YH Kodit Oy rakennuttaa rivitaloja Kaarinaan Piispanristiin
”Rakenteilla olevat talot ovat jatkoa alueelle jo aiemmin rakennetuille vuokra- ja asumisoikeusasunnoillemme.” kertoo Mikko Lipponen, YH Kodit Oy:n Turun aluejohtaja. ”Kaarina ja erityisesti Piispanristi ovat suosittua aluetta, ja meillä onkin lähivuosien suunnitelmissa rakentaa useampikin rivi- ja kerrostalo Kaarinaan.” jatkaa Lipponen.
”Uusia taloja suunniteltaessa kiinnitämme erityistä huomiota rakennuksen energiankäyttöön. Nurminiitynkadulle valmistuviin rivitaloihin on tulossa maalämpö ja veden kulutusta seurataan asuntokohtaisilla mittareilla” kertoo Janne Tuominen, YH Kodit Oy:n toimitusjohtaja. ”Alueen muissa taloissamme on maalämpö ollut käytössä jo useamman vuoden ajan. Lisäksi olemme vaihtaneet vanhoja öljylämmitteisiä talojamme maalämpöön viime vuosien aikana. Tehtävää vielä kuitenkin riittää ja erilaisia toimenpiteitä tehdään, jotta saamme vanhemman asuntokannamme hiilijalanjälkeä pienennettyä.” jatkaa Tuominen.
Nurminiitynkatu 5:een valmistuvien asuntojen koot vaihtelevat 45 neliön kaksioista 79,5 neliön nelikoihin. Asunnot tulevat haettavaksi alkusyksystä 2020.
Yhteyshenkilöt
Janne TuominenToimitusjohtaja
Puh:010 227 3016janne.tuominen@yhkodit.fiMikko LipponenAluejohtaja
Puh:010 227 3721mikko.lipponen@yhkodit.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
YH Kodit on merkittävä asuntokannan uudistaja Tampereen ja Turun seuduilla. Rakennutamme vuosittain noin 500 – 1000 asuntoa kasvavan kysynnän mukaan. Asukkaamme ovat löytäneet meiltä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia koteja laajasta vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntojen valikoimastamme yli 40 vuoden ajan. Omistamme yli 7 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa Tampereella ja Turussa sekä niiden lähialueilla
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YH Kodit Oy
YH KODIT VALVOO KIINTEISTÖJENSÄ HUOLTOA UUDELLA TAVALLA - Hyvä huolto tuo palkkion, huono sanktion30.12.2019 14:11:49 EET | Tiedote
Tampereella ja Turussa toimiva YH Kodit on nostanut taloyhtiöiden huollon uudelle tasolle. Yritys on kehittänyt järjestelmän, joka parantaa taloyhtiöiden huollon laatua ja tasaisuutta. Järjestelmä perustuu jokaisessa taloyhtiössä neljä kertaa vuodessa tehtäviin kierroksiin, joissa pureudutaan käytännön tasolla huollon onnistumisiin ja parannettaviin kohtiin. Kierrosten tulosten perusteella hyvin toiminut huolto saa ylimääräisen palkkion, ja huonosta laadusta sanktioidaan.
YH Kodit rakennuttaa kaksi kerrostaloa Nokialle22.11.2019 11:15:09 EET | Tiedote
Nokian Viikin alueelle valmistuu helmikuussa 2020 kaksi kerrostaloa YH Kodeille vuokra-asunnoiksi. Edelliset YH Kodeilta Nokialle valmistuneet vuokra-asunnot ovat olleet ikäihmisille suunnattuja.
YH Kodit rakennuttaa Turkuun neljä kerrostaloa senioreille21.2.2019 14:39:37 EET | Tiedote
YH Kodit Oy rakennuttaa Turkuun vuosien 2019 ja 2020 aikana yhteensä 254 senioreille suunniteltua vuokra-asuntoa. Aran tukemana tuotantona valmistuvista kerrostaloista kolme valmistuu YH Kotien omistukseen.
YH Kodeilta valmistuu kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Turun Linnanfälttiin28.12.2018 13:48:55 EET | Tiedote
Turun Linnanfältin uuteen puukaupunginosaan valmistuu YH Kodeilta 83 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Maaliskuussa valmistuva kerrostalo on YH Kotien ensimmäinen puukerrostalo ja ensimmäinen puukaupunkiin Aran tukemana tuotantona valmistuva puukerrostalo.
YH Kotien asukkailla mahdollisuus ladata sähköautoa omalta parkkipaikaltaan20.12.2018 14:58:51 EET | Tiedote
YH Kotien asukkailla on jatkossa mahdollisuus tilata autopaikalleen latauspiste, joka mahdollistaa sähköauton lataamisen lämpötolpan kautta. Latauspisteen käyttö tekee lataamisesta sähköturvallista ja jakaa sähkökapasiteettia koko parkkialueelle.