Green North Energy monistaa Business Finlandin rahoittamaa vetylaitoskonseptiaan Poriin ja Kemiin – tähtäimessä Suomen omavaraisuus ammoniakin tuotannossa
Suomalainen Green North Energy on tehnyt aiesopimukset vihreiden vety- ja ammoniakkilaitosten perustamisen selvityksestä Porin ja Kemin kaupunkien kanssa. Yhtiö pystyy hyödyntämään Business Finlandin tuella kehittämäänsä tuotantokonseptia, jota se soveltaa jo Naantaliin rakentuvassa pilottilaitoksessa. Yhteensä yli miljardin euron suunnitelluilla investoinneilla tähdätään vihreän siirtymän vauhdittamiseen, huoltovarmuuden paranemiseen ja uusien työpaikkojen syntymiseen.
Business Finland myönsi Green North Energylle vuoden 2023 alussa 2,3 miljoonan euron tuotekehityslainan, jonka turvin yhtiö suunnitteli monistettavan tuotantokonseptin Naantalin vety- ja ammoniakkilaitosta varten. Nyt yhtiö aloittaa EU:n tuella tarkastelun konseptin toteutettavuudesta uusiin sijainteihin Porissa ja Kemissä, osana BalticSeaH2 projektia. Molemmat laitokset tulevat olemaan Naantalin tehtaan suuruisia, eli yli 600 miljoonan euron investointeja.
Uusiutuvalla energialla valmistettujen vetytuotteiden avulla pystytään korvaamaan fossiilisia polttoaineita ja kemikaaleja, mikä vauhdittaa vihreää siirtymää niin alueellisesti kuin globaalissa mittakaavassa – sekä maalla että merellä.
Lisäksi Green North Energyn perustamat laitokset parantavat merkittävällä tavalla Suomen huoltovarmuutta, sillä lannoitteiden valmistuksessa tarvitaan ammoniakkia, jonka suhteen Suomi on edelleen riippuvainen Venäjästä ja Afrikan maista. Green North Energyn suunnitellut tuotantovolyymit riittäisivät tekemään Suomesta omavaraisen ammoniakin tuotannossa.
Mahdollistaa satoja uusia työpaikkoja vihreän siirtymän saralla
Investoinneilla odotetaan olevan huomattavia vaikutuksia Porin ja Kemin elinkeinoelämälle, sillä laitosten ympärille on mahdollista rakentaa vihreän siirtymän ekosysteemiä.
”Green North Energy on meille mieluinen yhteiskumppani: se on edelläkävijäyritys, jolla on juuret vahvasti Suomessa. Odotamme hankkeella olevan huomattavia työllistämisvaikutuksia, sillä vetylaitoksen ympärille voi syntyä monenlaista toimintaa”, sanoo Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna.
”Kaupunkimme sijaitsee tulevan vetyputkiston varrella, ja hiilineutraalisti toimiva vety- ja ammoniakkilaitos olisi erittäin tervetullut lisä”, sanoo Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen.
Vetytalouden ja merituulivoiman synergia
Sijaintikaupunkien valintaan vaikutti etenkin se, että sekä Poriin että Kemiin on suunnitteilla merkittäviä merituulihankkeita. Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön hyvä saatavuus on kriittistä vetyhankkeille. Myös sataman läheisyys oli iso tekijä, sillä vihreän ammoniakin päämarkkinat löytyvät kauempaa Euroopasta.
”Merituulivoimaan kytkeytymisellä on suuri vaikutus suunnittelemiemme laitosten kokonaiskannattavuuteen. On aivan oleellista saada merituulivoiman kehittymisen esteitä ratkotuksi, jotta vetylaitokset ja energiahankkeet etenevät samassa tahdissa”, sanoo Green North Energyn toimitusjohtaja Jussi Ylinen.
”Tämä konkreettinen investointi on tärkeä, koska Suomi tarvitsee teollista uudistumista: yrityksiä, jotka hakevat uutta liiketoimintaa esimerkiksi vetytaloudesta ja kykenevät kasvamaan myös kansainvälisesti. Me Business Finlandilla haluamme jakaa yritysten riskiä tässä markkinamurroksessa”, sanoo Business Finlandin Hiilineutraali tulevaisuus -mission johtaja Helena Sarén.
Green North Energy on vuonna 2021 perustettu vihreän energian hankekehitysyhtiö, joka mahdollistaa vihreää vetyä ja ammoniakkia valmistavien laitosten toimintaa. Yhtiön suurimmat yritysomistajat ovat insinööri- ja konsulttitoimisto Elomatic Oy sekä Flexens Oy Ab. Yhtiön pilottilaitos valmistuu vuonna 2027 Naantaliin.
Yhteyshenkilöt
Jussi Ylinen, toimitusjohtaja
Green North Energy Oy
p. +358 40 577 2430
jussi.ylinen@greennorth.energy
Helena Sarén, Mission Lead, Carbon Neutrality
Business Finland
p. +358 40 343 3324
helena.saren@businessfinland.fi
Kuvat
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Visit Finlandin ansiosta lukuisat TV-ohjelmat vierailivat Suomessa 202315.5.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Ansaittu medianäkyvyys on Suomelle merkittävin keino rakentaa matkailullista maakuvaa ja edistää Suomen matkailuvientiä. Visit Finland kutsuu vuosittain satoja ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen onnellisuuteen ja elämäntapaan – ja jotka puolestaan välittävät positiivista Suomi-kuvaa miljoonille lukijoilleen.
Kesämatkailu on miljardiluokan liiketoimintaa – Suomella kuromista muihin Pohjoismaihin7.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Kesän päämatkailukaudella miljoonat pohjoismaista kulttuuria ja luontoa arvostavat matkailijat suuntaavat jälleen lomansa pohjoiseen. Ahdingossa olevan matkailutoimialan kasvu tulee ulkomailta. Suomen osuus Pohjoismaiden kesän miljardibisneksestä on kuitenkin vielä pieni.
Digital Resilience -ohjelma käynnistyy – uutta globaalia kilpailukykyä digitaalisesta turvallisuudesta2.5.2024 07:28:00 EEST | Tiedote
Business Finland käynnistää uuden ohjelman, Digital Resiliencen, jonka tavoitteena on nostaa suomalaiset digitaalisen turvallisuuden yritykset maailman kärkeen uraauurtavilla tuotteilla ja -palveluilla. Lähes viiden vuoden mittaisen ohjelman laajuus on noin 100 miljoonaa euroa innovaatiorahoitukseen ja kansainvälistymispalveluihin.
Sauna, Joulupukki ja revontulet korostuvat Suomen matkailua koskevissa nettihauissa23.4.2024 08:12:00 EEST | Tiedote
Eniten Suomi-aiheisia matkailuhakuja netissä tekivät saksalaiset, japanilaiset ja yhdysvaltalaiset vuonna 2023. Suomesta kiinnostuneet hakivat tietoa mm. saunasta, eri kaupungeista, matkailusta yleensä, Joulupukista ja revontulista. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää kuitenkin viimeiseksi matkailuaiheisten nettihakujen määrässä.
Business Finlandin johtoryhmään uusi jäsen: Jenni Santalo nimitetty asiakaskokemuksen, markkinoinnin ja viestinnän johtajaksi12.4.2024 07:58:00 EEST | Tiedote
Filosofian maisteri Jenni Santalo on nimitetty 1.5.2024 alkaen Business Finlandin johtoryhmän jäseneksi ja asiakaskokemuksesta, viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi. Business Finlandilla on myös tuore johtokunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme