TA-Asumisoikeus Oy Asuntomessujen Vihreä teko -kilpailun voittoon. Talo Pyörteelle ja Lohjan Saarennalle kunniamaininnat

Huomenna avautuvilla Asuntomessuilla Lohjan Hiidensalmessa Vihreä teko -teema on kulkenut mukana jo tontinhakuvaiheesta lähtien. Keväällä 2020 Lohjan kaupunki ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut julistivat messurakentajille Vihreä teko -kilpailun teeman parhaista toteutuksista Lohjan Asuntomessuilla.
Kilpailuraadin muodostivat puuarkkitehtuurin professori ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen jäsen Pekka Heikkinen (Aalto-yliopisto), johtava rakennustarkastaja Paula Mäenpää (Lohjan kaupunki), toimitusjohtaja Mikko Nousiainen (Green Building Council Finland), Suomen ilmastopaneelin jäsen ja kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja professori Jyri Seppälä (Suomen ympäristökeskus) sekä ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen (Rakennusteollisuus RT Ry).
– Halusimme kirittää alueen rakentajia ilmastonäkökulman huomioimisessa taloprojekteissa. Olemme erittäin tyytyväisiä, kun saimme näin upean asiantuntijaraadin arvioimaan kohteita ja käymään keskustelua rakennusalan kehityksestä, iloitsee Lohjan Asuntomessujen projektipäällikkö Mirka Härkönen.
– Raadin päätös nostaa esiin kolme hienoa messukohdetta. TA-Asumisoikeus Oy ja Pyörre edustavat kokonaisvaltaista ilmasto- ja ympäristönäkökulman huomioimista rakennusten suunnittelussa, Lohjan Saarenta puolestaan energiatehokkuuden perustavanlaatuista merkitystä, summaa kilpailun lopputulosta Jenna Kotilehto, Canemure-hankkeen projektivastaava Lohjan kaupungilta.
Pieni- ja keskituloisilla on oltava mahdollisuus asua ilmasto- ja ympäristöystävällisesti
TA-Yhtiöiden pitkäaikainen määrätietoinen kehitystyö ympäristöystävällisen asuntotuotannon hyväksi näkyy Lohjalla TA-Asumisoikeus Oy:n laadukkaasti rakennetussa A-energialuokan kerrostalossa. Tekoäly optimoi huoneistokohtaisesti kaukolämmön kulutusta, aurinkopaneelit tuottavat puhdasta sähköä ja asukkaat voivat seurata omaa veden- ja sähkönkulutustaan. Autokatoksesta löytyy kymmenen sähköauton latauspistettä, ja polkupyörille on toteutettu runsaasti säältä suojattuja pysäköinti- ja säilytystiloja. Viherkatot, kattopuutarha ja korttelin yhteispiha tukevat luonnon monimuotoisuutta.
– Kaikelta asuntotuotannolta, kohtuuhintaiseltakin, on edellytettävä laatua ja osallistumista rakentamisen päästöjen vähentämiseen. TA-Asumisoikeus Oy osoittaa Lohjalla tason, johon jokaisen kerrostalohankkeen Suomessa nykyisin vähintään tulisi yltää, toteaa raadin jäsen Jyri Seppälä.
Kunnianhimoinen loikka kohti tulevaisuuden vähähiilistä kiertotaloutta
Kilpailun ensimmäinen kunniamaininta myönnetään Talo Pyörteelle. Se on Suomessa ainutlaatuinen rakennushanke, jossa vähähiilisyyden ja kiertotalouden mahdollisuuksia on tarkasteltu järjestelmällisesti kiinteänä osana talon suunnittelua, samalla aiheesta suurelle yleisölle viestien. Pyörre edustaa kehitysaskelia, joita koko rakennusalan tulisi nykyistä ripeämmässä tahdissa ottaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
– Alalla tarvitaan pikaisesti toimia, jotka vähentävät ilmastopäästöjä paitsi käytön aikaisen energiankulutuksen myös käytettävien rakennusmateriaalien osalta. Hiilijalanjäljen arviointi suunnitteluvaiheessa on tärkeä apuvälinen tässä työssä. Pyörteessä arviointia on käytetty esimerkillisesti suunnitteluvaiheen työkaluna, kun on punnittu esimerkiksi rakennustuotteisiin liittyviä valintoja, sanoo raadin jäsen Mikko Nousiainen.
Energiatehokkuus on ekologisesti kestävän rakentamisen kulmakivi
Vihreä teko -kilpailun toisen kunniamaininnan saa Lohjan Saarenta. Tämä A-energialuokan talo edustaa rakennustekniikkaa, joka on kaikkien talonrakentajien saavutettavissa ammattitaitoisella suunnittelulla ja rakentamisella. Energiatehokkuuden perustana on talon ilmatiiveys, joka todennetaan ilmatiiveysmittauksin rakennuksen käyttöönottovaiheessa.
– Rakentamisessa tulisi aina tavoitella A-energialuokan taloa. Tämän pitäisi olla suunnittelun lähtökohtana niin ammattimaisilla toimijoilla kuin kertarakentajillakin. Lohjan Saarennan erittäin pieni ilmanvuotoluku kertoo huolellisesta ja laadukkaasta rakennustyöstä, jota hyvän energiatehokkuuden saavuttaminen edellyttää, toteaa raadin jäsen Pekka Heikkinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmastonäkökulma Asuntomessuilla Lohjalla 2021:
projektivastaava Jenna Kotilehto, Canemure-hanke, Lohjan kaupunki, jenna.kotilehto@lohja.fi, p. +358 44 369 4488
Vihreä teko -kilpailun asiantuntijaraati:
Pekka Heikkinen, puuarkkitehtuurin professori, Aalto-yliopisto, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen jäsen, pekka.heikkinen@aalto.fi
Paula Mäenpää, johtava rakennustarkastaja, Lohjan kaupunki, paula.maenpaa@lohja.fi
Mikko Nousiainen, toimitusjohtaja, Green Building Council Finland mikko.nousiainen@figbc.fi
Jyri Seppälä, kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja ja professori, Suomen ympäristökeskus, jyri.seppala@syke.fi
Pekka Vuorinen, ympäristö- ja energiajohtaja, Rakennusteollisuus RT Ry, pek-ka.vuorinen@rakennusteollisuus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Asuntomessut Pickala Rock Resortissa 202728.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Rock Properties Oy järjestävät vuoden 2027 Asuntomessut Pickala Rock Resortin alueella Siuntiossa. Kyseessä on historiallinen avaus, sillä ensimmäistä kertaa Asuntomessut järjestetään yksityisen maanomistajan mailla. Asuntomessualueen tonttimarkkinointi käynnistyy Golfmessuilla perjantaina 28. maaliskuuta.
Pientalon ihanne elää ja uudistuu23.3.2025 21:38:10 EET | Artikkeli
Asuntomessujen tuoreimman Asumisen ihanteet -tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia vastaajista asuisi mieluiten pientalossa. Joidenkin tutkimusten mukaan prosenttiluku on jopa korkeampi. Silti kerrostaloja rakennetaan yhä enemmän, ja kaupungistuminen ohjaa rakentamista pois pientaloista. Missä on menty pieleen vai ovatko vastaajat väärässä? Koska pientalot ovat tunteita ja ristiriitojakin herättävä aihe, halusimme kuulla mitä asiantuntijoilla on sanottavaa.
Asuntomessujen oheiskohteet esittelevät innovatiivisia yhteistiloja ja työympäristöjä20.3.2025 10:21:35 EET | Tiedote
Kesän 2025 Asuntomessut Oulussa tarjoavat kaksi inspiroivaa oheiskohdetta uusien rakennuskohteiden lisäksi. Erityisesti ammattilaisille suunnattuja oheiskohteita ovat Kotikatu365:n yhteistiloihin perustuva Kortteli-konsepti ja oululaisen arkkitehtitoimisto PAVE Arkkitehtien oma toimistorakennus, joka haastaa käsitykset työympäristöistä.
Asumisen ykkösarvot: luonnonläheisyys ja ekologisuus28.1.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Suomalaisten ihannekoti on luonnonläheinen, rauhallinen ja ekologinen, selviää tuoreesta Asumisen ihanteet -tutkimuksesta. Energiatehokkuus, kierrätys ja kodin muunneltavuus ovat entistä tärkeämpiä. Asumisen ihanteet toteutuvat Oulussa poikkeuksellisella tavalla.
Salo tavoittelee Asuntomessuja vuodelle 202811.11.2024 12:03:39 EET | Tiedote
Salon kaupunki on hakenut Asuntomessuja vuodelle 2028. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on hyväksynyt Salon Asuntomessuhakemuksen ja arvioi Salon olevan erinomainen messukaupunki toteuttaa uudenlaiset monipaikkaiset Asuntomessut. Päätökset käynnistävät neuvotteluvaiheen, jonka tavoite on varmistaa Asuntomessujen onnistumisen edellytykset sekä arvioida toteuttamisen sisältöä ja yhteistyömallia yksityiskohtaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme