Kasvu Open

TKI-toiminta luo vahvan pohjan hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioille

Jaa
Keski-Suomi on profiloitunut hyvinvointi- ja terveysalan koulutuksen, tutkimuksen ja osaamisen keskukseksi. Siksi maakunnassa panostetaan alan innovaatioihin.
Wellpro Impact Solutions liiketoimintaidea pohjautuu paikalliseen TKI-toimintaan. Wellpron Joni Borgström (kuvassa) sanoo, että ilman TKI-toimintaa Wellproa ei olisi olemassa.
Wellpro Impact Solutions liiketoimintaidea pohjautuu paikalliseen TKI-toimintaan. Wellpron Joni Borgström (kuvassa) sanoo, että ilman TKI-toimintaa Wellproa ei olisi olemassa.

Miten vanhusten sosiaalinen, liikunnallinen ja kulttuurillinen aktiivisuus vaikuttaa aivojen toimintaan? Tätä kysymystä psykologi Juho Strömmer tutki, kun hän väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta vuonna 2018.

Tutkimuksen johtopäätös oli selvä: mitä aktiivisempi ihminen on, sitä paremmin aivot voivat. Strömmer kehitti muisti- ja aivoterveyden sairastumisriskien seulontaan soveltuvan kyselyn, joka on mahdollista tehdä helposti ennen virallista muistitutkimusta.

Kysely tarjosi yksinkertaisen keinon vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Pian selvisi, että kätevästi skaalautuvalla hyvinvointipalvelulla voisi olla myös kaupallista potentiaalia sekä Suomessa että ulkomailla. Niin Wellpro Impact Solutions perustettiin elokuussa 2021.

Ilman tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Wellproa ei olisi olemassakaan. Innovaatio on yrityksen kivijalka, ja sen avulla pystymme ylläpitämään ja edistämään kansalaisten muisti- ja aivoterveyttä”, vakuuttaa Wellpron teknologiajohtaja Joni Borgström.

Hän huomauttaa, että Wellpron lähtökohta tuoreena startupina on toisenlainen verrattuna sellaiseen jo vakiintuneeseen liiketoimintaan, jota kehitetään edelleen TKI-toiminnan avulla.

VAHVA TIETEELLINEN POHJA PONNAHDUSLAUTANA BISNEKSELLE

Wellpron ydintiimi muodostui vähitellen. Nyt Strömmerin ja Borgströmin lisäksi yrityksessä on toimitusjohtajana Petteri Sveins ja operatiivisena johtajana Juha Tenhunen. Kasvuyritys lähti hakemaan heti sopivia kumppaneita TKI-toimintaan.

”Nyt toimimme globaalisti yhteistyössä muun muassa THL:n Finger- ja Itä-Suomen yliopiston eFinger-hankkeiden kanssa. Tarkoituksemme on saada tieteellinen validaatio kyselyllemme”, Borgström taustoittaa.

Hän näkee, että etenkin hyvinvoinnin ja terveyden alalla TKI-toiminnalla on todella tärkeä rooli, sillä liiketoiminta kohdistuu ihmisten hyvinvointiin. Perusteelliseen TKI-toimintaan tarvitaankin riittävästi aikaa ja rahaa sekä oikeat kumppanit. Lisäksi siihen on sitouduttava yritysjohtoa myöten.

”Testasimme tuotettamme pilottiasiakkaalla puolen vuoden ajan, mikä tarjosi kallisarvoista palautetta kyselyn kehittämiseen. Avuksi saimme Business Finlandin Tempo-rahoitusta.”

Nyt Wellpron TKI-toiminta on niin hyvällä mallilla, että yritys panostaa myyntiin. Se on myös tehnyt laajaa markkinatutkimusta ja hakenut Euroopan tasoista patenttia. Koska vastaavaa työkalua ei ole olemassa, Wellpro saa hakea kasvua toistaiseksi neitseellisessä markkinassa.

LUE MYÖS: TKI-toiminta avasi ovet Aistin innovatiiviselle tuotekehitykselle

KESKI-SUOMESTA VERSOO HYVINVOINTI- JA TERVEYSALAN YRITYKSIÄ

Keski-Suomen maakuntastrategialla on tällä hetkellä kolme kasvun kärkeä: bio- ja kiertotalous, uudistuva teollisuus sekä hyvä vointi. Juuri hyvinvoinnin painottaminen on peruja aikoinaan luodusta hyvinvointitalouden ohjelmasta.

”Vaikka Jyväskylän yliopistossa ei ole toistaiseksi lääketieteellistä tiedekuntaa, yliopistossa opetetaan lääketieteeseen kuuluvia asioita. Lisäksi meiltä löytyy Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta sekä hyvinvointiin, terveyteen ja psykologiaan liittyvää koulutusta ja tutkimusta”, mainitsee Keski-Suomen liiton kehittämispäällikkö Kari Pirinen.

Yhtä lailla Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, Huippu-urheilun instituutti KIHU, uutta teknologiaa hyödyntävä Sairaala Nova sekä muut terveys- ja hyvinvointialaa edustavat järjestöt ja organisaatiot ovat keskittyneet Jyväskylään tai muualle Keski-Suomeen.

”Keski-Suomessa on paljon huipputason koulutusta, tutkimusta ja osaamista ihan valtakunnallisesti. Siksi maakuntamme on otollinen paikka yrityksille harjoittaa TKI-toimintaa.”

Pirinen näkee, että erityisesti väestön vanheneminen lisää yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta merkittävästi lähitulevaisuudessa. Tämän takia yrityksiltä vaaditaan uusia hyvinvointi-innovaatioita. Muuten yhteiskunnan kustannukset karkaavat käsistä.

”Yritysten tulisi satsata kehityspanoksiaan TKI-toimintaan entistä aktiivisemmin. Tämä vaatii rahoituksen lisäksi sitä, että yritysten sekä oppi- ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö toimii saumattomasti ja että yritykset pääsevät testaamaan tuotteitaan tai palveluitaan saman tien.”

Haku Seed Village -ohjelmiin käynnissä 5.9.-2.10.2022. Hae mukaan!

* Seed Village -ohjelmat ovat kasvuhaluisille yrityksille, joilla on tarve tutkimusyhteistyölle tai tuotteen/palvelun validoinnille. Seed Village -ohjelmat toteuttavat Kasvu Open ja Business Jyväskylä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston JYU ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun JAMK kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Wellpro Impact Solutions liiketoimintaidea pohjautuu paikalliseen TKI-toimintaan. Wellpron Joni Borgström (kuvassa) sanoo, että ilman TKI-toimintaa Wellproa ei olisi olemassa.
Wellpro Impact Solutions liiketoimintaidea pohjautuu paikalliseen TKI-toimintaan. Wellpron Joni Borgström (kuvassa) sanoo, että ilman TKI-toimintaa Wellproa ei olisi olemassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open tarjoaa palveluja kasvuhaluisille yrityksille. Visiomme on auttaa jokaista suomalaista yritystä tavoittamaan omat hullunrohkeat unelmansa.

Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.

Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Keski-Suomen Liitto, KPMG, KPY, Staffpoint Executive, Technopolis, Varma ja Yksityisyrittäjän säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye