Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Yleisötilaisuus Valtatien 4 pitkän aikavälin tavoitetilan ratkaisuista Iin Olhavan ja Kuivaniemen taajamien sekä Myllykankaan kohdilla

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on käynnissä valtatien 4 pitkän aikavälin tavoitetilan ratkaisujen määrittäminen Iin, Olhavan, Myllykankaan ja Kuivaniemen taajamien sekä Myllykankaan kohdilla.

Valtatien 4 tavoitetilan saavuttaminen edellyttää merkittäviä muutoksia esimerkiksi valtatien liittymäratkaisuihin. Nyt tarkasteltavat periaateratkaisut tulevat pitkällä aikavälillä vaikuttamaan mm. asukkaiden päivittäisiin kulkureitteihin. Käynnissä olevalla suunnittelulla varaudutaan tulevaisuuteen.

Valtatie 4 on valtakunnallinen tason I pääväylä ja osa Eurooppa-tasoista TEN-T-ydinverkkokäytävää. Valtatiellä 4 on merkittävä rooli Suomen kansainväliseen saavutettavuuteen ja maaliikenneyhteyksiin länteen. Tien merkitys tavaraliikenteen kannalta on suuri.

Tutkittavien toimenpiteiden lähtökohtana on vuonna 2020 valmistunut selvitys ”Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki - Tornio/Haaparanta”, jossa määritettiin koko välille pitkän aikavälin tavoitetila, joka vastaa pääväyläasetuksen ja TEN-T-ydinverkkokäytävän edellyttämää tasoa.

Tavoitteena on parantaa valtatien 4 sujuvuutta ja turvallisuutta. Pohjois-Iin ja Kuivaniemen välisen tieosuuden kehittämistavoitteita ovat muun muassa eritasoliittymät sekä jatkuva keskikaiteellinen ohituskaistatie myös taajamien kohdalla. Tieosuudella tavoitteellisena nopeusrajoituksena on 100 km/h ja nopeusrajoituksen tulisi olla vähintään 80 km/h.

Kuivaniemen alueelle esitetään kahta eritasoliittymää, yksi joen molemmille puolille. Myös Olhavan alueelle ehdotetaan kahta eritasoliittymää, toinen joen etelä- ja toinen pohjoispuolelle. Näiden lisäksi myös Myllykankaan kohdalle esitetään eritasoliittymä.

Liikennetarkastelut suunnitellaan ajatellen Iin kunnan strategisen yleiskaavan laatimista ja tavoitteena on löytää ratkaisut, jotka palvelevat sekä valtatien 4 tavoitetilan saavuttamista että kunnan maankäytön kehittämistä pitkälle tulevaisuuteen.

Luonnoksia periaateratkaisuista esitellään Kuivaniemen Kievarissa tiistaina 16 toukokuuta 2023 kello 17:30-19:00. Suunnitelmaluonnokset ovat nähtävillä hankkeen nettisivuilla viimeistään viikkoa ennen yleisötilaisuutta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
liikennejärjestelmävastaava Päivi Hautaniemi, p. 0295 038 239
yksikön päällikkö Heino Heikkinen, p. 0295 038 241
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Iin kunta:
elinvoimajohtaja Helena Illikainen, p. 040 620 5881
yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka, p. 040 704 7667
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Destia Oy:
yksikön päällikkö Mika Tuominen, p. 044 322 2207
etunimi.sukunimi@destia.fi

Kuvat

Yleisötilaisuudessa käsiteltävät kohteet kartalla.
Yleisötilaisuudessa käsiteltävät kohteet kartalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Työttömyyden suunta loivan aleneva Pohjois-Pohjanmaalla24.9.2024 08:08:38 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli elokuun lopussa 21 200 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 400 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten mutta 3 000 vähemmän kuin heinäkuussa. Huomattava pudotus heinäkuusta on normaalia kausivaihtelua, kun moni työttömäksi ilmoittautunut aloittaa opiskelut ja kesäkuukausiksi lomautettuja palaa töihin elokuussa. Isossa kuvassa työttömyyden suunta on loivan aleneva. Useissa rakennusalan ja muutamissa teollisuuden ammateissa lomautettujen määrä on selvästi viime kevättä alempi ja myös työttömien määrässä on tultu asteittain alemmas Pohjois-Pohjanmaalla.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Hauksuonnevan (Pyhäjoki, Merijärvi) tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman28.8.2024 08:31:23 EEST | Tiedote

YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 11.9.2024 klo 1719 Pyhäjoen lukion Pauhasalissa (Koulutie 8, 86100 Pyhäjoki) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla www.ymparisto.fi/hauksuonnevan-tuulivoima-yva. Tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteydellä myös Merijärven Koivupuhdon koulun Kilpukka-salista (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi). Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (wpd Suomi Oy) ja YVA-konsultin (Sweco Finland Oy) edustajat. Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Kahvitarjoilu molemmissa tilaisuuksissa klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiohjelma on nähtävillä 28.8.2024–30.9.2024 seuraavissa paikoissa: • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu • Pyhäjoen kunnantalo, Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki • Pyhäjoen kunnankirjasto, Ruukintie 1, 86100

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye