EHYT ry selvitti : Suomalaiset haluavat alkoholipolitiikan pohjaksi terveysnäkökulmat
TNS Gallup selvitti EHYT ry:n toimeksiannosta huhtikuussa suomalaisten näkemyksiä siitä, tulisiko alkoholilainsäädännön uudistustyötä tehdä terveyden edistämisen vai työllisyyden näkökulmasta. Selvityksen* mukaan 74 prosenttia suomalaisista näkee, että alkoholilainsäädännön uudistamisen tulee perustua alkoholinkulutuksen ja päihdehaittojen vähentämiseen. Vain 17 prosenttia korostaisi uudistustyössä alkoholiteollisuuden, kaupan ja ravintoloiden työllisyysnäkökohtia. Julkisuudessakin esitetyt toiveet uusien työpaikkojen luomisesta alkoholilainsäädäntöä väljentämällä eivät siis saa vastakaikua kansalaisilta.
Tulos on samansuuntainen kaikissa väestöryhmissä ja kaikkien puolueiden kannattajakunnissa. Eniten ymmärrystä työllisyysnäkökulmalle on perussuomalaisten äänestäjäkunnassa. Perussuomalaisistakin kaksi kolmesta (64 %) kuitenkin painottaisi alkoholilain uudistuksessa mieluummin päihdehaittojen ehkäisyä.
Alkoholilainsäädännön kokonaisuudistus on parhaillaan valmistelussa STM:ssä. Kyselyssä selvitettiin myös kansalaisten näkemyksiä alkoholimainonnan rajoittamiseen. Hallitus päätti sitä koskevasta lakiesityksestä viime viikolla. Suomalaiset tukevat kyselyn perusteella toimia alkoholimainonnan rajoittamisesta. Enemmistö (58 %) rajaisi alkoholimainonnan pelkästään tuotetietoihin. Vain kolmannes on toista mieltä.
-Tuore selvitys antaa jälleen kerran vahvan tuen sille, että alkoholilainsäädännön uudistustyön peruslähtökohtina tulee edelleen olla terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. Alkoholipolitiikka ei ole elinkeinopolitiikkaa vaan terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa, toteaa EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. -Toivomme kansanedustajien ottavan kansalaisten mielipiteen huomioon lähitulevaisuuden päätöksissään. Kokonaiskulutuksen lasku vaikkapa 10 prosentilla vähentäisi pelkästään alkoholikuolemia sadoilla vuosittain. Vastaavasti kokonaiskulutuksen kasvu näkyy yhtä suoraan päihdehaittojen kasvuna. Alkoholi on monella tavalla työuria lyhentävä taustatekijä.
EHYT ry pitää tärkeänä, että alkoholinlainsäädäntöä tällä hallituskaudella uudistettaessa alkoholin kokonaiskulutuksen vähentäminen nostetaan myös lakiin kirjatuksi tavoitteeksi. Myös hallitusohjelmaan kirjatussa alkoholimainonnan rajoittamisessa olisi tärkeää kieltää mielikuvamainonta kokonaan. Nyt eduskuntaan mennyt esitys alkoholin ulkomainonnan kieltämisestä ja sosiaaliseen ja sähköiseen mediaan tulevista rajoituksista ovat hyviä askeleita oikeaan suuntaan, mutteivät itsessään riittäviä.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää liikenneraittiutta.
Lisätietoja: Sari Aalto-Matturi, toiminnanjohtaja, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, puh: 0400 508 234
*Mielipiteet alkoholilainsäädännön uudistuksesta ja alkoholimainonnasta, TNS Gallup, 2013, otos 1004, ikähaitari 18-79 vuotta.
LIITE: Graafit, vastausten koko jakauma sekä vastausten jakauma puolueiden ja kaikkien vastanneiden kesken.
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Alkoholi luultua suurempi tappaja Suomessa: Vuodessa katoaa 37 000 elinvuotta alkoholiperäisistä syistä22.5.2024 08:31:35 EEST | Tiedote
Alkoholi on huomattava terveysriski ja ennenaikaisten kuolemien merkittävimpiä taustasyitä. Joka vuosi Suomessa menetetään ennenaikaisesti yli 37 000 elinvuotta alkoholin vaikutuksesta, kun otetaan huomioon myös epäsuorat kuolemat. Suhteessa väestömäärään elinvuosia menetetään alkoholin takia eniten Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa, käy ilmi FCG Finnish Consulting Groupin tekemästä ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tilaamasta tuoreesta katsauksesta. Katsauksessa tarkastellaan nyt ensimmäistä kertaa sekä suorien että epäsuorien alkoholikuolemien vaikutusta elinvuosien menetyksiin.
Selvitys: Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median kautta16.5.2024 09:08:28 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan noin 69 % alaikäisistä kokee, että alkoholijuomien hankkiminen omaan käyttöön on helppoa. 40 % alaikäisistä kertoi saavansa juomansa alkoholin sosiaalisen median kanavien kautta. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Nettipaneelin kysymyksiin vastasi 1008 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista tammikuussa 2024.
Kippistä kohtuudella -kampanja kannustaa miettimään omaa alkoholinkäyttöään23.4.2024 14:06:00 EEST | Tiedote
Hyvästä seurasta ja juhlista nauttiminen on osa aikuisen ihmisen mielekästä elämää. Omaa alkoholinkäyttöä on kuitenkin välillä hyvä miettiä kriittisesti: muistanko juhliessa syödä riittävästi ja juoda vettä? Entä voisinko välillä nauttia alkoholittomista juomista alkoholin sijaan?
Hallituksen esitys nikotiinipusseista uhkaa lisätä nuorten nikotiiniriippuvuutta19.4.2024 14:26:35 EEST | Tiedote
Nikotiinipussit ovat tulleet laajamittaiseen myyntiin ja hallituksen lakiesitys (18.4.2024) on tuomassa tuotteet tupakkalain piiriin. Nikotiinipussien sääntely uhkaa kuitenkin jäädä liian löyhäksi, mikäli hallituksen makuaineita ja nikotiinipitoisuutta koskevat esitykset etenevät eduskunnassa.
Selvitys: Yli puolet koulujen ammattilaisista erittäin huolissaan nuorten digihaitoista19.4.2024 08:05:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki koulujen ammattilaiset ovat huolissaan digipelaamiseen tai sosiaaliseen mediaan liittyvistä haitoista nuorten elämässä, kertoo EHYT ry:n Pause-hankkeen tuore selvitys. Enemmistö ammattilaisista ilmoittaa kohtaavansa digihaittoja päivittäin. Vahvimmin esille nousevat haitat liittyvät nuorten ajankäyttöön ja mielen hyvinvointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme