Tuntuuko liikenne turvalliselta Turun ympäristökunnissa? Vastaa kyselyyn ja vaikuta alueen liikenneolosuhteisiin
Turun ympäristökunnissa on käynnistetty liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitystyö, josta vastaavat yhteistyössä alueen kymmenen kuntaa (Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko ja Sauvo), Varsinais-Suomen ELY-keskus, Liikenneturva, Lounais-Suomen poliisilaitos ja Varsinais-Suomen pelastuslaitos. Myös kunnissa toimivat liikenneturvallisuustyöryhmät osallistuvat suunnitelmien laadintaan.
Liikaa vakavia tieliikenneonnettomuuksia
Liikenneturvallisuussuunnitelmien tavoitteena on edistää turvallisempaa ja vastuullisempaa liikkumista Turun seudulla. Toimenpiteitä tarvitaan, sillä viimeisen viiden vuoden aikana (2016-2020) Turun ympäryskuntien alueen liikenteessä on menehtynyt yhteensä 21 ihmistä eli keskimäärin neljä ihmistä vuosittain. Vakavia loukkaantumisia tilastoidaan vuosittain toistakymmentä. Kokonaisuutena alueella tapahtuneiden henkilövahinko-onnettomuuksien määrät ovat tasaisesti laskeneet, mutta vakavien henkilövahinkojen osalta kehitys parempaan suuntaan on ollut liian hidasta.
Laaja-alainen työkalupakki tarpeen nollavision saavuttamiseksi
Suunnitelmatyön tarkoituksena on löytää erilaisia lyhyen ja keskipitkän aikavälin keinoja, joiden avulla liikenneonnettomuuksien määrää saadaan vähennettyä kohti kansallisia ja kansainvälisiä tavoitteita. Lisäksi on tärkeää parantaa koettua liikenneturvallisuutta, joka vaikuttaa keskeisesti ihmisten elämänlaatuun ja mm. kävelyn ja pyöräliikenteen edistämismahdollisuuksiin. Työssä esitettävät toimenpidetarpeet ja -ehdotukset liittyvät mm. eri toimijoiden välisen yhteistyön tehostamiseen, elinikäiseen liikennekasvatukseen ja viestintään, kuntien henkilöstön liikenneturvallisuusosaamisen kehittämiseen, kuljetuspalveluiden hankintaan, liikenneympäristön ratkaisuihin ja liikenteen valvontaan.
Asukkaiden ja paikallisten toimijoiden kokemuksilla ja mielipiteillä suuri merkitys
Onnettomuustilastoista eivät käy ilmi läheltä piti -tilanteet tai eri kulkutavoilla liikkuvien kokemukset ja tuntemukset turvallisuudesta tai liikenteen toimivuudesta. Näin ollen Turun ympäryskunnissa asuvien ja alueella liikkuvien mielipiteet ja kokemukset liikenteen turvallisuudesta ovat tärkeä osa suunnitelmatyötä. Näitä kerätään touko-kesäkuun aikana erillisellä karttapohjaisella liikenneturvallisuuskyselyllä.
Kyselyyn voi vastata 17.5.–13.6.2021 välisenä aikana osoitteessa:
https://new.maptionnaire.com/q/2bzi3mu7bn8h
Kyselylinkit löytyvät myös kuntien internetsivuilta. Kyselyn vastaukset käydään läpi kuntien ja ELY-keskuksen kanssa ja tuloksista tiedotetaan alkusyksystä. Kokonaisuudessaan liikenneturvallisuussuunnitelmien päivitystyö valmistuu keväällä 2022.
Lisätietoja suunnitelman laatimisesta antavat:
- Ramboll Finland Oy, Juha Heltimo, juha.heltimo(at)ramboll.fi
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, Jaakko Klang, jaakko.klang(at)ely-keskus.fi
- Kaarinan kaupunki, Anssi Valtonen, anssi.valtonen(at)kaarina.fi
- Liedon kunta, Hannu Holmberg, hannu.holmberg(at)lieto.fi
- Maskun kunta, Mikko Lehtinen, mikko.lehtinen(at)masku.fi
- Mynämäen kunta, Vesa-Matti Eura, vesa-matti.eura(at)mynamaki.fi
- Naantalin kaupunki, Heli Ojanen, heli.ojanen(at)naantali.fi
- Nousiaisten kunta, Jarmo Rauvola, jarmo.rauvola(at)nousiainen.fi
- Paimion kaupunki, Juha Saarinen, juha.saarinen(at)paimio.fi
- Raision kaupunki, Nina Vartiainen, nina.vartiainen(at)raisio.fi
- Ruskon kunta, Markku Jessen-Juhler, markku.jessen-juhler(at)rusko.fi
- Sauvon kunta, Jari Ukkonen, jari.ukkonen(at)sauvo.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Viikon 40 päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa27.9.2024 13:15:06 EEST | Tiedote
Päällystystöitä on laajalti käynnissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 40. Varsinais-Suomen alueella päällystystöitä tehdään Salossa, Loimaalla, Paimiossa ja Paraisilla. Satakunnan alueella päällystystöitä tehdään Porissa, Ulvilassa, Kokemäellä ja Harjavallassa.
Vid NTM-centralen i Egentliga Finland inleds en temaansökan för bredbandsinvesteringar27.9.2024 12:55:35 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Egentliga Finland inleder en temaansökan för bredbandsprojekt på landsbygden, vars urvalsperiod är 1.10.2024–28.2.2025. Ingen separat finansieringskvot har fastställts för temaansökan, utan de finansieras ur kvoten för projektstöd som ingår i EU:s landsbygdsfinansiering. Med EU:s landsbygdsfinansiering stöds byggandet av bynät i sådana områden där supersnabba datakommunikationsförbindelser inte byggs på marknadsvillkor. Heli Raitamäki, finansieringsexpert vid landsbygdsenheten vid NTM-centralen i Egentliga Finland, berättar att stöd för bredbandsprojekt utgörs av 65 % av de stödberättigande kostnaderna. – Det nät som byggs ska garantera en förbindelse som fungerar till en hastighet på 1 Gbit/s. Byanätet förblir i stödmottagarens ägo och stödmottagaren förbinder sig till att hålla nätet tillgängligt i enlighet med stödvillkoren. Privat- och offentligrättsliga samfund, till exempel byaföreningar eller andra föreningar, kommuner, andelslag och lokala operatörer kan få fina
Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa alkaa laajakaistainvestointien teemahaku27.9.2024 12:55:35 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus käynnistää maaseudun laajakaistahankkeiden teemahaun, jonka valintajakso on 1.10.2024–28.2.2025. Teemahaulle ei ole asetettu erillistä rahoituskiintiötä, vaan laajakaistahankkeet rahoitetaan EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvien hanketukien kiintiöstä. EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista sellaisille alueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei markkinaehtoisesti rakennu. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön rahoitusasiantuntija Heli Raitamäki kertoo, että laajakaistahankkeiden tuki on 65 % tukikelpoisista kustannuksista. – Rakennettavan verkon tulee taata 1 Gbit/s nopeudella toimiva yhteys. Kyläverkko jää tuensaajan omistukseen ja tuensaaja sitoutuu pitämään verkon käytössä tuen ehtojen mukaisesti. Rahoitusta laajakaistainvestointeihin voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit. – Tukea haetaan Hyrrä-asioin
Hiidenalan sillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt alkavat Paimiossa E18 moottoritiellä27.9.2024 09:15:09 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paimiossa E18 moottoritiellä ajosuunnassa Helsinki - Turku sijaitsevan Hiidenalan sillan liikuntasaumalaitteen korjaustyöt 1.10.2024. Työt kestävät arviolta marraskuun puoliväliin saakka. Korjaustöiden aikana suuntaan Helsinki - Turku on käytössä yksi ajokaista sekä alennettu nopeusrajoitus. Siltapaikalla töistä aiheutuu haittaa liikenteelle. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.
I Egentliga Finland bedömdes kvaliteten av 171 gårdar26.9.2024 14:00:40 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands landsbygdsförvaltning har i år ett enormt arbete med kvalitetsbedömningarna. Den ska kontrollera 2 427 skiften på sammanlagt 171 gårdar. Nu är inspektionerna i terrängen över och korrigeringsuppmaningarna för stödansökningarna har skickats till jordbrukarna. Jordbrukarna ska göra korrigeringarna före den 2 oktober.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme