YH Kodit rakennuttaa Turkuun neljä kerrostaloa senioreille
”Asuntojen suunnittelussa on otettu ikääntyvien tarpeet huomioon. Esteettömyys ja turvallisuus ovat tärkeässä asemassa.” kertoo Mikko Lipponen, YH Kodit Oy:n Turun aluejohtaja. ”Kerrostalot valmistuvat Runosmäkeen sekä Suikkilaan Länsikeskusta vastapäätä.” jatkaa Lipponen
”Väestön ikääntyessä ikäihmisille suunnitelluista asunnoista on kysyntää.” sanoo Janne Tuominen, YH Kodit Oy:n toimitusjohtaja. ”Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pystyisi asumaan omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Omistamillamme, senioreille suunnatuissa asunnoissa on mahdollista tilata mm. räätälöityjä palveluita oman tarpeen mukaan yhteistyökumppaneidemme kautta. Taloissa on asukkaiden vapaassa käytössä olevia yhteistiloja, joten juttuseuraa ja yhteistä tekemistä löytyy, yksin ei tarvitse olla.” Tuominen jatkaa.
Runosmäen Varusmestarintielle syksyllä 2019 valmistuvat asunnot tulevat haettavaksi kesällä 2019. Suikkilaan valmistuvista taloista ensimmäiset asunnot ovat valmiina loppuvuodesta 2019 ja toinen kerrostalo valmistuu maaliskuussa 2020. Ensimmäiset asunnot tulevat haettavaksi syksyllä 2019. Jokaisessa kerrostalossa on asuntoja yksiöistä kolmioihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne TuominenToimitusjohtaja
Puh:010 227 3016janne.tuominen@yhkodit.fiMikko LipponenAluejohtaja
Puh:010 227 3721mikko.lipponen@yhkodit.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
YH Kodit on merkittävä asuntokannan uudistaja Tampereen ja Turun seuduilla. Rakennutamme vuosittain noin 500 – 1000 asuntoa kasvavan kysynnän mukaan. Asukkaamme ovat löytäneet meiltä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia koteja laajasta vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntojen valikoimastamme yli 40 vuoden ajan. Omistamme yli 7 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa Tampereella ja Turussa sekä niiden lähialueilla
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YH Kodit Oy
YH KODIT VALVOO KIINTEISTÖJENSÄ HUOLTOA UUDELLA TAVALLA - Hyvä huolto tuo palkkion, huono sanktion30.12.2019 14:11:49 EET | Tiedote
Tampereella ja Turussa toimiva YH Kodit on nostanut taloyhtiöiden huollon uudelle tasolle. Yritys on kehittänyt järjestelmän, joka parantaa taloyhtiöiden huollon laatua ja tasaisuutta. Järjestelmä perustuu jokaisessa taloyhtiössä neljä kertaa vuodessa tehtäviin kierroksiin, joissa pureudutaan käytännön tasolla huollon onnistumisiin ja parannettaviin kohtiin. Kierrosten tulosten perusteella hyvin toiminut huolto saa ylimääräisen palkkion, ja huonosta laadusta sanktioidaan.
YH Kodit Oy rakennuttaa rivitaloja Kaarinaan Piispanristiin29.11.2019 14:30:06 EET | Tiedote
Kaarinan suositulle Piispanristin alueelle valmistuu uusia rivitaloja vuoden 2020 lopulla. YH Kotien rakennuttamaan ja omistamaan kohteeseen valmistuu yhteensä 28 vuokra-asuntoa.
YH Kodit rakennuttaa kaksi kerrostaloa Nokialle22.11.2019 11:15:09 EET | Tiedote
Nokian Viikin alueelle valmistuu helmikuussa 2020 kaksi kerrostaloa YH Kodeille vuokra-asunnoiksi. Edelliset YH Kodeilta Nokialle valmistuneet vuokra-asunnot ovat olleet ikäihmisille suunnattuja.
YH Kodeilta valmistuu kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Turun Linnanfälttiin28.12.2018 13:48:55 EET | Tiedote
Turun Linnanfältin uuteen puukaupunginosaan valmistuu YH Kodeilta 83 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Maaliskuussa valmistuva kerrostalo on YH Kotien ensimmäinen puukerrostalo ja ensimmäinen puukaupunkiin Aran tukemana tuotantona valmistuva puukerrostalo.
YH Kotien asukkailla mahdollisuus ladata sähköautoa omalta parkkipaikaltaan20.12.2018 14:58:51 EET | Tiedote
YH Kotien asukkailla on jatkossa mahdollisuus tilata autopaikalleen latauspiste, joka mahdollistaa sähköauton lataamisen lämpötolpan kautta. Latauspisteen käyttö tekee lataamisesta sähköturvallista ja jakaa sähkökapasiteettia koko parkkialueelle.