Tuska-festivaali

Tuska 2022: Ukrainalaisbändi Jinjer takaisin ohjelmistoon ja muita muutoksia

Jaa
Ukrainalaisbändi Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Kuva: Alina Chernohor
Ukrainalaisbändi Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Kuva: Alina Chernohor

Ukrainalainen modernin metallin airut Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Yhtye on saanut matkustuslupansa kuntoon ja pystyy siten soittamaan suunnitellut kesän keikkansa. Jinjer esiintyy Tuskassa sunnuntaina 3.7. Esiintymispäivän muutoksen johdosta lauantain päivälipun voi halutessaan vaihtaa sunnuntaille.

Jinjerin paluun lisäksi Tuskan ohjelmaan on tullut muitakin muutoksia. Symphony X ja The Dark Element ovat valitettavasti peruneet esiintymisensä. Lisäksi Mokoman Tuska-keikka peruuntuu henkilökohtaisista syistä.

Peruuntuneiden artistien tilalla nähdään melodisen metallin terävintä kärkeä edustava Sonata Arctica, folk-vaikutteista death metalila tuuttaava, legendaarinen Ensiferum ja edellä mainittu Jinjer.

Ohjelmistoon on saatu myös lisänimiä Tuska-torstai-bändikilpailun voittajista. Kilpailu oli jälleen kerran uskomattoman korkeatasoinen ja ympäri Suomen järjestettyjen alkuerien kautta On The Rocksissa käytyyn finaali-iltaan valikoitui pelkkiä helmiä. Tuska-slotit itselleen lunastivat pääkaupunkiseudulta ponnistava, progressiivista death metallia soittava Numento sekä hankolaislähtöinen metalcore-jyrä Sacred Dimension. Tuska lähettää onnittelut voittajille ja kiittää kaikkia Tuska-torstai-bändikilpailuun osallistuneita.

Tuska 2022 -ohjelma

Perjantai 1.7.2022
Korn, Carcass, Beast In Black, Lost Society, Eluveitie, Heilung, Ensiferum, Perturbator, Northern Kings, The Night Flight Orchestra, Red Fang, Omnium Gatherum, Elder, Church of The Dead, Polymoon, Detset, Shereign, Marianas Rest, The Rivet, Abstrakt, Verikalpa, Numento

Lauantai 2.7.2022
Mercyful Fate, Amorphis, Stam1na, Reckless Love, Insomnium, Baroness, Blind Channel, Vltimas, Oranssi Pazuzu, Shape Of Despair, Soilwork, Vola, Wheel, Joe Lynn Turner, Bloodred Hourglass, Enphin, The Mist From The Mountains, One Morning Left, King Satan, Denominate, Astralion, Amoth

Sunnuntai 3.7.2022
Deftones, Kreator, Devin Townsend, Jinjer, High On Fire, Sonata Arctica, Lähiöbotox, Stratovarius, Gloryhammer, Atlas, Humavoid, Edge Of Haze, Rebellix, Cryptic Hatred, Sacred Dimension

Kaikki Tuska 2022 -lippukategoriat ovat nyt saatavilla Tuskan virallisten lipunmyyntikumppaneiden verkostoissa TiketissäTicketmasterissa ja Lippu.fi:ssä.

Päiväliput alk. 109,00€
Kahden päivän liput alk. 139,00€
Kolmen päivän liput alk. 169,00€
VIP Area 51 -päiväliput alk. 189,00€
VIP Area 51 kolmen päivän liput alk. 289,00€

Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

TUSKA 1.–3.7.2022
Helsinki, Suvilahti
#tuskafestival

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Niklas Nuppola
Tiedottaja
p. +358 40 552 7494
niklas@tuska.fi


Eeka Mäkynen
Festivaalijohtaja
p. +358 50 344 4789
eeka@tuska.fi

Kuvat

Ukrainalaisbändi Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Kuva: Alina Chernohor
Ukrainalaisbändi Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Kuva: Alina Chernohor
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuska-festivaali
Kaikukatu 2 C 15
00530 Helsinki

https://www.tuska.fi/

Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali

Tuska 2025 ensimmäiset artistit julkaistu: Lorna Shore, Electric Callboy, Powerwolf ja liuta muita27.8.2024 11:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Suvilahdessa 27.–29.6.2025 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjät. Ensi kesän pääesiintyjistä ensimmäisenä lyödään pöytään todellinen ässä: newjerseyläinen Lorna Shore otti taannoin metalliskenestä sellaisen niskalenkin, että vastaavaa päästään harvoin todistamaan. Bändin tuorein, “Pain Remains”-levy meni isosti läpi ympäri maailmaa, ja kun tarinat bändin uskomattoman intensiivisestä live-esiintymisestä alkoivat kiirimään, oli selvää, että metallitaivaan seuraava kiintotähti oli syttynyt. Suomessa Lorna Shoren ylivoimaa ihasteltiiin viime vuonna Tuskassa ja Provinssissa, sekä headline-keikoilla Helsingin Jäähallissa ja minuuteissa loppuunmyydyllä Tampereen Pakkahuoneella. Muita kiinnitettyjä Tuska 2025 -esiintyjiä ovat kenties maailman hyväntuulisin ja tanssittavin metallibändi Electric Callboy, niin ikään saksalainen power metal -kopla Powerwolf, vaihtoehtoista nu-metallilta kalskahtavaa hard rockia tarjoileva amerikkalainen Nothing More, groovaa

Tuska 2024 keräsi Suvilahteen 60 000 festivaalivierasta30.6.2024 22:55:15 EEST | Tiedote

Tuska 2024 juhlittiin aurinkoisessa Helsingin Suvilahdessa, jonne kokoontui kolmen festivaalipäivän aikana 60 000 kävijää. Lauantaina tehtiin Tuskan kaikkien aikojen yhden päivän kävijäennätys, jolloin 23 000 metallipäätä vaelsi raskaan musiikin lähteille Helsingin sydämeen. Viikonlopun suosituimpiin esiintyjiin kuuluivat päivien pääesiintyjät, maailman kirkkaimpiin elektronisen musiikin tähtiin lukeutuva Pendulum, englantilainen vaihtehtometallijätti Bring Me The Horizon sekä australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive. Jättimäiset yleisömassat Karhu Main Stagen eteen keräsivät myös aina iskussa oleva Stam1na, hevikansan ikisuosikki Amorphis, Slayer-kitaristi Kerry King sekä hämyisän mahtavasti progeileva ruotsalainen Opeth. Telttalava koki täksi kesäksi kasvojenkohotuksen, kun Tuskan uuden mediayhteistyökumppanin Radio Cityn myötä telttalava päivitettiin suurempaan ja kauniimpaan. Radio City Stagen suosituimpiin esiintyjiin lukeutuivat äärimmäisen tiukasti toimittava Warmen, sääl

Tuska 2024: Soittoajat ja äppi julkaistu – lippukauppa käy ennätyskuumana30.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Tuska 2024 -bändien soittoaikataulut on nyt julkaistu, joten omaa lukujärjestystä Tuska-viikonlopulle voi siis alkaa suunnittelemaan. Aikataulu on nähtävissä festivaalin uudistetuilla verkkosivuilla sekä päivittyneessä Tuskan äppissa. Tuska-sovelluksen tämän vuoden versio on nyt julkistettu ja se on saatavilla iOs- ja Android-versioina. “Tuskan soittoaikataulujen julkaisu on aina varma kesän merkki ja etenkin tämän kevään takatalvien päättymättömässä kaanonissa sellaisia totisesti kaivataan. Siinä vaiheessa, kun pääsee Tuska-äppilla räpläämään oman aikataulun mieleisekseen, asiat viimeistään konkretisoituvat”, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen ilakoi. Tämän vuoden festivaalin lippukauppa on käynyt ennätyskuumana. Toistaiseksi vielä kaikkia lippukategorioita on saatavilla. “Liput ovat liikkuneet ennätystahtiin, jopa vielä nopeammin kuin viime vuonna, joka oli sekin ennätysvuosi. Näyttää siltä, että tuskalaisten ostokäyttäytyminen on muuttunut: lippuja ostetaan entistä aikaisemmin, kesän su

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye