DNA Oyj

Vihdoin kotiverkkojen haasteet historiaan uudenlaisen älyteknologian avulla – DNA lanseeraa käänteentekevän palvelun

Jaa
DNA lanseeraa kiinteän verkon modeemeihin uuden älyteknologiaan perustuvan DNA Nettipulssi -palvelun. Yleisimmät kodin verkkohaasteet johtuvat WiFi-verkosta, mutta niitä on ollut aiemmin haastava havaita. Palvelun avulla on mahdollista saada kodin langaton verkko huomattavasti laadukkaammaksi, sillä DNA Nettipulssi -palvelu muun muassa optimoi verkkoa ja antaa huonekohtaisia verkon parannusehdotuksia.

Kotiverkon käyttötarve ja siihen yhdistettävien laitteiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti, minkä vuoksi laadukkaan ja nopean verkon merkitys korostuu entisestään. Verkon tulee olla yhä toimintavarmempi esimerkiksi kasvaneen suoratoistopalvelukulutuksen, etätyön ja -koulun sekä pelaamisen vuoksi.

Verkon nopeuteen vaikuttaa merkittävästi kolme asiaa: nettiliittymä, modeemi ja langattoman verkon toiminta. Jos kiinteä kotiverkko pätkii, vaikka nettiliittymä ja modeemi ovat kunnossa, on syy yleisimmin huonosti toimiva kodin langaton verkko. Syyt voivat olla monenlaisia: laitteet vievät tarpeettoman paljon verkon kaistaa, modeemi on huonossa paikassa tai verkon signaali ei ole riittävä kaikissa huoneissa. Näin ollen kotiverkko voi takkuilla ja käyttäjän on vaikea ymmärtää, mistä vika johtuu – yleensä oletetaan, että ongelma on itse nettiyhteydessä, vaikka ongelmat johtuvat kodin WiFi-verkosta.

”DNA panostaa merkittävästi 4G-, 5G- ja valokuituverkkojen kehittämiseen. Verkkojen kehittyessä pullonkaulat siirtyvät kotiverkkoihin ja erityisesti heikosti toimiviin WiFi-verkkoihin. Haluamme laadukkaiden yhteyksien lisäksi tarjota asiakkaillemme keinoja saada entistä toimivampi kotiverkko. DNA Nettipulssi -palvelu parantaa huomattavasti langattoman verkon toimintaa, sillä se ratkoo automaattisesti kotiverkon haasteita ja helpottaa asiakkaitamme havaitsemaan ongelmakohdat, joihin käyttäjä voi itse vaikuttaa. Näin ollen asiakkaamme voivat keskittyä itselle tärkeisiin asioihin netistä murehtimisen sijaan”, kertoo DNA:n laajakaista- ja TV -liiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen.

Kiinteän verkon modeemeissa toimiva DNA Nettipulssi -palvelu analysoi verkon toimintaa, tunnistaa kotiverkon ongelmakohtia ja optimoi automaattisesti laitteiden välistä verkon käyttöä. Oman kotiverkon parannusehdotukset välittyvät asiakkaalle Oma DNA -sovelluksen kautta. Myös muiden operaattoreiden asiakkaat voivat hyödyntää DNA Nettipulssin tarjoamia verkon parannusvinkkejä ilmaiseksi selaimen avulla.

Miten DNA Nettipulssi -palvelun saa käyttöönsä

Ilmainen DNA Nettipulssi -palvelu tulee käyttöön 17.2. alkaen kaikkiin DNA:lla myynnissä oleviin DNA:n kiinteän verkon modeemeihin. Lisäksi palvelu tulee samaan aikaan saataville yli 170 000 DNA:n asiakkaalle, joiden modeemit tukevat uutta älyteknologiaa.

”Jos haluaa toimivan laajakaistan kotiin, on ymmärrettävä, että uuteen verkkoteknologiaan vaihtaminen ei auta mitään päätelaitteen ollessa vanhentunut. Ajanmukaisella päätelaitteella käyttäjä varmistaa, että laite saa tarvittavat päivitykset, on tietoturvallinen, sisältää uusimmat teknologiat ja on yhteensopiva muiden uusien laitteiden kanssa”, Haikonen täsmentää.

Lisätietoa DNA Nettipulssista ja modeemeista: www.dna.fi/nettipulssi.

Lisätietoja medialle:
johtaja Jarno Haikonen, DNA Oyj, laajakaista ja tv -liiketoiminta, puh. 044 044 2058, jarno.haikonen@dna.fi 
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n valtakunnallinen 5G-päivitys on valmistunut ensimmäisenä Suomessa – verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin17.12.2024 09:55:00 EET | Tiedote

DNA:n vuonna 2019 aloittama radioverkon modernisointi ja 5G-päivitys on valmistunut. 5G-kuuluvuus vastaa 4G-palvelualuetta ja laskennallinen väestöpeitto on liki 100 prosenttia, eli 5G-palvelu on saatavilla liki kaikissa pysyvissä asuinosoitteissa. Maantieteellisesti 5G-verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. 5G-rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet ovat parantuneet merkittävästi. Verkkoja parannetaan jatkossakin asiakastarpeen perusteella.

DNA is the first operator to complete its nationwide 5G upgrade – the network reaches all municipalities in mainland Finland17.12.2024 09:55:00 EET | Press release

DNA's radio network modernisation and 5G upgrade, launched in 2019, is now complete. The 5G coverage is equivalent to the 4G service area and the calculated population coverage is close to 100%, meaning that 5G service is available at nearly all permanent residential addresses. Geographically, the 5G network reaches all municipalities in mainland Finland. The construction of 5G infrastructure has also improved 4G connections significantly. Going forward, networks will still be enhanced on the basis of customer needs.

Tältä näyttää teknologian kehitys vuonna 2025 – raportti povaa siirtymää hypestä hyötyihin12.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote

DNA on tänään julkaissut vuosittaisen teknologiatrendiraporttinsa, jossa tarkastellaan tulevan vuoden tärkeimpiä kehityssuuntia. Tuoreessa raportissa povataan vuoden 2025 olevan lunastuksen aikaa. Tekoäly ottaa askeleita kohti konkreettisia hyötyjä, teknologioiden käyttöalueet kasvavat ja kestävän kehityksen tavoitteet nivoutuvat osaksi yritysten arkea.

What to expect from technological development in 2025 – DNA’s report predicts a transition from hype to helpful12.12.2024 08:00:00 EET | Press release

Today, DNA published its annual report on trends in technology, which examines some of the most important developments that can be expected over the coming year. The new report predicts that 2025 will be a year in which technology makes good on its promises. Artificial intelligence is taking steps towards tangible benefits, technology is being applied in an increasing number of areas, and sustainability targets are becoming integral aspects of day-to-day business.

DNA:n marraskuun 2024 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Marraskuun Black Friday -kampanjointi näkyi DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. OPPO A18 nappasi kärkisijan, mutta myös kolmen suurimman laitevalmistajan, Applen, Samsungin ja OnePlussan, tuotteet ylsivät listalle. Applen iPhone 16 Pro -sarjan laitteet jatkoivat puolestaan yritysasiakkaiden marraskuun myyntilistan kärjessä. Marraskuun myydyimpänä älykellona jatkoi Apple Watch Series 10 GPS.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye