Opettajankoulutuksen resurssit saatava kestävälle tasolle
OAJ:n teettämässä tuoreessa selvityksessä kartoitettiin suomalaisen yliopistoissa toteutetun opettajankoulutuksen voimavaroja ja asemaa yliopistoissa vuode 2010 jälkeen. Keskeisimpänä havaintona selvityksessä huomattiin opettajankoulutuksen rahoituksen olevan epäsuhdassa opiskelijamääriin.
SOOLin puheenjohtajaa Emppu Laakkosta uutinen ei yllätä, ja heikentyneen rahoituksen vaikutukset näkyvät hyvin konkreettisin tavoin opeopiskelijoiden arjessa muun muassa suurina massaluentoina ja etäopetuksen lisääntymisenä.
Koulutuksen rahoitus on pysynyt määrällisesti vakaana, mutta resurssit ovat olleet laskevassa kehityksessä suhteutettuna opiskelijamääriin. Opettajankoulutuksen opiskelijamäärän kasvu on selvityksen mukaan ollut muita aloja huomattavasti suurempaa.
Taustalla vaikuttaa erityisesti varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden sisäänottomäärien suuri nousu viimeisen parin vuoden aikana. Opettajankoulutus tuottaa myös tutkintoja muita aloja enemmän, eli keskivertoa korkeammalla läpimenoprosentilla. Opiskelijakohtainen rahoitus on pienentynyt kymmenessä vuodessa tuhansia euroja.
Tutkimus ja opetus ristiriidassa
Opettajankoulutus on suurilta osin riippuvainen opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoituksesta myös tiedekunnissa tehdyn tutkimuksen osalta. Ulkopuolista rahoitusta tutkimukselle on keskimääräistä huomattavasti vähemmän. Paine saada ulkopuolista rahoitusta on monin paikoin johtanut tutkimustyön lisäämiseen.
Tämä tuo kuitenkin haasteensa opettajankoulutuksen kohdalla, joka on vahvasti opetuspainotteista moniin muihin tutkintokoulutuksiin verrattuna. Käytännössä tämä johtaa heikentyneisiin resursseihin sekä tutkimuksen että opetuksen osalta, samalla kun paine toteuttaa molempia kohdistuu tiedekuntien henkilöstöön yhtäaikaisesti.
– Opiskelijoiden keskuudessa on kasvava huoli opettajankoulutuksen kulmakivien heikentymisestä, kuten ohjatuista opetusharjoitteluista, lähiopetuksesta ja tutkielmien ohjaamiseen käytetyistä resursseista, Laakkonen kommentoi.
– Nämä kaikki ovat yliopistoille kalliita toteuttaa, mutta sisältävät myös arvokysymyksen: miten opettajan työhön tarvittavat tiedot ja taidot voidaan opettaa ja mihin päätetään panostaa?
Tutkittu tieto ja tutkimus on SOOLin mukaan se pohja, jolle opettajankoulutus tulee jatkossakin rakentaa. Selvityksen pohjalta on kuitenkin ajankohtaista kysyä, mitkä muutokset ovat johtaneet siihen, että tutkimus- ja opetustehtävä vaikuttavat olevan ristiriidassa keskenään, kun puhutaan opettajankoulutuksen resursseista – oikeastaan rahasta.
Kun koulutetuista opettajista on pulaa, ei opettajankoulutuksen laadusta voida tinkiä lainkaan.
Yhteyshenkilöt
Emppu Laakkonenpuheenjohtaja
emppu.laakkonen@sool.fiRiku Orastoiminnanjohtaja
Puh:020 748 9752riku.oras@sool.fiLinkit
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu noin 7 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
Vuoden opeopiskelijaksi valitulla Lotta Nuutisella on jo valmistuessaan pitkä työkokemus13.5.2024 16:04:52 EEST | Tiedote
Kotitalousopettajaksi Helsingin yliopistosta valmistuvan Lotta Nuutisen mukaan vähentyvät resurssit ovat haastaneet sekä harjoitteluja että joitain opintoja, joita on tiivistetty ja vähennetty.
SOOLin liittokokous: Kannattaako opettajaksi opiskella tulevaisuudessa?21.4.2024 16:12:12 EEST | Tiedote
Opettajaopiskelijoiden toimeentulo on aina ollut niukkaa ja tulevaisuudessa tilanne tulee vielä heikkenemään entisestään. SOOLin liittokokous vaatii, että päättäjät arvostavat Suomen tulevien opettajien työpanosta ja huomioivat heikennysten yhteisvaikutukset opettajaopiskelijoihin.
Mira Laurinantti SOOLin puheenjohtajaksi21.4.2024 16:07:05 EEST | Tiedote
Viikonloppuna 20.–21. huhtikuuta pidetty Opettajaksi Opiskelevien Liiton liittokokous päätti muun muassa liiton koulutuspoliittisista linjauksista ja jäsenmaksun korotuksesta. Lisäksi valittiin uusi puheenjohtajisto ja hallitus vuoden mittaiselle toimikaudelle.
”Aina voi kouluttautua uudelleen” - Jatkossa et voi18.4.2024 12:03:36 EEST | Tiedote
SOOL ei hyväksy ammatilliseen aikuiskoulutukseen kohdistuvia leikkauspäätöksiä. Ristiriita hallituksen tavoitteiden ja toimien välillä on ilmeinen.
SOOLin Talvipäivät kokoaa opeopiskelijat Tampereelle22.2.2024 11:19:39 EET | Tiedote
Opettajaksi opiskelevien legendaariset Talvipäivät pidetään tänä vuonna Tampereella viikonloppuna 23.–25. helmikuuta. Ohjelmassa on muun muassa Talvirieha kilpailulajeineen lauantaina sekä iltabileet, joissa pääesiintyjänä nähdään Robin Packalen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme