Tutkijat etsivät ratkaisuja koronakriisiin – auta kertomalla havainnoistasi ja kokemuksistasi
Aalto-yliopisto on käynnistänyt useita tutkimushankkeita auttaakseen koronakriisin ratkaisemisessa. Juuri avatussa, kaikille avoimessa koronavastaus.fi-verkkokyselyssä kerätään kansalaisilta arkielämän kokemuksia ja havaintoja koronaepidemian ajalta.
Havainnot voivat koskea esimerkiksi terveyspalveluita, kaupan tai muun palvelusektorin toimintaa, riskikäyttäytymistä, viestintää, työelämää tai harrastuksia.
”Vastaaja voi esimerkiksi mainita riskitilanteita, joissa virus saattaa levitä. Yksi tällainen voisi olla pankkikortin koodin naputtelu kaupan kassalla”, sanoo tutkimuksen projektivastaava Otto Olavinen.
Tutkijat analysoivat verkkokyselystä kertyneitä vastauksia ja esittävät niiden pohjalta ratkaisuja, jotka pyritään toteuttamaan viipymättä.
Käytännön ratkaisut voivat olla yksinkertaisia ja nopeasti toteutettavia, kuten kauppojen ja apteekkien kassoille asennetut pleksilasit. Jos ratkaisu taas vaatii pitkäaikaista kehittämistä esimerkiksi uuden teknologian muodossa, se voi olla hyödynnettävissä tulevissa epidemioissa.
”Havaitut tarpeet voivat liittyä myös koronakriisin aiheuttamiin käytännön ongelmiin kodeissa ja työpaikoilla ihmisten siirryttyä etätöihin tai pakkolomalle, ja samalla eristyksiin sukulaisistaan ja tuttavistaan”, lisää yksi hankkeen alullepanijoista ja toteuttajista, professori Risto Ilmoniemi.
Aalto-yliopisto toteuttaa tutkimuksen eräänlaisena nopeutettuna Biodesign-hankkeena. Sen mallina on Stanfordin yliopistossa kehitetty, erityisesti sairaaloihin liittyvä tutkimuskonsepti, jossa ongelmien suorilla havainnoinnilla on tärkeä rooli. Menestyksekkäistä hankkeista mainittakoon Suomen ensimmäinen Biodesign-hanke, jonka tuloksena on kehitetty kaksoisvalohoitoon perustuva menetelmä haitallisten bakteerien poistamiseksi hampaista.
”Nyt käynnistyneessä koronaepidemiaan liittyvässä hankkeessa syntyvät ratkaisut voivat olla laaja-alaisempia ja edustaa eri tieteenaloja. Etsimmekin samalla hankkeeseen vapaaehtoisia tutkijoita suomalaisista korkeakouluista”, sanoo Biodesign Finland -ohjelmaa vuodesta 2018 lähtien koordinoinut professori Heikki Nieminen.
Aalto-yliopistossa on käynnissä useita eri alojen tutkimushankkeita koronakriisissä auttamiseksi. Aalto Health Platform on julkaisemassa erityisesti terveydenhuollon henkilökunnalle kohdennetun kyselylomakkeen. Siinä kartoitetaan koronapandemiaan liittyviä ongelmia tai tarpeita, joissa Aalto-yliopisto voisi auttaa. Muut jo käynnissä olevat hankkeet liittyvät esimerkiksi pandemian matemaattiseen mallintamiseen, koronaviruksen ilmateitse leviämisen tutkimukseen sekä sisätilojen steriloinnin kehittämiseen. Lisäksi Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston muodostama Helsinki Graduate School of Economics perustaa talouden tilannehuoneen, joka tuottaa tietoa talouspoliittisen päätöksenteon tueksi koronaviruskriisin aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Otto Olavinen
Projektivastaava
Aalto-yliopisto
otto.olavinen@aalto.fi
puh. 040 763 1918
Heikki Nieminen
Professori, Biodesign Finland -ohjelman projektipäällikkö
Aalto-yliopisto
heikki.j.nieminen@aalto.fi
puh. 050 5019280
Risto Ilmoniemi
Biodesign Finland -johtoryhmän puheenjohtaja
risto.ilmoniemi@aalto.fi
puh. 050 5562964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkijoiden tavoitteena on korjata kvanttivirheet huoneenlämmön sijaan superkylmässä lämpötilassa19.12.2024 08:02:28 EET | Tiedote
Professori Mikko Möttönen on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä kolmevuotisen apurahan kvanttivirheiden korjaamiseksi. Hänen tutkimusryhmänsä kehittää ratkaisua, jonka avulla mikroaaltopulssit voidaan jatkossa pitää millikelvinin eli -273 asteen lämpötilassa.
Nimitys: Tiina Alahuhta-Kasko Aalto-yliopiston hallituksen jäseneksi5.12.2024 11:10:15 EET | Tiedote
Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on valinnut kauppatieteiden maisteri Tiina Alahuhta-Kaskon yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2025 alkaen. Hallituksen jäsenten kausi on kolmevuotinen. Alahuhta-Kasko on Marimekko Oyj:n toimitusjohtaja ja toiminut yhtiössä erilaisissa johtotehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Tiina Alahuhta-Kasko tuo Aalto-yliopiston hallitukseen laajaa käytännön kokemusta liike-elämästä ja johtamisesta sekä monialaisesta yritys-yliopisto-yhteistyöstä ja erityisesti luovien alojen kytkemisestä liiketoimintaan. Tiina Alahuhta-Kaskolla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta sekä CEMS Global Alliancen myöntämä CEMS Master in International Management -tutkinto. Hän on suorittanut johtamiskoulutusohjelmia Harvard Business Schoolissa sekä IMD Business Schoolissa. Hän toimii hallituksen jäsenenä muun muassa Finnairissa ja Climate Leadership Coalition -verkostossa. Hän on IMD Business Schoolin Foundation Boardin jäsen, Aalto-yliop
EMB. 4.12. klo 18.00: Miltä tunteiden kehokartat näyttivät muinoin ja nyt? Mesopotamiassa onnellisuus hohti paljon vahvemmin maksan alueella4.12.2024 18:00:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat analysoineet savitaulujen nuolenpäämerkeistä käännettyä ja digitoitua, jopa miljoona sanaa käsittävää muinaista tekstimassaa. Tavoitteena on jatkossa selvittää, ovatko jotkin tunneperäiset kehokokemukset ihmisille tyypillisiä ajasta, kielestä ja kulttuurista riippumatta.
Talvikki Hovatta ratkoo avaruusyhteisöä vuosikymmeniä askarruttanutta mysteeriä3.12.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Metsähovin radio-observatorion uusi vastaanotin ja Euroopan tutkimusneuvoston myöntämä ERC-rahoitus mahdollistavat mustien aukkojen hiukkassuihkujen koostumuksen selvittämisen.
Kutsu: Kyberturva osaksi arkea -tilaisuuteen 3.12. klo 12–1527.11.2024 14:30:00 EET | Kutsu
Suomi on eurooppalaisen kyberturvan kehityksen kärjessä: Cyber Citizen -hankkeessa on kehitetty mobiilipeli ja oppimisportaali, jotka tuovat arjen kyberturvataidot kaikkien ulottuville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme