
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle kaksivuotinen työehtosopimus – palkankorotukset sovittiin yhdelle vuodelle
Ratkaisu ylittää TES-kierroksen yleisen linjan nostaen selvästi toimialan kustannuksia sopimuskauden aikana. Ratkaisu nostaa erityisesti lähihoitajien ja korkeammin koulutettujen ammattiryhmien kuten sairaanhoitajien, sosionomien, varhaiskasvatuksen opettajien ja sosiaalityöntekijöiden lähtöpalkkatasoa, pienentäen jälkeenjääneisyyttä kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Samalla pidetään huolta alan houkuttavuudesta kilpailtaessa osaavasta työvoimasta.
TES:in teksteihin tuli muutoksia muun muassa työaikamääräyksiin ja lepoaikoihin. Perhevapaamääräykset päivitettiin uuden lainsäädännön mukaisiksi. Palveluslisäjärjestelmää ja epäpätevyysalennusta kehitettiin. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioita nostettiin. Iso panostus tehtiin työhyvinvointi- ja työsuojeluasioihin. Työsuojeluvaltuutettujen toimintaedellytyksiä kehitettiin ja työhyvinvointiasioita edistetään työryhmässä.
Sopimuskausi on 24 kuukautta 1.5.2022 – 30.4.2024. Palkankorotukset on sovittu yhdelle vuodelle:
1.9.2022 2,0 prosentin palkkojen yleis- ja taulukkokorotus
1.9.2022 Vähimmäistaulukkopalkkoja korotetaan kaikissa kuudessa vaativuusryhmässä painottaen korotuksia koulutettujen ammattihenkilöiden lähtöpalkkoihin.
Lähtöpalkat alle 5 vuoden työkokemuksella nousevat näissä ryhmissä yleiskorotuksen lisäksi vähintään 2,1 prosenttia.
Keskimäärin alarajakorotusten palkkatasoa nostava kustannusvaikutus toimialalla on noin 0,8 prosenttia.
Vuonna 2022 palkankorotukset ovat toimialalla yhteensä keskimäärin 2,8 prosenttia.
Isoimmassa ammattiryhmässä, eli lähihoitajatasolla, taulukkopalkkojen lähtötaso nousee kuitenkin enemmän eli tässä ryhmässä vähimmäislähtöpalkkojen nousu on 4,1 prosenttia.
Vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan 15.3.2023 mennessä. Mikäli osapuolet eivät pääse niistä sopimukseen, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään 30.4.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas MänttäriTyömarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry
Puh:040 571 2330tuomas.manttari@hyvinvointiala.fiAnna HakolaJohtava lakimies, työmarkkinat, Hyvinvointiala HALI ry
Puh:0417314936anna.hakola@hyvinvointiala.fiTietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
HALI: Leikkaukset sote-palveluista ovat leikkauksia terveydestä ja hyvinvoinnista16.4.2024 17:52:09 EEST | Tiedote
Hallitus sai tänään päätökseen kehysriihineuvottelunsa. Sosiaali- ja terveysalalla säästöjä haetaan muun muassa laskemalla ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta ja aikaistamalla sote-järjestöjen rahoitukseen kohdentuvia leikkauksia. HALI vaatii huolellista vaikutusarviointia ennen sopeutustoimien toteutusta.
HALI: Kehysriihessä parannettava sote-palvelujen tuottavuutta10.4.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointiala HALI ry näkee, että ensi viikolla käynnistyvässä kehysriihessä on mahdollista löytää toimenpiteitä, jotka yhtäaikaisesti parantavat sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta ja laatua, hillitsevät kustannuksia sekä parantavat työn mielekkyyttä.
Hyvinvointiala HALI ry valmistelee vastuullisuussuositukset sote-alan henkilöstövuokraukseen6.3.2024 13:42:14 EET | Tiedote
Henkilöstövuokraus on tarpeellinen osa Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja. Hyvinvointiala HALI ry valmistelee parhaillaan jäsentensä kanssa vastuullisuussuosituksia sote-alan henkilöstövuokraukseen. Suosituksilla pyritään varmistamaan, että henkilöstövuokrausta harjoittavat yritykset noudattavat eettisiä ja laadullisia periaatteita toiminnassaan.
Tutkimus: Hoivatyöntekijät suhtautuvat positiivisesti teknologiaan ja työperäiseen maahanmuuttoon16.2.2024 10:30:47 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tekemä tuore selvitys osoittaa, että ikäihmisten parissa työtä tekevät suhtautuvat positiivisesti teknologian hyödyntämiseen hoivatyössä. Lisäksi selvityksessä todetaan, että byrokraattiset esteet tulisi saada purettua työperäisen maahanmuuton tieltä. Selvityksen keskeiset tulokset ovat liitteenä tiedotteen lopussa.
Vuokratyövoima turvaa sote-palvelut koko Suomessa15.2.2024 13:35:27 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuokratyövoimaa ja ostopalveluja selvittäneen verkoston loppuraportin tänään. Raportin mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa riskejä hyvinvointialueille. Verkoston raportissa kuitenkin muistutetaan, että vuokratyövoiman käyttö on myös tarkoituksenmukaista, mitä Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä huomiona.