Tuija Takalalle Seesam-palkinto selkokirjallisuuden edistämisestä
“Tuija Takala on tehnyt pitkäjänteistä ja oma-aloitteista työtä selkokirjallisuuden edistämiseksi. Hän on kirjoittanut useita hyviä ja onnistuneita selkokirjoja, tarttunut rohkeasti eri genreihin ja onnistuneesti avannut uusia selkokirjallisuusgenrejä. Takala on myös toiminut selkokirjallisuustyöryhmän puheenjohtajana pitkään”, kiittää selkokirjatyöryhmän sihteeri Eliisa Uotila palkinnonsaajaa.
Tuija Takala on ammatiltaan suomen kielen opettaja, selkokirjailija ja selkomukauttaja. Hän on kirjoittanut useita selkokirjoja ja mukauttanut kirjallisuutta selkokielelle. Avain on julkaissut hänen teoksistaan selkokielisen äänikirjan Minna Canthin romaanista Hanna (2019), selkoromaanin Lauralle oikea (2018) ja selkorunoteoksen Onnen asioita (2017).
Selkokirjakeskuksen selkokirjatyöryhmän jakama Seesam-palkinto myönnetään tunnustukseksi selkokirjallisuuden edistämisestä ansioituneelle kirjailijalle, kuvittajalle, kääntäjälle, tutkijalle tai kustantajalle. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992.
Selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Selkokeskus, selkokirjatyöryhmän sihteeri Ella Airaksinen, puh. 050 309 8466, ella.airaksinen@kvl.fi
Avain, viestintäjohtaja Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, vilja.perttola@avain.net
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Tanssii hyttysten kanssa on selkoromaani kipeästä ystävyydestä15.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Marja-Leena Tiaisen Tanssii hyttysten kanssa on selkoromaani nuorille lukijoille. Tarina nostaa esille kysymyksiä muun muassa ystävyydestä ja Ukrainan sodan aiheuttamista kipeistä tunteista.
ENNAKKOKUTSU: Avaimen Kirjabrunssi 5.9.202418.6.2024 13:10:10 EEST | Kutsu
Tule kuulemaan Avaimen syksyn kirjoista ja nauttimaan kanssamme herkullista brunssia Café Ekbergin yläkertaan (os. Bulevardi 9, Helsinki) torstaina 5.9.2024 klo 10.00 alkaen.
Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta kuvaa maata monipuolisesti24.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Hannu Pöppösen Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta on reportaasikirja, joka kuvaa maata tarkkanäköisesti. Kirjan luvuissa kuljetaan muun muassa suomalaisten siirtolaisten jäljillä Patagoniassa, puretaan tangoon liitettyjä perinteisiä käsityksiä sekä kuvataan argentiinalaista jalkapallofanatismia, köyhyyttä ja Kiinan vaikutusvaltaa maassa.
Satu Leiskon Varjotarha jatkaa kiitettyä Young adult -romaanisarjaa15.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Satu Leiskon tummasävyinen Varjotarha-romaani yhdistää suomalaista mytologiaa reaaliajassa tapahtuvaan tarinaan. Nuorille aikuisille suunnattu Varjotarha jatkaa viime syksynä alkanutta fantasiasarjaa.
Sirkka Knuutilan lastenkirjoista tuttu hahmo seikkailee uudessa kirjasarjassa26.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Sirkka Knuutilan tonttutyttö Rosmariinista kertovista lastenkirjoista tuttu hahmo aloittaa seikkailut omassa kirjasarjassaan. Noitapoika Peeveli Pahkeisen kesäkaveri kertoo kahden pojan, noitapoika Peevelin ja koulunsa aloittavan Mikaelin, ystävyydestä. Nostalgisen ja hauskan kuvituksen sarjaan on luonut Olga Badulina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme