Varma kesän merkki ei ole vain västäräkki, vaan myös erilaiset huijausyritykset - Keskuskauppakamari kehottaa tarkkuuteen

Viime vuosina olemme nähneet paljon erilaisia yrityksiin ja muihin organisaatioihin kohdistuvia huijausyrityksiä, joissa joko pyritään saamaan organisaatio suorittamaan maksatus, joka ei saajalle kuulu tai sitten kohteena on käyttäjän salasana, jonka avulla pyritään pääsemään käsiksi joko yrityksen tai henkilön itsensä luottamuksellisiin tietoihin.
Horttanainen korostaa, että tänä kesänä yrityksissä pitää olla erityisen tarkkana huijausyritysten suhteen. Myös huijarit tietävät, että muun muassa kesäharjoittelijat on jouduttu perehdyttämään pandemian takia etänä, eikä välttämättä kaikkiin yksityiskohtiin ole ollut mahdollista panostaa samalla tarkkuudella kuin normaaliolosuhteissa.
Viime vuoden tapaan tänä kesänä on jo nähty sähköposteja, joissa useimmiten taloushallinnossa työskenteleville ihmisille lähetetään organisaation toimitusjohtajan nimissä sähköposti ja kysytään pankkitilin saldoa ja pyritään antamaan maksumääräys jollekin tilille. Sähköposti voi vaikuttaa ensin uskottavalta, mutta sähköpostiosoitteen tarkempi tarkastelu osoittaa, että lähettäjänä onkin jokin muu taho kuin alkuun voisi olettaa.
”Yritykset ovat onneksi jo usein hyvin valveutuneita asian suhteen, mutta valitettavasti laskun uskottavan ulkomuodon takia niihin voi joskus vahingossa tarkempikin langeta. Tavaramerkkeihin liittyviä huijauslaskuja ei tule maksaa. Muita toimia niiden osalta ei yleensä tarvita”, Horttanainen sanoo.
Ympärivuotisena vitsauksena ovat olleet viimeisen vuoden aikana salasanojen kalasteluyritykset, jossa pyritään saamaan viestin lukija syöttämään sähköpostin salasana avoimena olevaan kenttään. Motiivina on usein pyrkimys valelaskun lähettämiseen tai muu tiedon hankinta pahimmillaan yrityssalaisuuksiin käsiksi pääseminen. Horttanainen muistuttaa, että on työnantajan vastuulla pitää työntekijät koulutettuina tietoturvan ja - suojan osalta. Samaa salasanaa ei tule käyttää useissa eri palveluissa. Paljon tietoa aihepiiristä ja käytännönläheisiä oppaita on saatavilla muun muassa Kyberturvallisuuskeskuksen ja tietosuojavaltuutetun toimiston sivuilta.
Keskuskauppakamari kannustaa varmistamaan, että yrityksissä on hyvät käytännöt, joilla tarkistetaan, kuka pyytää maksamaan, kenelle ja millä perustein.
”Valitettavasti huijareilla tuntuu mielikuvitusta riittävän ja näemme myös uudenlaisia huijausyrityksiä, joista on vaikea etukäteen varoittaa. Tarkkuutta ja huolellisuutta tarvitaan siten aivan kaikilta sekä sitä, että asian tila on mahdollista varmistaa myös kesän ja etätyönaikana kokeneemmalta henkilöltä”, sanoo Horttanainen.
Yhteyshenkilöt
Anne HorttanainenVaratoimitusjohtaja, talous, hallinto ja henkilöstö
Puh:040 510 4907anne.horttanainen@chamber.finaisjohtajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Keskuskauppakamari: Kaivattuja askelia osaamisen ja koulutuksen vahvistamiseen – sävy kuitenkin ristiriitainen24.4.2025 09:33:38 EEST | Tiedote
Hallitus teki puoliväliriihessään useita myönteisiä päätöksiä osaamisen ja koulutuksen kehittämiseksi. Avoimen korkeakoulutuksen laajentaminen tutkintotavoitteiseen jatkuvaan oppimiseen ja maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa toisen asteen jälkeen ovat tärkeitä keinoja vastata koulutuskysyntään. Samalla kokonaisuutta hämmentävät korkeakoulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä epäselvä rahoitus uusille aloituspaikoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme