Vaasan Sähköverkko investoi 15 miljoonaa euroa verkon kehittämiseen
Mustasaaressa rakennetaan 110 kilovoltin voimajohto Gerbyn ja Westenergyn välille. Hankkeen on määrä valmistua keväällä 2024. Sen yhteydessä laajennetaan myös Gerbyn sähköasemaa. Korsnäsissa kaivetaan sähköverkkoa maahan yhteensä yli 20 kilometrin matkalta ja rakennetaan uutta ilmajohtoa noin 5 kilometrin verran. Hankkeeseen sisältyy yhteensä yhdeksän puistomuuntamoa. Närpiössä kolmas verkkoalueen suurempi työ pitää sisällään sekä verkon kaapelointia että uuden ilmajohto-osuuden rakentamista.
- Lisäksi teemme tänä vuonna useita pienempiä verkon kehittämistöitä, muun muassa uusien asuntoalueiden sähköistämistä, verkon automaation lisäystä ja ennakoivan vianhallinnan kehittämistä, kertoo rakennuttamispäällikkö Jarno Kivioja.
Uusi älymittari lähes 70 000 asiakkaalle
Kuluvan ja ensi vuoden aikana Vaasan Sähköverkko vaihtaa uudet, älykkäät sähkömittarit lähes 70 000 asiakkaalle.
- Uusien mittareiden myötä siirrytään vastikään alalla mahdollistettuun vartin mittaustiheyteen. Samalla mittareiden etäohjattavuus helpottuu. Mittareiden vaihto aloitetaan maaliskuussa.
Uuden sukupolven energiamittarit mahdollistavat kotitalouksille entistä reaaliaikaisemman oman energiankulutuksen seurannan ja hallinnan. Asiakkaan oma sähköntuotanto, energiayhteisöt ja kulutusjoustot ovat uusien mittareiden myötä entistä sujuvampia ja tekevät asiakkaista sähkömarkkinoiden aktiivisia toimijoita.
Vaasan Sähköverkko tiedottaa tarkemmin asiakkailleen, kun asia on kullakin alueella ajankohtainen.
Alan uusi malli vaikuttaa investointien määrään
Viime vuoden alusta muuttunut sähköverkkotoiminnan hinnoittelun valvontamenetelmä on laskenut investointien määrää pysyvästi. Muutoksella on suora vaikutus siihen, miten paljon verkkoyhtiö voi tehdä toimitusvarmuutta parantavia investointeja.
- Komponentti- ja materiaalipula on vaikuttanut erityisesti automaatiolaitteiden ja jakelumuuntajien toimitusaikoihin. Lisäksi materiaalihintojen nousu on näkynyt kohonneissa rakentamisen kustannuksissa, päättää Kivioja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarno KiviojarakennuttamispäällikköVaasan Sähköverkko
Puh:063245116jarno.kivioja@vaasansahkoverkko.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Hyvä toimitusvarmuus tuotti tulosta22.8.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 kahdella ensimmäisellä vuosineljänneksellä Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 111,9 miljoonaa euroa (102,5 M€). Konsernin liikevoitto nousi 20,4 miljoonaan euroon (1,7 M€) liikevoittoprosentin ollessa 18,2 (1,6). Konsernin omavaraisuusaste nousi 53 prosenttiin (49,1 %).
Vaasan Sähköverkko pyytää kommentteja sähköverkon kehittämissuunnitelmaan17.5.2024 07:02:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on laatinut verkon kehittämissuunnitelman, jossa esitetään, miten alueen sähköverkkoa aiotaan kehittää tulevina vuosina. Suunnitelma perustuu arvioihin erilaisista yhteiskunnallisista muutostekijöistä, kuten vihreän siirtymän edistymisestä sekä alueen väestön, palveluiden ja teollisuuden kehittymisestä. Merkittäviä tekijöitä ovat myös lämmityksen ja liikenteen sähköistyminen sekä sähkön pientuotanto. Suunnitelmaa voi kommentoida toukokuun loppuun saakka.
Onnistunut suojausstrategia tuki tuloksentekoa26.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 76,1 miljoonaa euroa (63,4 M€). Konsernin liikevoitto nousi 13,8 miljoonaan euroon (-1,2 M€) liikevoittoprosentin ollessa 18,2 (-1,9). Konsernin omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (46,4 %).
Vaasan Sähköverkon toimitusjohtajana aloittaa 1.5. Jarmo Leppinen22.3.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Sähkötekniikan insinööri Jarmo Leppinen Laihialta on valittu Vaasan Sähköverkon toimitusjohtajaksi.
Vaasan Sähköverkko investoi 17 miljoonaa euroa verkon kehittämiseen8.3.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko investoi tänä vuonna 17 miljoonaa euroa sähköverkon kapasiteetin kasvattamiseksi ja toimitusvarmuuden parantamiseksi. Suurimmissa hankkeissa tehdään sähköverkon saneerausta, maakaapelointia sekä uusitaan sähköasemia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme