SDP:n Aki Lindén: Sote-uudistus ei vaaranna yliopistollisia sairaaloita – tutkimuksen rahoitus turvataan erillisillä päätöksillä

7.1.2021 julkaisi Helsingin Sanomat verkkosivuillaan artikkelin, josta välittyi vahvasti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) huoli lääketieteellisen tutkimuksen ja opetuksen asemasta sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistuksen seurauksena. Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Miia Laiho jatkoi Verkkouutisissa keskustelua väittäen kärkevästi, että pääministeri Marinin hallitus ”ajaa alas” yliopistolliset sairaalat.

Kansanedustaja Laihon väite on täysin paikkansa pitämätön. Miksi kukaan tai mikään taho pyrkisi ”ajamaan alas” maamme viisi yliopistollista sairaalaa, jotka vastaavat 70 %:sta Suomen julkisesta erikoissairaanhoidosta. Yliopistolliset sairaalat ovat maamme julkisen terveydenhuollon ”kruununjalokiviä”. Pääministeri Marinin johtama hallitus on sitoutunut niiden kehittämiseen selvemmin kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin. Kansanedustaja Laiho lähtee oppositopuolueen edustajana politisoimaan HUSin esille nostamia tärkeitä asioita, joista seuraavassa esitän SDP:n kansanedustajana mielipiteeni.

Toimin yhteensä 18 vuotta maamme kahden suurimman yliopistollisen sairaanhoitopiirin (V-SSHP ja HUS) ja samalla kahden suurimman yliopistollisen sairaalan (TYKS ja HYKS) johtajana. Niiden kehittäminen on ollut tärkein elämäntyöni. Tähän aihepiiriin liittyvät asiat ovat minulle tuttuja yksityiskohtia myöten. Vastaanottaessani Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvon pidin promootiossa esitelmän aiheesta ”Academic hospital”. Siinä mm määrittelin akateemisen sairaalan tunnusmerkistön. Johtopäätökseni oli, että Suomessa vuosikymmenien aikana oli asteittain loitonnuttu yliopistollisen sairaalan kansainvälisestä mallista, vaikka sidos lääketieteellisen tiedeyhteisön ja opetussairaalan välillä edelleen oli tiivis.

Suurin haaste liittyi sairaaloissa tapahtuvan lääketieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen rahoitukseen. Useassa muussa kehittyneessä valtiossa yliopistollisten sairaaloiden tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus oli huomattavasti suurempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi sairaalaa rakennettaessa kyseisen maan opetusministeriö saattoi rahoittaa suoraan osan rakennuskustannuksista. 

Suomessa valtio rahoitti aikanaan erillisellä 12 prosentin suuruisella valtionosuudella (evo) yliopistollisten sairaaloiden tutkimusta ja opetusta. Nykyisin tällainen korvaus vastaisi arviolta 400 miljonaa euroa. Korvaus on tällä hetkellä yhteensä 121 miljoonaa euroa (25 miljoonaa tutkimukseen, valtion budjetin momentti 33.60.32,  ja 96 miljoonaa erikoistumiskoulutukseen, momentti 33.60.33). Kaikki tämä ei kuitenkaan kohdennu viidelle yliopistolliselle sairaalalle. Määrärahan pienentäminen alkoi 25 vuotta sitten. Marinin hallituksen aikana tutkimusmääräraha on pysynyt ennallaan ja koulutusmääräraha on hieman kasvanut. Riittämätön se joka tapauksessa nykyisin on.

Edellä todetusta seuraa se, että yliopistollisissa sairaaloissa niiden palveluita käyttävien potilaiden kotikunnat, jotka maksavat hoidosta sairaaloiden laskuttamat kustannukset, maksavat osittain myös tutkimuksen ja opetuksen aiheuttamia kustannuksia. Tämä on täysin riippumaton siitä, onko sairaanhoitopiiri sisällyttänyt talousarvioonsa erillisen tutkimusmäärärahan kuten HUS on tehnyt. Enin osa tutkimuksen ja merkittävä osa koulutuksesta kuluista maksetaan osana hoitojen kustannuksia. Tätä on pidetty kuntien keskuudessa vääryytenä, koska valtion katsotaan olevan ensisijaisesti julkisen sektorin sisällä vastuussa näistä kuluista. 

Miten tilanne muuttuu sote-uudistuksessa?

1.1.2023 siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus 293 kunnalta valtiolle, joka ohjaa kokonaisuudessaan 20,6 miljardin euron rahoituksen 21 alueelle ja Helsingin kaupungille juuri sen suuruisena kuin se tuolla hetkellä on kuntien taloudessa. Kukaan ei siis tässä vaiheessa ”menetä” mitään. Uudellamaalla kunnilta valtion kautta alueille siirtyy myös se rahoitusosuus, jonka kunnat ovat ”omista rahoistaan” aikaisemmin maksaneet HUS:lle tutkimuksesta ja opetuksesta. Juuri tätä kunnat ovat vuosien ajan vaatineet: valtion tulee vastata lääketieteellisestä tutkimuksesta ja koulutuksesta. Nyt se tapahtuu. Toki kunnissa pidetään vääränä, että ”heidän rahaa” siirtyy valtiolle. Sen tulisi niiden mielestä olla ”erillistä rahaa”. Sairaaloiden kannalta tulos on kuitenkin sama. Niitä hallinnoivat hyvinvointialueet saavat valtiolta tämän rahoituksen. Tätä kunnilta aikaisemmin laskutettua osuutta ei ole ”korvamerkitty” vaan se sisältyy rahoituksen kokonaisuuteen. 

Helsingin Sanomien artikkelissa HUS yhdessä Helsingin kokoomuslaisen apulaispormestari Sazonovin kanssa ilmaisee huolensa, että ”jatkossa tutkimus- ja opetusrahat ovat vastatusten kaikkien muiden sosiaali- ja terveyskulujen kanssa”. Niinhän ne ovat tälläkin hetkellä. Juuri siitä syystä tämä aihe on vuosien ajan hiertänyt sairaanhoitopiirien ja niiden kulut maksavien kuntien välejä. HUS toteaa, että ”rikas Helsinki” on voinut maksaa näitä kuluja ”HUSin ylittäessä budjettinsa”, mutta jatkossa rahoituksen saaminen on vaikeampaa. Olen itse toista mieltä. Viittaus Helsingin ”rikkauteen” ja HUSin ”ylityksiin” ei ole kestävää tutkimuksen ja koulutuksen rahoituksen kannalta. Valtio on vakaampi rahoittaja kuin hajanainen kuntakenttä, jolta sairaanhoitopiirien on pitänyt hankkia rahoitustaan ”ylityksinä”. Kyse on nyt siitä, että tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus tulee saada kasvuun valtion budjetissa. Vuoden 2023 aloitustilanteessahan on rahoitus kunnilta tapahtuvana siirtymänä varmistettu entisen suuruisena. Valtion budjetissa tutkimuksen ja koulutuksen erillinen rahoitus on eri momenteilla kuin tuleva hyvinvointialueiden kokonaisrahoitus, joka tulee olemaan yli 20 miljardin euron suuruisena valtion budjetin suurin yksittäinen momentti. Siitä tuskin koskaan julkisessa taloudessa päästään, että eri tarkoituksiin suunnatut rahat kilpailevat keskenään. Pääministeri Marinin hallitus on vahvasti sitoutunut sekä julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kasvuun että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen (TKI) kasvuun. Onpa opposition puolelta soteuudistusta tämän takia arvosteltu jopa ”rahoitusautomaatiksi” ja kritisoitu, että se ei säästä tarpeeksi julkisia menoja.

Kansanedustaja Laiho esittää kritiikissään myös väitteitä siitä, että sote-lainsäädäntö on ”unohtanut” yliopistolliset sairaalat. Tämä ei pidä paikkaansa. Tärkeimmässä laissa eli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa pykälä 34 on otsikoltaan Yliopistollinen sairaala ja sitä seuraavissa pykälissä 35 - 39 käsitellään yliopistollisen sairaalan erityisiä tehtäviä niiden vastatessa viiden yhteistyöalueen johtamisesta. Terveydenhuollon muussa lainsäädännössä käsitellään hyvinvointialueille kuuluvia tutkimus- ja koulutustehtävä ja niihin liittyvää rahoitusta. Tähän viitataan järjestämislain 3 pykälän (Suhde muuhun lainsäädäntöön) neljännessä momentissa. Osa tästä muusta lainsäädännöstä on eduskunnassa vielä kesken osana ns ”sote-100”-kokonaisuutta.

Yhteenvetona totean, että mitään ”yliopistollisten sairaaloiden alasajoa” ei ole meneillään tai suunniteltu ja tällaisen väitteiden esittäminen on vastuutonta poliittista propagandaa. Toiseksi totean, että yliopistollisten sairaaloiden saama rahoitus tutkimukseen ja koulutukseen ei vuonna 2023 muutu, vaikka hallinto ja rahoitusjärjestelmä muuttuvat. Sote-uudistus ei vaaranna, joskaan ei myöskään ratkaise, tutkimuksen ja koulutuksen rahoitusta. Se turvaa ensi sijaisesti yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut paremmin kuin nykyinen hajanainen kunnallinen palveluiden hallinto- ja rahoitusjärjestelmä.

Millainen on paras akateemisen sairaalan malli ja miten turvataan kasvava rahoitus terveystieteelliseen tutkimukseen? Näistä on käytävä julkista keskustelua. Tässä olen aloitteellinen kuten olen ollut tähänkin saakka. Tieteellisen tutkimuksen rahoituksen kasvu on aivan välttämätöntä hyvinvointimme kehittämiseksi ja suomalaisen yhteiskunnan menestymiseksi. 


Aki Lindén

kansanedustaja