Tytti Tuppurainen: Sosialidemokraattien voitot Suomessa ja Espanjassa kertovat käänteestä - Kansalaiset torjuvat äärioikeiston ja populismin, sosialidemokratia tekee paluun.
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen vappuna Siikajoella:
Sosialidemokraattien voitot Suomessa ja Espanjassa kertovat käänteestä - Kansalaiset torjuvat äärioikeiston ja populismin, sosialidemokratia tekee paluun.
Sosialidemokraatit nousivat suurimmaksi puolueeksi kevään vaaleissa Suomessa ja Espanjassa. On tapahtunut käänne, sosialidemokratia on tehnyt paluun, iloitsi Sdp:n oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen vappupuheessaan.
Suomessa sosialidemokraatit kampanjoivat Antti Rinteen johdolla YK:n kestävän kehityksen agendaan perustuvalla tulevaisuuslinjalla, Espanjassa sisarpuolue PSOE ja pääministeri Pedro Sánchez voittivat vaalit feministisellä, Eurooppaa ja avointa kansainvälistä yhteistyötä korostavalla linjalla.
Kansalaisten selkeä enemmistö torjuu äärikoikeiston ja populismin. Ihmiset odottavat eriarvoisuutta vähentävää hyvinvointipolitiikkaa sekä rauhaa ja vakautta, Tuppurainen sanoo.
On hyvä merkki Euroopan parlamentin vaalien alla, että äänestäjät valitsevat mieluummin solidaarisuuden ja tasa-arvon kuin nationalististien pelkoa ja vihaa lietsovat iskulauseet. On Euroopan kevät, ja sosialidemokraatit ovat vahvasti määrittelemässä maanosan tulevaisuutta. Suomella on tässä keskeinen rooli pian koittavan EU-puheenjohtajuuden myötä, Tuppurainen kiteyttää.
Kotimaassa hallitustunnusteluja käydään sosialidemokraattien johdolla. Maahan on muodostettava toimintakykyinen ja tulevaisuuteen suuntaava hallitus, Tuppurainen sanoo.
Yhdessä on tärkeää sopia eriarvoisuutta vähentävistä toimista sekä taloutta pitkällä aikavälillä vahvistavista tulevaisuusinvestoinneista. Tuppurainen korostaa, että puolueilta pitää voida nyt odottaa kykyä sopia.
Umpikujaan ajavia kynnyskymyksiä on viisasta välttää, mutta selvää on että vaalien alla käydyn keskustelun tulee heijastua tulevan hallituksen ohjelmassa.
Sosialidemokraattien osalta kyse on ainakin seuraavista asioista: eläkkeensaajien toimeentuloa tulee vahvistaa ja vanhuspalvelulakiin on kirjattava 0.7 hoitajamitoitus, subjektiivinen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen on palautettava kaikille lapsille ja koulutukseen on investoitava muun muassa toteuttamalla oppivelvollisuuden laajennus ja maksuton toinen aste. Työmarkkinoiden sopimuskulttuuria on vahvistettava ja työttömien kohtelua on parannettava kumoamalla epäoikeudenmukainen aktiivimalli, Tuppurainen summaa.
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen puhui vappuna Siikajoen kunnanvirastolla järjestetyssä vasemmiston yhteisessä vappujuhlassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti Tuppurainen
Puh:0400 840 594Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Timo Harakka: Orpo Harakalle: X ei olekaan tärkeä kansainvälinen kanava30.1.2025 18:01:46 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo sanoo seuraavansa “erityisen huolestuneena X:n toimituspolitiikan muutoksia ja sitä kohtaan tunnetun luottamuksen rapautumista”. Orpo vastasi Timo Harakan kirjalliseen kysymykseen, onko Suomen julkisen vallan syytä pysytellä alustalla, jota sen omistaja Elon Musk käyttää disinformaation levittämiseen ja vaalivaikuttamiseen (KKV 478/2024 vp.).
SDP:n Pia Hiltunen: Opintotuen on tuettava opiskelijan elämää, ei pakottaa selviytymään30.1.2025 16:23:27 EET | Tiedote
Tänään julkaistut tuoreet ehdotukset opintotuen kehittämisestä nostavat esiin, että opintotukeen on tehtävä panostuksia, sillä se ei vastaa tarpeeseen. - Opintotuen taso ei vastaa nykyisiä elinkustannuksia, ja opiskelijoiden velkaantuminen on jo monille ainoa keino selvitä arjesta. Tämä ei ole kestävä ratkaisu, toteaa kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.).
SDP:n Timo Suhonen kysyy: Mikä ratkaisuehdotusten löytymisessä kiikastaa?29.1.2025 12:22:44 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara ei toistaiseksi ole tehnyt sovintoesitystä teknologiateollisuuden palkkaratkaisua koskevassa kiistassa. Sajavaara sanoo STT:lle, ettei sovintoehdotusta ole mahdollista antaa tässä tilanteessa, kun osapuolten näkemykset ovat vielä kovin erilaiset. Tämä herättää kummastusta - mikä kiikastaa, kun mitään ei sovittelijalta saada ulos?
SDP:n Juha Viitala: Sähköverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen keinoja selvitettävä29.1.2025 10:46:14 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Juha Viitala kysyy kirjallisella kysymyksellä, miten hallitus selvittää sähkönjakeluverkkojen julkisen omistuksen varmistamisen tarpeellisuutta ja keinoja. Viitala korostaa sähköverkon ja sähkön jakelun suurta merkitystä huoltovarmuudelle, turvallisuudelle ja ihmisten arjen toimivuudelle.
SDP:n Saku Nikkanen: Hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen, sanoo talouspolitiikan arviointineuvosto28.1.2025 12:31:59 EET | Tiedote
Arviointineuvosto totesi sen, minkä olemme oppositiossa tienneet koko ajan: hyvinvointialueet tarvitsevat lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Jos hallituksesta löytyisi viisautta, lisäaikaa myös annettaisiin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme