Viilennyt sää kääntänyt sinilevähavainnot laskuun Etelä-Savossa
Kahden edellisen viikon aikana Etelä-Savossa on koettu kesän toinen selvä piikki sinilevähavainnoissa mutta myös havaintojen määrän tippuminen Riikka-rajuilman ja ilmojen viilenemisen myötä. Viikonvaihteessa Etelä-Savonkin yli kulkenut Riikka-rajuilma ja navakoituneet tuulet ovat sekoittaneet ja hajottaneet leväesiintymät vesipatsaaseen ja edesauttaneet leväkukinnoille alttiissa paikoissa veden vaihtumista.
Viime viikolla poikkeuksellisen helteinen sää jatkui yhä, mikä on suotuisaa sinileväkukintojen muodostumiselle. Havaintoja vähäisestä määrästä sinilevää kirjattiin viime viikolla viideltä ELY-keskuksen havaintopaikalta: Pieksämäen Pieksäjärveltä ja Vangasjärveltä, Rantasalmen Pieneltä Raudanvedeltä, Mäntyharjun Pyhäveden Haapaselältä sekä Juvan Jukajärveltä. Havaintomäärä on hieman pienempi kuin juhannusviikon sinileväpiikin aikaan, jolloin sinilevähavaintoja tehtiin seitsemällä havaintoverkon kohteella.
Tämän hetken ennusteen mukaan tuulet pysyvät Etelä-Savossa navakoina ja lämpötilat kohtuullisina vielä muutaman päivän ajan. Uusi korkeapaine on kuitenkin vahvistumassa Suomen ylle viikonloppuna, minkä seurauksena sää jälleen lämpenee. Mikäli tuulet pysyvät maltillisina ja pintavesien lämpötila nousee uusien helteiden myötä, todennäköisyys uusien sinileväesiintymien muodostumiselle kasvaa.
Pintavesien lämpötilat laskussa
Myös pintavesien lämpötilat ovat tällä viikolla laskeneet niin Etelä-Savossa kuin muuallakin Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) suorittamassa pintavesien lämpötilaseurannassa Haukivuoren Kyyvedellä mitattiin 22.7. pintaveden lämpötilaksi 20,4 °C ja Oravin Haukivedellä Savonlinnassa vastaavasti 20,0 °C. Lämpötilat ovat näillä havaintopaikoilla 0,4–0,7 °C pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampia, siinä missä lähiviikkojen hellejakson aikana pintavedet ovat monin paikoin olleet jopa 4–7 astetta normaalia lämpimämpiä.
Lisätietoa valtakunnallisesta sinilevätilanteesta, pintavesien lämpötiloista ja muista vesistöihin liittyvistä asioista löytyy esimerkiksi vesi.fi-verkkopalvelusta. Etelä-Savon ELY-keskus on mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa ja tiedottaa alueensa levätilanteesta lomakautena muutaman viikon välein ja useamminkin, mikäli levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia. Etelä-Savon ELY-keskus seuraa maakunnan sinilevätilannetta säännöllisesti 16 järvikohteella.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen.
Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa vettä seisotettaessa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Tarkkaile levätilannetta ja vältä selvästi leväpitoisen veden käyttöä
Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväalueelta pyydetyn kalan lihaa voi syödä, mutta sisäelinten käyttöä pitää välttää. Lisäksi kannattaa perkaamisen päätteeksi pestä sekä kala että kädet huolellisesti puhtaalla vedellä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111 (palvelee 24 h/vrk).
Kansalaiset voivat halutessaan ilmoittaa omia sinilevähavaintojaan suoraan JärviWikiin Havaintolähetti-palvelun avulla. JärviWiki-sivustolla pääsee myös tarkastelemaan ELY-keskusten havaintopaikkojen tietoja ja selaamaan muiden lähettämiä levähavaintoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistösuunnittelija Kukka Kujala, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 246, kukka.kujala(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
- Etelä-Savon levätilanne (ely-keskus.fi)
- Etelä-Savon levätilanne ja havaintopaikat (jarviwiki.fi)
- Havaintojen tallentaminen Havaintolähetin avulla (jarviwiki.fi)
- Ohje levähavainnon tekemiseen (jarviwiki.fi)
- Valtakunnalliset levätiedotteet (syke.fi)
- Vesi.fi
- Vesistöjen pintavesien lämpötilat (ymparisto.fi)
Tietoja julkaisijasta
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme