
Break the Fight! -hankkeen katutaiteilijat ja Nuorisotutkimusverkoston tutkijat yhteistyöhön

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan on Arja Tiili Dance Companyn vuonna 2014 käynnistämä konsepti, joka on tavoittanut noin 3000 lasta ja nuorta kiusaamisen vastaisten esitysten ja työpajojen kautta. Vuosina 2017–18 Break the Fight! laajenee valtakunnalliseksi. Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa kaksivuotisessa hankkeessa tanssityöpajoja, osallisuuslaboratorioita ja päättäjäkeskusteluja järjestetään osana Break the Fight – I was here! tanssiesityksen kiertuetta. Samalla tehdään seuranta- ja arviointitutkimusta, jossa selvitetään toiminnan vaikutuksia koulukiusaamiseen ja sen ehkäisyyn.
Tutkimusosiosta vastaa Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija dos. Sofia Laine. Tutkimusavustajana toimii Susanna Jurvanen. Hankkeen yhteydessä toteutetaan myös Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä syventävä kenttätyökurssi.
Hankkeeseen otetaan vielä uusia pilottipaikkakuntia Suomessa. Tutkimushanke käynnistyi elokuussa 2017 ja päättyy toukokuussa 2018. Hankkeen raportti julkaistaan verkkojulkaisuna syksyllä 2018.
Lisätietoja:
Arja Tiili Dance Company
http://arjatiili.fi/
Arja Tiili
arja@arjatiili.fi
gsm. 050 375 6728
Nuorisotutkimusverkosto
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/
dos., VTT Sofia Laine
sofia.laine@nuorisotutkimus.fi
gsm 050 583 0019
Susanna Jurvanen
susanna.jurvanen@nuorisotutkimus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Break the Fight! -hanke:
Arja Tiili
arja@arjatiili.fi
gsm. 050 375 6728
Koordinointi:
Arts Management Helsinki
Outi Järvinen
outi@artsmanagement.fi
+358 41 545 6255
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.
Arts Management Helsinki on arvopohjainen asiantuntijayritys, joka on perustettu vuonna 2012.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Arts Management Helsinki Oy
Suomalainen tutkija ja taiteilija Mikko Ijäs mukana Harvardin yliopiston tutkimuksessa, joka tarkastelee Meksikon tarahumara-alkuperäisväestön juoksutraditioita1.7.2020 08:52:09 EEST | Tiedote
Chicagon yliopiston julkaiseman arvostetun akateemisen julkaisun Current Anthropologyn artikkelin “Running in Tarahumara (Rarámuri) Culture” (2020) mukaan tarahumara-kansan juoksijat kärsivät samoista vaivoista kuin kaikki muutkin juoksijat. Christopher McDougallin kirja ”Born to Run” (2009) teki tarahumara-kansan tunnetuksi ”lähes myyttisinä kivikautisina superatleetteina”, jotka asuivat Luoteis-Meksikon etäisissä kanjoneissa ja juoksivat uskomattomia matkoja haastavassa maastossa ilman mitään ongelmia. Kirja teki suurelle yleisölle tunnetuksi myös tämän uuden artikkelin kirjoittajan, Harvardin yliopiston evoluutiobiologian ja antropologian professorin Daniel Liebermanin. Uusi artikkeli nostaa ensimmäistä kertaa tarahumara-kansan juoksutraditiot osana heidän muuta kulttuuria, kuten väsytysmetsästystä, kilpajuoksua, tanssia ja fyysistä työtä. Artikkeli nostaa esille myös tarahumaroihin liitetyn yli-inhimillisen näkökulman, jonka vuoksi heidän kohtaamiaan haasteita ei ole ymmärretty oik
Maija Kaunismaan single "ONNI JONKA ANNOIN POIS" kannustaa ilmastoaktivismiin Reino Helismaan klassikkosanoituksen myötä10.6.2019 10:00:00 EEST | Tiedote
Laulaja-säveltäjä Maija Kaunismaan uusi kappale ja musiikkivideo "Onni jonka annoin pois" kannustaa toimimaan ilmastohätätilasta aiheutuvan kärsimyksen ja maapallon kantokyvyn puolesta.
Maija Kaunismaan uusi single "Happiness I Gave Away" kannustaa ilmastoaktivismiin8.5.2019 11:57:57 EEST | Tiedote
Mediatiedote 8.5.2019. Laulaja-säveltäjä Maija Kaunismaan uusi kappale ja musiikkivideo ”Happiness I Gave Away” kannustaa toimimaan ilmastohätätilasta aiheutuvan kärsimyksen ja maapallon kantokyvyn puolesta.
Voiko keinoäly ratkoa globaalit ongelmat ihmisiä paremmin?8.9.2017 12:07:14 EEST | Tiedote
Suomessa käynnistetty hanke tähtää keinoälyn johtaman puolueen perustamiseen.
Tanssiteos juhlii ruuhkavuosia - ihmisen parasta aikaa30.8.2017 11:39:00 EEST | Tiedote
Koreografi Satu Tuomiston ja työryhmän tanssiteos NelkytPlus syyskiertueella Helsingissä, Oulussa ja Seinäjoella.