Espoon kaupunki palkitsi Aalto-yliopiston uuden kampuskorttelin
Kampuskortteliin kuuluvat taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön syksyllä valmistunut Väre, metroaseman yhteyteen toteutettu A Bloc -kauppakeskus sekä vuoden 2019 alussa valmistuva kauppakorkeakoulun laajennusosa.
”Erityisesti Väreen ja Aalto-yliopiston vanhan kampuksen välinen vuoropuhelu sekä uudisrakentamisen kautta syntyneen uuden kaupunkitilan ja aukion merkitys korostuvat palkinnonsaajan valintaperusteissa. Rakennus myös kunnioittaa Alvar Aallon arkkitehtuuria sekä yliopistokampuksen tiilirakentamisperinnettä tuoden kokonaisuuteen kuitenkin uuden ja ajattomalla tavalla modernin ilmeen”, toteaa rakennuslautakunnan puheenjohtaja Janne Tähtikunnas.
Kun yli 45 000 kerrosneliömetrin laajuinen kampus kokonaisuudessaan valmistuu, opiskelee siellä 1 850 Aalto-yliopiston opiskelijaa. Henkilöstöä tiloissa työskentelee 350. Kampuksen on suunnitellut arkkitehtuurikilpailulla valittu Verstas Arkkitehdit Oy, ja sen pääsuunnittelijana toimi arkkitehti SAFA Jussi Palva. Pääurakoitsijana oli SRV Rakennus Oy.
Kunniamaininnan saivat Tapiolaan valmistuneet asuintalot
Kunniamaininnat lautakunta päätti myöntää Tapiolaan valmistuneille As. Oy Espoon Franklinille ja As. Oy Espoon Calibrille (os. Ahertajankuja 1 ja 3), jotka sijaitsevat aivan näyttelykeskus WeeGeen kupeessa.
”Vahvasti Tapiola-henkiset, mutta kuitenkin uudenlaiset rakennukset jatkavat hienovaraisella ja vähäeleisellä arkkitehtuurillaan Tapiolan puutarhakaupungin rakennusperinnettä. Pohjaratkaisultaan tähden muotoiset talot on pystytty pyöräyttämään tontilla parhaisiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Rakennusten ulko- ja sisätilat on toteutettu sekä mielenkiintoisesti että laadukkaasti. Julkisivujen selkeät materiaalivalinnat – lasipinnat ja rapatut päädyt – tukevat tilasommitelmaa”, Tähtikunnas sanoo.
Kohteet on toteuttanut Skanska Talonrakennus Oy, ja niiden suunnittelusta vastasi arkkitehtuurikilpailun voittanut Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti SAFA Vesa Oiva.
HURRAA-tunnustuspalkinto jaettiin viidennen kerran
HURRAA-tunnustuspalkinto on espoolainen hatunnosto ajankohtaiselle, erityisen ansiokkaasti ja onnistuneesti toteutuneelle, rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle. Palkinto on jaettu vuodesta 2014 lähtien kohteelle, joka toteuttaa tai edistää Espoon rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti. Tänä vuonna palkinto jaettiin 14. joulukuuta, ja sen luovuttivat Espoon rakennuslautakunnan puheenjohtaja Janne Tähtikunnas ja vs. rakennusvalvontajohtaja Solja Mäkelä.
Yhteyshenkilöt
Vs. lupapäällikkö Christel Schalin, puh. 043 827 0874, christel.schalin@espoo.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Nyår i Esbo firas med det unika video -och ljudverket ”Ett fönster mot framtiden” i Hagalund12.12.2024 15:27:51 EET | Pressmeddelande
I Esbo ordnas åter en storslagen och gemenskaplig nyårsafton för stadsborna. Det gemensamma firandet går av stapeln i omgivningen för Kulturplatsen i Hagalund och huvudnumret är ett video -och ljudverk som projiceras på Esbo kulturcentrums fasad mot Kulturplatsen. Verket väcker både fantasin och själva byggnaden till liv. Esbo stads mål är att årligen erbjuda stadsborna ett inspirerande, gemenskapliga och hållbara evenemang där alla Esbobor kan fira in det nya året tillsammans under trivsamma former.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme