Myllyhoitoyhdistyksen esitys päihdepalvelujärjestelmän tilan, toimivuuden ja kustannusvaikutusten selvittämiseksi - Päihdepalvelut hallitusohjelmaan 2019
Tausta: Päihdeongelmat ja -riippuvuus ovat merkittäviä kansanterveydellisiä kysymyksiä, jotka aiheuttavat valtavat kustannukset kansantaloudelle. Alkoholiperäisiin syihin kuolee Suomessa yli 2000 ja huumeiden aiheuttamiin myrkytyksiin noin 140 ihmistä vuosittain. Päihdeongelmaiset rasittavat ylisuhteisesti mm. terveydenhoitojärjestelmää, sosiaalitoimea ja lastensuojelua. Lisäksi tulevat välilliset kustannukset, kuten menetetty työvoimapotentiaali ja tuottavuus yrityksissä sekä läheisten oireilun hoitaminen sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmän piirissä. THL:n arvion mukaan Suomessa on noin 560.000 alkoholin riskikäyttäjää. *1 Suomalaisen tutkimuksen sekä pohjoismaisen vertailuaineiston perusteella arvioidaan, että riskikäyttäjien määrästä alkoholiriippuvaisia on noin 225.–270.000 ihmistä (5-6 % aikuisväestöstä). Lisäksi huumeriippuvaisia arvioidaan Suomessa olevan n. 30.000.
Useat päihdepalveluita koskevat lakimuutokset ja uudistukset jäivät toteutumatta edellisellä hallituskaudella (mielenterveys- ja päihdehuolto-, itsemääräämisoikeus- ja asiakasmaksulaki). Vastuu päihdehuollosta on kunnilla, joilla on hyvin kirjava käytäntö päihdepalvelujen tarjoamisen suhteen. Vuoden 2018 lopulla tehdyn kyselytutkimuksen mukaan noin puolet alkoholiongelmia lähipiirissään kokeneista oli hakenut apua, ja heistä ainoastaan 20% koki saaneensa apua ongelmiinsa. *2 Hoidon tarve ja sopiva palvelu/hoito eivät siis kohtaa tai niitä ei ole tarjolla, jonka lisäksi hoitosuosituksia sovelletaan huonosti. *3
Suomessa ei ole kattavasti arvioitu päihdeongelmien yhteiskunnallisia kokonaiskustannuksia (välittömät, välilliset sekä läheisiin kohdistuvat haitat). Ruotsin hallituksen asettama työryhmä (Missbruksutredningen 2011) arvioi, että yhteiskunnalliset kokonaiskustannukset Ruotsissa ovat noin 150 mrd. SEK (15 mrd. euroa). *4 Tästä voisi päätellä, että kustannukset Suomessa ovat suuruusluokkaa 7-8 mrd. euroa. Palveluvalikoimaneuvosto arvioi marraskuussa 2018 päihde- ja mielenterveyshäiriöiden aiheuttavan 6 mrd. euron vuotuiset kustannukset.5 Edellä mainittu Ruotsin hallituksen asettama työryhmä luovutti raporttinsa ml. toimenpidesuositukset vuoden 2011 lopulla. Suomessa ei ole tehty vastaavaa kokonaisvaltaista selvitystä päihdepalveluista.
Yhteistyössä:
- A-klinikka Oy
- Fenix Klinikat Oy
- Hoitokoti Tuhkimo Oy
- Kalliola Oy
- Kantamo Oy
- Minnesota Kainuu Oy
- Naistenkartano ry
- Oikeahetki Ky
- Päijät-Hämeen Myllyhoitoklinikka Oy
- Sininauhaliitto ry
- Tietu ry
Lisäksi yhteistyössä Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen kunniapuheenjohtaja Hannu Ekholm, toipumisterapeutti Kalervo Koskela ja Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen entinen jäsen Matti Nokela.
Lähteet:
3 https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/rdquo-laakarit-stigmatisoivat-paihdehoitoa-rdquo/
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
- Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Jouni Lehto, puh. 045 130 8799
- Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen asiantuntija, psykiatrian erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys Antti Loimalahti, puh. 044 240 5961
- Myllyhoitoyhdistyksen toipumiskeskeisen hoidon verkoston asiantuntijajäsen Konsta Heikkilä, puh. 044 722 8926
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Annankatu 29 A 9
00100 Helsinki
040 729 1171 (9-15)http://www.myllyhoitoyhdistys.fi
Myllyhoitoyhdistys on valtakunnallinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka työntekijät ja verkostot omaavat laajasti riippuvuuksiin liittyvää asiantuntemusta. Yhdistyksen tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen, päihderiippuvuuteen tai muihin haitallisiin riippuvuuksiin sairastuneiden ja heidän läheistensä auttaminen sekä toipumiskeskeisen riippuvuushoidon kehittäminen.
Lisätietoja: www.myllyhoitoyhdistys.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Myllyhoitoyhdistys ry
Mediakutsu: Koulutus addiktiosta toimittajille ja viestijöille 8.10. klo 9-11.3017.9.2024 07:40:00 EEST | Kutsu
Maksuton verkkokoulutus tarjoaa työkaluja ammattitaitoiseen ja uskottavaan raportoimiseen riippuvuuksista sekä päihteiden käytöstä ja käyttäjistä.
”Koen sellaista yksinäisyyttä, että ei voi kuvailla” – päihderiippuvaisen läheinen jää hätänsä kanssa yksin24.4.2024 08:05:00 EEST | Tiedote
Järjestöjen kyselyn mukaan päihteitä käyttävän läheiset jäävät helposti avun ulkopuolelle, eikä heidän tarpeitaan tunnisteta terveydenhuollossa riittävästi. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta järjestetään päihderiippuvaisten läheisille tukitapahtumat Helsingissä ja Seinäjoella.
Kutsu: Seminaari päihdehoidosta Yhdysvalloissa opioidikriisin keskellä11.1.2024 08:15:00 EET | Kutsu
Miten päihderiippuvuutta hoidetaan nykyään Yhdysvalloissa? Kuinka maan opioidikriisi on vaikuttanut hoitomenetelmiin? Maksuton seminaari on tarkoitettu sote- ja päihdealan ammattilaisille sekä muille kiinnostuneille, ja siihen voi osallistua myös etänä.
Kutsu: Seminaari addiktioista ja päihdehoidosta 22.11.18.10.2023 08:00:00 EEST | Kutsu
Miten addiktio näkyy nuorten elämässä, entä millaista on somelääkärin työ? Millaisia ongelmia on päihdepalveluissa, ja miksi asiakkaiden yhdenvertaisuus ei siellä aina toteudu? Miten sitkeästä läheisriippuvuudesta pääsee eroon? Maksuttomassa seminaarissa puhuvat somelääkäri Atte Virolainen (Lääkäri Atte), laulaja-lauluntekijä Jippu ja oikeustieteen tohtori Heidi Vanjusov.
Mediakutsu: Koulutus addiktiosta toimittajille ja viestijöille 10.10. klo 9-11.303.10.2023 08:00:00 EEST | Kutsu
Maksuton verkkokoulutus tarjoaa työkaluja ammattitaitoiseen ja uskottavaan raportoimiseen riippuvuuksista sekä päihteiden käytöstä ja käyttäjistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme