Vammaisala esillä #KohtaaminenJaKosketus-somekampanjassa
Mielenkiinto vammaisalaa kohtaan voi herätä omakohtaisista kokemuksista ja aidoista kohtaamisista. Jokainen meistä toivoo tulevansa kohdatuksi ja arvostetuksi omana itsenään.
#KohtaaminenJaKosketus -somekampanja on suunnattu nuorille, opiskelijoille, ammattilaisille, alasta kiinnostuneille ja heille, keitä mietityttää, millaisia ovat vammaisalan kohtaamiset.
Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE) -hanke haastoi vammaisalan toimijoita mukaan somekampanjan toteutukseen. Haasteen otti vastaan yhteensä 18 toimijaa, jotka kertovat vammaisalan erilaisista kohtaamisista sosiaalisessa mediassa 21.–25.2. Kampanjaa voi seuraa Facebookissa ja Instagramissa tunnisteella #KohtaaminenJaKosketus.
Kiinnostus herää aidoista kohtaamisista
Vammaisalalla on tarjolla monipuolisia työmahdollisuuksia eri puolilla Suomea, ja työpaikkoja on avoimena tälläkin hetkellä. Moni vammaisalalla työskentelevä on kertonut eksyneensä alalle sattumalta tai vahingossa ja huomannut vasta sitten, miten mahtavaa ja antoisaa vammaistyö voi olla.
Usein kiinnostus vammaisalaan syntyy arkisten kohtaamisten kautta. Jos omassa lähipiirissä ei ole kehitysvammaisia ihmisiä, voi heidän parissaan työskentely tuntua kaukaiselta.
Vammaistyöhön voi suunnistaa myös suoraan ilman ylimääräisiä mutkia. Oppisopimus on myös hyvä vaihtoehto alalle hakeutumiseen
‒ Suosittelen tutustumaan kehitysvamma-alan värikkäisiin kohtaamisiin myös opintojen eri vaiheissa, erilaisten työelämäprojektien kautta, kesä- tai keikkatöiden muodossa tai esimerkiksi TET-jakson tai työkokeilun kautta, hankkeen projektipäällikkö Piia Suihkonen rohkaisee.
Kampanjaviikko haastaa myös pohtimaan, mitä toisen henkilön kohtaamisessa pidämme tärkeänä.
Kampanjan toteuttajat
#KohtaaminenJaKosketus -somekampanjan järjestävät yhteistyössä Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE)- hanke, Diak,Savas, Vaalijala, Esedu, Samiedu, STEP-koulutus, Eteva kuntayhtymä, Rinnekoti, Diakonissalaitos, Aspa Palvelut Oy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö (KVPS), Kehitysvammaliitto, Honkalampi-säätiö, Autismiliitto, Onnikodit, Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) ja Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus (KTO). Kampanjan tavoitteena on tehdä vammaistyö tutummaksi etenkin nuorille.
Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VAVE)- hanke tekee työtä vammaisalan näkyvyyden ja kiinnostavuuden lisäämiseksi sekä osaamisen vahvistamiseksi 1.1.2020- 30.6.2022.
VAVE-hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu, ja hankkeessa ovat mukana Etelä-Savon Koulutus Oy (Esedu), Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu), Savas-Säätiö sr, STEP-koulutus (Kirkkopalvelut ry) ja Vaalijalan kuntayhtymä. Lisäksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on mukana yhteistyökumppanina. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Etelä-Savon ELY-keskus ja hankkeen toteuttajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Suihkonenprojektipäällikkö
Puh:0504011219piia.suihkonen@diak.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Nuorten hyvinvointipalvelu Zekki saa jälleen kansainvälistä tunnustusta16.9.2024 14:22:40 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) kehittämä digitaalinen itsearviointipalvelu Zekki on saanut jälleen kansainvälistä tunnustusta. Euroopan komission Social Innovation+ Initiative on nostanut Zekin yhtenä merkittävistä eurooppalaisista innovaatioista nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Zekki-digipalvelu tarjoaa nuorille helpon ja saavutettavan tavan arvioida omaa tilannettaan sekä löytää itselle sopivia tukipalveluita.
Yhteishaku päättyi – Diakin Porin-kampuksen sosionomikoulutus veti hyvin hakijoita12.9.2024 10:59:16 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 11.9.2024. Diakissa oli tarjolla 425 aloituspaikkaa, joista 65 Porissa järjestettäviin sosionomi (AMK) ja sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutuksiin.
Yhteishaku päättyi – Diakin Oulun-kampuksen sosionomikoulutus veti hyvin hakijoita12.9.2024 10:53:57 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 11.9.2024. Diakissa oli tarjolla 425 aloituspaikkaa, joista 110 Oulussa järjestettäviin koulutuksiin.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakin AMK-koulutuksille riittää kysyntää12.9.2024 10:50:05 EEST | Tiedote
Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 11.9.2024. Diakissa oli tarjolla 425 aloituspaikkaa AMK-koulutuksiin Helsingissä, Porissa, Oulussa ja verkossa.
Pärjääminen puhututtaa Pudasjärvellä10.9.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Uhkakuvien keskellä emme aina näe, mitä mahdollisuuksia meillä on. Tuo tullessas, vie mennessäs! -seminaarissa halutaan nostaa esiin voimavarojen ja toivon merkitys ja mahdollisuudet, kun säästötoimenpiteet ja muutokset kasvattavat pärjäämisen haasteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme