Aviador Kustannus

Viiden minuutin juttuja tarkastelee ihmisten monimuotoista elämää nykyajan Suomessa

Jaa
Hannu Mäkelän uusimmassa novellikokoelmassa nykyiseen maailmanmenoon suhtaudutaan sekä vakavin että huvittunein sävyin, välillä myös menneisyyteen vilkaisten.

Hannu Mäkelän novellikokoelma Viiden minuutin juttuja on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Kirjailija-akateemikko Hannu Mäkelä tarkastelee uusimmassa teoksessaan maailmanmenoa milloin hymyillen tai jopa satiirisen naurun lävitse, milloin taas vakavammin sävyin. Mennytkin on teksteissä läsnä omien lapsuusja nuoruusmuistojen kautta. Moni ystävä on jo poissa, mutta välillä hekin palaavat mieleen. Silti vahvimmin kirjan teksteissä näyttäytyy ihmisten elämä nykyajan Suomessa kaikessa monimuotoisuudessaan.

Viiden minuutin jutuissa teinirakastutaan ujosti ja petytään, jahdataan lepakkoa, ohitetaan Baddingin kioski, sivalletaan hallitusta, haikaillaan aitoa televisiodraamaa. Yhtä lailla koetaan myös arkisen ihmisen onnea ja haikeutta tai samaistutaan vanhan koiran kesään.

MÄKELÄ, HANNU : Viiden minuutin juttuja
140 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523810761
Ilmestymisaika: Tammikuu 2022

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Haastattelupyynnöt ja tiedustelut pressikuvista voi esittää Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle. Lähetämme pyynnöstä myös arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Marraskuussa Kulttuurikulmassa: Luisevan Sällin elämöintiä – Vilja Kerolan akvarelli- ja runonäyttely15.11.2024 15:59:39 EET | Tiedote

Luisevan Sällin elämöintiä -näyttely Aviadorin Kulttuurikulmassa (Liisankatu 19, Helsinki) marraskuun ajan. Näyttelyssä esillä Vilja Kerolan naivistisia akvarelleja ja runoja Luisevasta Sällistä, joka ei tiedä olevansa pelkkä luuranko. Vilja Kerola asuu Kirkkonummen Veikkolassa ja työskentelee päivisin "puuseppäartenomimerkonomina" – kuten hän ammatikseen mainitsee. Hänen esikoisrunokokoelmansa Syvempään päätyyn – luuppirunoja ilmestyi Momentum Kirjojen kustantamana huhtikuussa 2024. Näyttelyyn on vapaa pääsy Kulttuurikulman aukioloaikoina: ma-pe klo 11–18 ja la klo 10–15. Tervetuloa tutustumaan!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye