Stara entisöi Hakaniemen kauppahallin myyntikojut vuosisadan takaiseen loistoonsa

Myyntikojujen huonokuntoiset tai puuttuvat osat korvataan uusilla puuosilla. Koristeelliset kojujen kyltit eli yläfrontit CAD-mallinnetaan ja uudet alkuperäisen mukaiset osat CNC-työstetään Staran konepajalla Toukolassa. Paneelit höylätään vanhojen mallien mukaan.
– Vaikka käytämme uusimpia työvälineitä, entisöimme kojut perinteisin käsityömenetelmin. Teemme esimerkiksi kaikki liitokset käsin tapittamalla. Alkuperäisestä ulkoasusta huolimatta vanhat kalusteet kätkevät jatkossa sisäänsä modernin talotekniikan, Staran työnjohtaja Sean Sawkins sanoo.
Vanhaa säilytetään niin paljon kuin mahdollista.
– Olemme poistaneet kalusteista esimerkiksi rikkinäisiä heloja, tankoja, kaiken maailman virityksiä, levytyksiä ja tyylistä poikkeavia panelointeja sekä paikanneet ajan saatossa tulleita kiinnitysjälkiä, lohkeamia ja läpivientien koloja.
Perustuksia myöten uusitun ja laajennetun hallin peruskorjaus valmistuu kesällä 2022
Toisen kerroksen myyntikojujen kunnostus valmistuu vuodenvaihteeseen 2021–2022 mennessä. Hallin ensimmäiseen kerrokseen Stara rakentaa kokonaan uudet myyntitiskit. Koko hallin remontti valmistuu kesällä 2022, ja myyntitilat avautuvat asiakkaille viimeistään syksyn 2022 aikana.
Vuonna 1914 rakennetun hallin peruskorjaus alkoi 2018. Rakennuksen koko talotekniikka uusitaan ja kellariin rakennetaan runsaat 900 neliömetriä lisää tilaa. Laajennettuna peruskorjatun kauppahallin kokonaispinta-ala on 4 212 neliömetriä. Myös rakennuksen esteettömyyttä parannetaan sisääntuloluiskalla, ja liikkumisen helppous huomioidaan niin hisseissä kuin saniteettitiloissakin. Remontin ajan kauppahalli toimii väistötilassa Hakaniementorilla.
Kauppahallin peruskorjauksen pääurakoitsija on rakentamispalveluliikelaitos Stara. Työn on tilannut Staralta kaupunkiympäristön toimiala. Kauppahallin puutiskit entisöivä Staran konepaja täytti tänä vuonna 90 vuotta. Hakaniemen hallin edellinen iso remontti tehtiin 50 vuotta sitten.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot peruskorjauksesta ja vierailut kohteessa:
rakennusmestari Riku Koponen, puh. 09 310 23103, riku.koponen@hel.fi
Lisätiedot puukojujen entisöinnistä:
työnjohtaja Sean Sawkins, puh. 09 310 78606, sean.sawkins@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Stara on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos – rakentamisen, ympäristönhoidon ja logistiikan moniosaaja. Se huolehtii Helsingin siisteydestä, toimivuudesta ja vehreydestä. Staran hoidossa on noin 70 % Helsingin kaduista ja puistoista. Liikelaitoksessa on lähes 1 500 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. www.hel.fi/stara
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stara
Aikainen kevät toi Staran alukset Helsingin rantavesille poikkeuksellisen varhain10.4.2025 13:54:28 EEST | Tiedote
Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Staran meri- ja saaristoaluepalveluiden kaikki alukset ovat nyt vesillä. Alukset voi nähdä huolehtimassa Helsingin rantojen siisteydestä ja suorittamassa huoltotehtäviä. Esimerkiksi Kauppatorin kolera-allas puhdistetaan päivittäin, ja Hakaniemen ranta sekä Herttoniemen satama-altaat viikoittain.
Järviruoko on kunnille ilmastotehokas kiertotalouden mahdollisuus – talviniitoista saatu ruokomassa soveltuu moneen28.2.2025 10:16:12 EET | Tiedote
Viime vuosikymmeninä voimakkaasti levinnyt järviruoko on koettu monissa kunnissa ongelmaksi. Järviruo’on talviniitto on tehokas keino hallita ruovikoiden leviämistä. Samalla talviniitto on mahdollisuus edistää kunnan kiertotaloutta. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara koordinoi järviruo’on talviniittoa Helsingin alueella.
Haltialan tila luopuu ikääntyneestä ylämaankarjasta22.1.2025 14:14:49 EET | Tiedote
Sosiaalisessa mediassa on ollut useita huolestuneita postauksia Haltialan tilan ylämaankarjasta. Postauksissa on kysytty, miksi Haltiala luopuu ylämaankarjasta.
Helsinki rakentaa varaston kierrätetyistä materiaaleista – ikkunat Helsingin Postitalosta29.11.2024 08:56:33 EET | Tiedote
Helsinki kokeilee parhaillaan, kuinka varastorakennuksen rakentaminen onnistuu lähtökohtaisesti kierrätettyjä materiaaleja käyttämällä. Mustikkamaalle rakennettavan noin 470-neliöisen varaston toteuttaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara kaupunkiympäristön toimialan tilauksesta.
Ensilumikisa ratkesi 24.11., kun Staran aura-autot lähtivät töihin Helsingissä25.11.2024 14:36:19 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran perinteinen ensilumikisa ratkesi sunnuntaina 24. marraskuuta. Staran aurauskalusto lähti aamuyöstä laajasti liikkeelle auraamaan kaduille tupruttanutta lunta. Jari-myrsky toi runsaasti lunta osaan Helsingistä jo aiemmin viime viikon aikana, mutta koko Staran hoitoalueella päästiin auraamaan vasta sunnuntaina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme