Eduskuntavaalitutkimus 2023 julkistamistilaisuus 13.5. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa
Lämpimästi tervetuloa ”Pääministerivaalit polarisaation aikakaudella: Eduskuntavaalitutkimus 2023” julkistamistilaisuuteen 13.5. klo 10-12 . Nyt julkaistava eduskuntavaalitutkimuksen pääraportti on kattava teos suomalaisten äänestäjien käyttäytymisestä 2023 eduskuntavaaleissa.
Tilaisuudessa kirjan toimittajat professori Elina Kestilä-Kekkonen, tutkimusjohtaja Lauri Rapeli ja dosentti Peter Söderlund esittelevät keskeisiä tuloksia. Paikalla on myös laaja joukko teokseen kirjoittaneita tutkijoita ja Suomen vaalitutkimuskonsortion jäseniä. Tilaisuuden avaa vaalitutkimuskonsortion puheenjohtaja, professori Åsa von Schoultz.
Tulosten lyhyen esittelyn jälkeen teemoista keskustelevat paneelissa tutkimuspäällikkö Sami Borg (KAKS), politiikan toimituksen päällikkö Paula Pokkinen (Yle) ja valtioneuvos Matti Vanhanen. Keskustelua moderoi yleisen valtio-opin dosentti, varadekaani Hanna Wass.
Tilaisuus järjestetään 13.5. klo 10–12 valtiotieteellisen tiedekunnan päärakennuksen kokoushuoneessa Unioninkatu 37, 1.krs. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus haastatella konsortion tutkijoita.
Tutkimuksen sähköisen version voi pyytää osoitteesta maria.kekkonen@tuni.fi 6.5.2024 alkaen. Tutkimusta koskevien juttujen embargo on 13.5.2024 klo 10.00.
Aamupalatarjoilun vuoksi pyytäisimme ystävällisesti ilmoittautumaan oheisesta linkistä 6.5. mennessä.
https://www.lyyti.fi/reg/Eduskuntavaalitutkimus_2023_julkistamistilaisuus_4062
INBJUDAN: Presentation av Riksdagsvalundersökningen 2023
Varmt välkommen till presentationen av ”Statsministerval i en tid av politisk polarisering: Riksdagsvalundersökningen 2023”. Undersökningens huvudrapport, som nu publiceras, är en omfattande rapport om hur de finländska väljarna agerade i riksdagsvalet 2023.
Under evenemanget kommer rapportens redaktörer professor Elina Kestilä-Kekkonen, forskningschef Lauri Rapeli och docent Peter Söderlund att presentera de viktigaste resultaten. Även en stor del av rapportens författare samt medlemmar av Finlands valforskningskonsortium kommer att närvara. Evenemanget öppnas av valforskningskonsortiets ordförande, professor Åsa von Schoultz.
Efter en kort presentation av resultaten kommer en panel bestående av forskningschef Sami Borg (KAKS), chef för redaktionen för politik och samhälle Paula Pokkinen (Yle) och statsråd Matti Vanhanen att diskutera valda teman. Diskussionen modereras av docent i allmän statslära och vicedekan Hanna Wass.
Evenemanget äger rum vid Helsingfors universitet den 13.5 kl. 10–12 i statsvetenskapliga fakultetens mötesrum på Unionsgatan 37, våning 1. Efter evenemanget finns möjlighet att intervjua forskare från konsortiet.
Eftersom det serveras frukost ber vi att ni anmäler er senast 6.5 via länken nedan.
https://www.lyyti.fi/reg/Eduskuntavaalitutkimus_2023_julkistamistilaisuus_4062
Lisätietoja:
Hanna Wass
hanna.wass@helsinki.fi , +358 50 4484 399
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kalastuksen painottuminen alkukesään voi pienentää lohien keskikokoa8.5.2024 12:04:10 EEST | Tiedote
Lohien perimän tutkimuksessa paljastui, että kalastuksen painottuminen esimerkiksi alkukesään voi muuttaa lohikantojen lisääntymisikää ja keskikokoa. Tieto auttaa kalastuksen suunnittelussa ja lohikantojen monimuotoisuuden suojelussa.
Tiedemuseo Liekin uusi näyttely sopii kaikille ruokavalioille8.5.2024 07:47:13 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston Tiedemuseo Liekissä avautuu 17.5.2024 Ruokaa kaikille -näyttely. Se valottaa tiedettä ruokamme takana ja haastaa pohtimaan ruokaan liittyviä käsityksiä. Näyttelyn avautumisen myötä museon uusi näyttelykeskus on valmis.
Helsingin yliopiston väitöskirjapalkinnot syövän uusia hoitomenetelmiä, Unkarin poliittista järjestelmää ja jokapaikan datatietiedettä tutkineille7.5.2024 17:30:00 EEST | Tiedote
Manlio Fusciello, Annastiina Kallius ja Agustin Zuñiga Corrales saivat ansiokkaista väitöskirjoistaan kukin 5 000 euron palkinnon.
Kutsu: Koululaisten ohjelmointi- ja robotiikkaturnaus Innokas 2024 huipentuu etätapahtumaan 14.5.7.5.2024 13:18:19 EEST | Kutsu
Helsingin yliopiston koordinoima Innokas-verkosto järjestää kevään suurimman lasten ja nuorten ohjelmointi-, robotiikka- ja tekoälytapahtuman etänä 14.5.2024. Tapahtumaan on ilmoittautunut 2600 osallistujaa eri puolilta Suomea.
Kutsu: Tapahtumasarja EU-vaaleista ja EU:n tulevaisuudesta Tiedekulmassa7.5.2024 09:17:55 EEST | Tiedote
Tutkijat käsittelevät europarlamenttivaalien asetelmia ja EU:n tulevaisuuden suuntaa kolmessa keskustelussa toukokuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme