STN päätti vuoden 2020 rahoitettavat konsortiot
Ohjelmat, joihin konsortiot valittiin, ovat:
Molemmat ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2026 saakka.
Rahoitetut konsortiot valittiin kaksivaiheisessa ohjelmahaussa varsinaiseen hakuun kutsuttujen konsortioiden joukosta. Varsinaisessa haussa hakemukset käsiteltiin kussakin ohjelmahaussa kahdessa eri paneelissa. Toinen paneeleista paneutui hakemusten tieteelliseen laatuun, kun taas toinen keskittyi hakemusten yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Neuvoston kokonaisharkinta perustui paneelien arviointilausuntoihin ja ohjelman tavoitteisiin. Valintojen kriteereinä olivat tutkimuksen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus.
Toiseen vaiheeseen kutsuttujen konsortioiden hakemukset olivat korkeaa tieteellistä tasoa. Strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtajan Kimmo Nuotion mukaan kaikkien rahoitettavien konsortioiden suunnittelema työ on myös yhteiskunnallisesti merkittävää.
”Strategisen tutkimuksen neuvosto oli taas kerran tiukassa paikassa valitessaan rahoitettavat hakemukset toiselle kierrokselle kutsuttujen joukosta. Olemme kuitenkin hyvin tyytyväisiä lopputulokseen, sillä valitut tutkimuskonsortiot antavat monipuolisesti sisältöä näille kahdelle tutkimusohjelmalle. Konsortioilta voi odottaa korkeatasoista tieteellistä panosta samoin kuin aitoa vaikuttavuutta sekä yhdessä muiden konsortioiden kanssa että erikseen”, toteaa Nuotio.
Lisätietoja
- Rahoituspäätös: Ilmastonmuutos ja ihminen (CLIMATE)
- Rahoituspäätös: Tiedon lukutaito ja tietoon perustuva päätöksenteko (LITERACY)
- Strategisen tutkimuksen ohjelmat ja hankkeet
- Strategisen tutkimuksen neuvoston puheenjohtaja, professori Kimmo Nuotio, p. 029 4122 013, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi
- CLIMATE: tiedeasiantuntija Tuomas Katajarinne, p. 029 533 5067, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
- LITERACY: tiedeasiantuntija Krista Nuutinen, p. 029 533 5043, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
viestintäasiantuntija
Anna Oravakangas
p. 0295 33 5039
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Vuonna 2020 STN rahoittaa tutkimusta 55 miljoonalla eurolla.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2020 Akatemia rahoittaa tutkimusta 423 miljoonalla eurolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi erbjuder brett urval av finansiering för högklassig forskning år 202516.12.2024 10:36:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi kommer att finansiera högklassig vetenskaplig forskning med en rekordhög summa år 2025. I budgetpropositionen anvisas Akademin cirka 515 miljoner euro för finansiering av nya forskningsprojekt och främjande av forskning.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta monipuolisesti vuonna 202516.12.2024 10:36:00 EET | Tiedote
Suomen Akatemia rahoittaa vuoden 2025 aikana korkealaatuista tieteellistä tutkimusta ennätyssummalla. Valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 515 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.
Research Council of Finland to fund wide range of excellent research in 202516.12.2024 10:36:00 EET | Press release
In 2025, the Research Council of Finland’s (RCF) funding budget for high-quality scientific research will rise to a record high. The government budget proposal allocates around 515 million euros to the RCF to fund new research projects and advance research.
21 högklassiga infrastrukturer väljs med i färdplan för Finlands forskningsinfrastrukturer3.12.2024 12:53:45 EET | Pressmeddelande
Kommittén för forskningens infrastrukturer (FIRI-kommittén) vid Finlands Akademi har valt ut 21 forskningsinfrastrukturer till färdplanen för Finlands forskningsinfrastrukturer 2025–2028. Beslutet fattades vid FIRI-kommitténs möte den 2 december 2024.
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle valittu 21 korkeatasoista infrastruktuuria3.12.2024 12:53:45 EET | Tiedote
Tutkimusinfrastruktuurikomitea on 2.12.2024 kokouksessaan valinnut 21 tutkimusinfrastruktuuria kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2025–2028.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme