Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Toistuvat työturvallisuusmääräysten laiminlyönnit toivat rakennusalan yritykselle ja toimitusjohtajalle sakkorangaistukset

Jaa
Pohjoissuomalaisen rakennusliikkeen toimitusjohtaja, joka vastasi myös työnjohdosta ja valvonnasta, tuomittiin työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen. Rakennusliike tuomittiin yhteisösakkoon.

Tapauksessa oli kyse siitä, että rakennusliikkeen työmaille sijoittuvilla työsuojelutarkastuksilla havaittiin toistuvasti puutteita erityisesti putoamissuojaukseen ja kulkuteihin liittyen. Yhdellä työmaalla työsuojeluviranomainen määräsi käyttökiellon, koska tarkastajan työsuojelutarkastuksella antamaa kehotusta ei ollut noudatettu. Käräjäoikeus katsoi, että samankaltaiset puutteet useilla eri työmailla osoittivat, ettei työturvallisuuden valvonta rakennusliikkeessä ollut riittävää. Lisäksi yhdellä työmaalla oli puutteita asbestipurkutyötä koskevien säännösten noudattamisessa asbestipurkutyöluvan ja työtapojen osalta.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että vakavia työtapaturmia rakennustyömailla sattuu erityisesti putoamissuojauksiin ja kulkuteihin liittyvien laiminlyöntien yhteydessä. Lisäksi työsuojelun vastuualue muistuttaa, että työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan on tehtävä asbestipurkutyöstä työsuojeluviranomaiselle ennakkoilmoitus vähintään seitsemän päivää ennen töiden aloittamista.

Oulun käräjäoikeuden tuomio 16.11.2022, R 22/1810. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote

Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.

Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye