Suomen Punainen Risti käynnistää ensiapukoulutukset päihteitä käyttäville ihmisille
Päihteitä käyttäville ihmisille suunnattu ensiapukoulutus on käynnistynyt eri puolilla Suomea. Vapaaehtoisten pitämien koulutusten tavoitteena on vähentää etenkin yliannostuksista johtuvia tapaturmia ja kuolemia. Maailman ensiapupäivää vietetään lauantaina 9.9.
Suomen Punaisen Ristin ensimmäiset ensiapukoulutukset päihteitä runsaasti käyttäville henkilöille on järjestetty Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Koulutuksia järjestetään jatkossa ympäri Suomen.
Räätälöidyn ensiapukoulutuksen tarve on kasvanut samaa tahtia päihdekuolemien lisääntymisen kanssa. Päihteistä johtuvia kuolemia tapahtuu Suomessa vuosittain lähes 2000. Huumausaineista johtuvia kuolemia tapahtuu noin 300 vuosittain ja niiden määrä on viime vuosina noussut. Valtaosa huumausainekuolemista on tapaturmaisia myrkytyksiä.
– Osa tapauksista on mahdollista estää riittävällä ensiapukoulutuksella, jotta päihteitä käyttävät tietävät, miten esimerkiksi yliannostus- tai myrkytystilanteissa pitää toimia. Opastamme auttamaan sekä itseä että muita, sillä usein ensimmäinen auttaja tai lisäavun hälyttäjä on paikan päällä oleva kaveri. Kurssilla kerromme myös, miten vaaratilanteita voi arjessa ehkäistä esimerkiksi huolehtimalla pistoshygieniasta ja välttämällä huumausaineiden käyttöä yksin ollessa, kertoo Suomen Punaisen Ristin ensiaputoiminnan ja päihdetyön suunnittelija Kati Laitila.
Ensiapukoulutus helposti saataville
Monella päihteitä runsaasti käyttävällä ihmisellä kynnys osallistua kursseille ja hakea tietoa voi muodostua liian korkeaksi.
– Olemme halunneet madaltaa osallistumisen kynnystä, jotta mahdollisimman moni pystyisi vahvistamaan auttamisvalmiuttaan. Koulutukset ovat maksuttomia, ja ne järjestetään esimerkiksi päihteitä käyttävien ihmisten kohtaamispaikoissa ja asumisyksiköissä.
1–2 tuntia kestävässä koulutuksessa opetellaan muun muassa antamaan ensiapua tajuttomalle ja tyrehdyttämään verenvuotoja sekä tunnistamaan yliannostuksia ja tilanteita, joissa on hälytettävä lisäapua. Koulutusten vetäjinä toimivat kokeneet Punaisen Ristin vapaaehtoiset, jotka on koulutettu tehtäviinsä.
Pilottikoulutuksiin osallistuneilta kerätty palaute on ollut myönteistä. Punaisen Ristin tavoitteena on saavuttaa koulutuksilla vuoden 2023 loppuun mennessä satoja kohderyhmään kuuluvia.
Lisätietoja:
Ensiaputoiminnan ja päihdetyön suunnittelija Kati Laitila, p. 040 589 5778, kati.laitila@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, p. 040 581 0346, aku.suomalainen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Kontrollera dessa säkerhetsfrågor hemma under julen – med checklistan kan man minska antalet olycksfall, särskilt i äldre personers hem12.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Förberedelserna inför julen är ett glädjeämne. Men trots det är julperioden är förknippad med risk för olycksfall, i synnerhet bland äldre personer. Att bo ensam och nedsatt funktionsförmåga är faktorer som särskilt ökar risken för olyckor när man blir äldre. Tillsammans kan man förbättra säkerheten under festförberedelserna. Olycksfallsdagen firas fredagen den 13 december.
Tarkista nämä turvallisuusseikat kotona joulun aikaan – tarkistuslista auttaa vähentämään tapaturmia erityisesti ikääntyneen kodissa12.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Joulun ajan valmistelut tuottavat paljon iloa, mutta juhlakauteen liittyy erityisesti ikääntyneillä myös tapaturmariskejä. Iän karttuessa varsinkin yksin asuminen ja alentunut toimintakyky altistavat tapaturmille. Juhlavalmistelujen turvallisuutta voi lisätä yhdessä. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. joulukuuta.
Människornas nöd syns på svaren i Finlands Röda Kors mathjälpsenkät10.12.2024 05:20:00 EET | Pressmeddelande
Röda Korsets enkätundersökning bland dem som söker mathjälp visar att många studerande, barnfamiljer och arbetslösa ständigt måste dra ned på nödvändiga utgifter, såsom receptmediciner. Nedskärningarna i socialskyddet har ökat besöken hos mathjälpen och den är för många nödvändig för att de ska klara av vardagen.
Ihmisten ahdinko näkyy Suomen Punaisen Ristin ruoka-apukyselyn vastauksissa10.12.2024 05:20:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin kyselytutkimus ruoka-apua hakeville osoittaa, että moni opiskelija, lapsiperhe ja työtön joutuu tinkimään jatkuvasti pakollisista menoista, kuten reseptilääkkeistä. Sosiaaliturvaleikkaukset ovat lisänneet asiointia ruoka-avussa, ja ruoka-apu on monelle välttämätöntä arjessa selviytymisessä.
Finlands Röda Kors sänder två biståndsarbetare för att stödja sjukhus i Libanon27.11.2024 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors fortsätter med sitt stöd i Libanon genom att sända två yrkespersoner inom hälso- och sjukvård till ort och ställe. Biståndsarbetarna fungerar som del av Röda Korsets internationella biståndsoperation i en situation, där sjukhusen som belastats av konflikten har svårt att ordna vård för alla hjälpbehövande.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme