Uutuuskirja kertoo, millaista seksityö on Suomessa tänä päivänä!
Lähes jokaisella on mielipide seksityöstä, mutta mihin se perustuu? Seksityötä käsitellään niin viihdekulttuurissa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin jatkuvasti, silti seksityöntekijöiden omaa ääntä kuullaan vain harvoin.
Terhi Suokkaan uutuuskirjassa Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää – Seksityön todellisuutta Suomessa käsitellään laajasti tämän päivän suomalaisen seksityön ilmenemismuotoja ja ominaispiirteitä alalla toimivien omien kokemusten kautta.
Äänensä kuuluviin saavat seksityön parissa työskentelevät viranomaiset ja muut ammatilliset toimijat sekä asiakkaat, läheiset ja ennen kaikkea seksityöntekijät itse.
Teos mukailee syksyllä 2022 Helsingin kaupunginmuseossa avautuvaa näyttelyä, jonka punaisena lankana on ennakkokäsitysten haastaminen.
Kirjailijasta
Terhi Suokas on seksuaalikasvattaja, kulttuurituottaja ja ihmisoikeusaktivisti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Trumpin jatkuva vetovoima: Syvästi jakautuneen Amerikan analyysi professorin silmin17.9.2024 10:40:00 EEST | Tiedote
"Trumpin Amerikka - Yhdysvallat kulttuurisotien taistelukenttänä" on professori Markku Ruotsilan ajankohtainen kirja, joka käsittelee Trumpin presidenttikauden vaikutuksia ja Yhdysvaltojen kulttuurisia jakolinjoja. Kirja tarjoaa syvällisen analyysin ajankohtaisista ilmiöistä, kuten maahanmuutosta, rasismista ja oikeistopopulismin noususta.
Miten kohdata lasten ilmasto- ja ympäristötunteet? Uutuuskirja "IIK! Iso A tuli taloon" avaa keskustelun kodeissa ja kouluissa16.9.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Miksi keskustelu ilmastoahdistuksesta keskittyy nuoriin, ja miksi kirjallisuudessa on vielä vähän tarinoita, jotka käsittelevät lasten ympäristötunteita? Entä kuinka selittää pienelle koululaiselle globaaleja ympäristöhaasteita lisäämättä huolta ja ahdistusta? Näihin kysymyksiin pureutuu rohkeasti kirjailija Piia Heikkinen uudessa lastenkirjassaan “IIK! Iso A tuli taloon”.
Tom Sjöblomin uutuusteos "Kävelen" ylistää kävelemisen hyvää tekevää voimaa ja historiallista merkitystä21.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Uppoudu kävelyn maailmaan! “Kävelen" teos korostaa kävelyn merkitystä ihmiskunnan historiassa ja ihmisen hyvinvoinnissa. Kirja käsittelee tietoista kävelyä ja sen eri muotoja sekä kävelevien ajattelijoiden perintöä.
Miika Hellevaaran uutuusromaani "Korkein minuus" vie lukijan syvälle ihmisenä olemisen ikiaikaiseen laajuuteen11.7.2024 08:20:00 EEST | Tiedote
Korkein minuus: ihmisen ikiaikaisen laajuuden kirja pyrkii osoittamaan ennennäkemättömällä tavalla ihmisenä olemisen syvyyden toinen toistaan seuraavien elämien jatkumossa.
"Huikea elämäkerta paljastaa Jiddu Krishnamurtin syvällisen ajattelun ja ainutlaatuisen elämänpolun"4.7.2024 08:22:00 EEST | Tiedote
"Krishnamurtin elämäkerta" on nyt saatavilla ensimmäistä kertaa Suomeksi. Teos kuvaa tarkkaan Jiddu Krishnamurtin elämää ja ajatuksia. Teos on ainoa "virallinen" elämäkerta; tiivistelmä kolmesta teoksesta, joista kaksi ilmestyi Krishnamurtin vielä eläessä. Kirjan on kirjoittanut Mary Lutyens, joka tunsi Krishnamurtin yli 70 vuoden ajan. Hän valottaa teoksessa myös Krishnamurtin yksityiselämää. Teoksen on suomentanut Antti Immonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme