01:58 EEST | Tiedote
Suomen monipuolisin markkinointiviestinnän toimisto Zeeland Family avaa toimipisteen Lahteen. Lahti on yhtiön kymmenes toimipiste Suomessa.
Zeeland Family kasvaa yritysostoin vahvaksi toimijaksi maakunnissa1.6.2018 12:45:11 EEST | Tiedote
Suomen suurin luova markkinoinnin ja viestinnän palvelutoimisto Zeeland Family jatkaa kasvuaan sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Risto Etelämäki Zeeland Familyn luovaksi johtajaksi – kolmatta luovaa johtajaa haetaan9.5.2018 08:48:30 EEST | Tiedote
Zeeland Family on nimittänyt Risto Etelämäen luovaksi johtajaksi 4.5.2018 alkaen. Etelämäen rooli luovana johtajana on rakentaa Zeeland Familyn luovaa kulttuuria sekä johtaa yhtiön luovaa prosessia.
Vuosikertomus puolessatoista minuutissa: Zeeland Family teki vuodestaan huumorivideon12.4.2018 12:26:42 EEST | Tiedote
Zeeland Familylle 2017 oli huippuvuosi. Arjessa toimintamme ei ole leikkiä mutta joskus on hyvä ottaa vähän rennommin. Halusimme näyttää, ettei pörssiyhtiön vuosikertomuksen tarvitse olla jäykkä ja tylsä.
KUTSU: Pelican Viikki avaa koko perheen kevätriehalla 7.4. - mukana aidot Muumit!5.4.2018 10:06:08 EEST | Kutsu
Tule hakemaan inspiraatiota tilavampaan asumiseen koko perheen iloiseen kevätriehaan Pelican Viikin uudelle toimipisteelle lauantaina 7. huhtikuuta. Mukana aidot Muumimaailman Muumit!