Voiko keinoäly ratkoa globaalit ongelmat ihmisiä paremmin?

Elämme parhaillaan ennennäkemätöntä globaalin poliittisen ja ekologisen kriisin aikaa. Inhimilliset kykymme ovat osoittaneet riittämättömiksi ratkaisemaan nykyhaasteita, ja takanamme on pitkä epäonnistumisen historia. Kansainvälisten taiteilijoiden yhteishanke THE AI PARTY ehdottaa uusia lähestymistapoja näihin haasteisiin kysymällä: olisiko ihmisten aika väistyä ja antaa toisenlaiselle älykkyydelle mahdollisuus johtaa meitä kaikkia paremmin?
THE AI PARTY tähtää uuden, keinoälyn johtaman puolueen perustamiseen. Hanke tuo yhteen taiteilijoita, esiintyjiä ja keinoälytutkijoita ja keskittyy todellisen, oikean puolueen perustamiseen, joka pohjustaa julkisten esitysten sarjaa. THE AI PARTY on sekä suurimuotoinen esityssarja että uudella tavalla aktivoiva kansalaisliike.
Hanke julkistettiin Helsingissä 1.9.2017 osana Filosofian Yö -tapahtumaa Kiasmassa. Uusia online-, virtuaali- ja reaalimaailmassa tapahtuvia julkisia esityksiä on tulossa sekä Suomessa että ulkomailla vuonna 2018.
THE AI PARTY hankkeen toteuttajat ovat esitys- ja teatteriryhmät Kaiken Keskus (Suomi), Triage Live Art Collective (Saksa/Australia), Bombina Bombast (Ruotsi) ja First Kiss Production (Norja). Puolueen kannattajaksi voi liittyä osoitteessa theaiparty.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Henrik Haapala
+358 50 323 0987
sami@centerforeverything.com
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.
Arts Management Helsinki on arvopohjainen asiantuntijayritys, joka on perustettu vuonna 2012.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Arts Management Helsinki Oy
Suomalainen tutkija ja taiteilija Mikko Ijäs mukana Harvardin yliopiston tutkimuksessa, joka tarkastelee Meksikon tarahumara-alkuperäisväestön juoksutraditioita1.7.2020 08:52:09 EEST | Tiedote
Chicagon yliopiston julkaiseman arvostetun akateemisen julkaisun Current Anthropologyn artikkelin “Running in Tarahumara (Rarámuri) Culture” (2020) mukaan tarahumara-kansan juoksijat kärsivät samoista vaivoista kuin kaikki muutkin juoksijat. Christopher McDougallin kirja ”Born to Run” (2009) teki tarahumara-kansan tunnetuksi ”lähes myyttisinä kivikautisina superatleetteina”, jotka asuivat Luoteis-Meksikon etäisissä kanjoneissa ja juoksivat uskomattomia matkoja haastavassa maastossa ilman mitään ongelmia. Kirja teki suurelle yleisölle tunnetuksi myös tämän uuden artikkelin kirjoittajan, Harvardin yliopiston evoluutiobiologian ja antropologian professorin Daniel Liebermanin. Uusi artikkeli nostaa ensimmäistä kertaa tarahumara-kansan juoksutraditiot osana heidän muuta kulttuuria, kuten väsytysmetsästystä, kilpajuoksua, tanssia ja fyysistä työtä. Artikkeli nostaa esille myös tarahumaroihin liitetyn yli-inhimillisen näkökulman, jonka vuoksi heidän kohtaamiaan haasteita ei ole ymmärretty oik
Maija Kaunismaan single "ONNI JONKA ANNOIN POIS" kannustaa ilmastoaktivismiin Reino Helismaan klassikkosanoituksen myötä10.6.2019 10:00:00 EEST | Tiedote
Laulaja-säveltäjä Maija Kaunismaan uusi kappale ja musiikkivideo "Onni jonka annoin pois" kannustaa toimimaan ilmastohätätilasta aiheutuvan kärsimyksen ja maapallon kantokyvyn puolesta.
Maija Kaunismaan uusi single "Happiness I Gave Away" kannustaa ilmastoaktivismiin8.5.2019 11:57:57 EEST | Tiedote
Mediatiedote 8.5.2019. Laulaja-säveltäjä Maija Kaunismaan uusi kappale ja musiikkivideo ”Happiness I Gave Away” kannustaa toimimaan ilmastohätätilasta aiheutuvan kärsimyksen ja maapallon kantokyvyn puolesta.
Break the Fight! -hankkeen katutaiteilijat ja Nuorisotutkimusverkoston tutkijat yhteistyöhön11.9.2017 10:02:21 EEST | Tiedote
Valtakunnallisessa hankkeessa seurataan koulukiusaamisen vastaisen toiminnan myönteisiä vaikutuksia.
Tanssiteos juhlii ruuhkavuosia - ihmisen parasta aikaa30.8.2017 11:39:00 EEST | Tiedote
Koreografi Satu Tuomiston ja työryhmän tanssiteos NelkytPlus syyskiertueella Helsingissä, Oulussa ja Seinäjoella.