
Vaken strategiaehdotus: yhtiöstä digi- ja ilmastoinvestointien vauhdittaja

”Omistaja on edellyttänyt Vaken tehtävien tarkastelua tukemaan hallitusohjelman toteuttamista sekä pyytänyt Vaken hallitusta esittämään ehdotuksensa Vaken uudeksi rooliksi syyskuun puoleenväliin mennessä. Toimeksiannon mukaisesti olemme valmistelleet uuden strategian, joka vastaa omistajan esittämiin toiveisiin ja on toteutettavissa tehokkaasti. Olemme kuulleet strategiatyömme aikana yli sataa sidosryhmäkentän edustajaa. Työn aikana on käynyt selväksi, että erityisesti digitalisaation ja ilmastonmuutoksen osalta tarvitaan lisää innovaatiopanostuksia, investointeja ja teollisen mittakaavan kaupallista skaalaamista,” kommentoi Vaken hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen.
Vaken toimitusjohtaja Paula Laine taustoittaa: ”Digitalisaation käyttöönottoa läpi yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän on kiihdytettävä erityisesti ikärakenteen muutoksiin varautumiseksi. Samalla hiilineutraaliustavoitetta kohti eteneminen avaa Suomelle edelläkävijänä merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Niin digitalisaatioon kuin ilmastonmuutokseenkin liittyy seuraavan 10-15 vuoden aikana merkittävät investointitarpeet, jotka eivät tällä hetkellä toteudu markkinaehtoisesti siinä tahdissa ja laajuudessa kuin haasteisiin vastaaminen edellyttäisi. Viesti sidosryhmiltä on ollut selvä: Vaken panos investointien vauhdittajana olisi sekä tarpeellinen että tervetullut täydennys innovaatiojärjestelmäämme.”
Ehdotuksen mukaan Vake vauhdittaisi ja pääomittaisi julkisia, kaupallisia ja näitä yhdistäviä public-private-partnership-alustoja, sekä uuden teknologian ratkaisujen teollisen mittaluokan skaalauksia merkittävällä, yli 100MEUR vuosittaisella panostuksella.
”Omistaja arvioi linjauksiaan Vakea koskien syksyn aikana. Vaken strategiatyö antaa sen tulevan roolin ja toiminnan painopisteiden suuntaamiseen arvokasta analyysia ja syötteitä,” kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero sanoo.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sidosryhmäjohtaja Saara Mattero, p. 0400 114 777, saara.mattero@vake.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion kehitysyhtiö Vake Oy
Lahjoita puhetta -kampanja kerää puhetta suomenkielisen tekoälyn kehitykseen16.6.2020 08:00:47 EEST | Tiedote
Meneekö hermot chattirobotin kanssa, ymmärsikö Siri sanasi väärin, onko verkossa asiointi mummosi pahin painajainen? Tänään alkava Lahjoita puhetta -kampanja auttaa tutkijoita ja sovelluskehittäjiä kehittämään yhä paremmin toimivaa suomenkielistä tekoälyä ja puheentunnistusta, joka ymmärtää sanojamme – olimme sitten savolaisia, stadilaisia tai vasta opettelemassa suomen kieltä. Hankkeen taustalla ovat Yle, Helsingin yliopisto ja Valtion kehitysyhtiö Vake Oy. Kampanjaan haastetaan mukaan myös yhteiskunnan eri toimijoita innostamaan kaikkia suomea puhuvia lahjoittamaan puhettaan. Digitalisaation ulottuessa kaikille elämänaloille ja tekoälyn ohjatessa tulevaisuudessa suurta osaa palveluistamme on tärkeää, että teknologia ymmärtää käyttäjiä heidän omilla kielillään. Seurauksena on helpompi tulevaisuuden arki kaikille. Sujuvan puheentunnistuksen kehittämiseen tarvitaan kuitenkin 10 000 tuntia vapaasti puhuttua suomen kieltä: eri-ikäisiltä, eri tavoin suomea puhuvilta ja eri murrealueilta. “
Vaken toimitusjohtajaksi Paula Laine Sitrasta11.7.2019 10:00:00 EEST | Tiedote
Valtion kehitysyhtiö Vaken hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Paula Laineen. Laine aloittaa tehtävässä 15.7.2019.
Posti kehittyy MyDatan edelläkävijäksi20.6.2019 14:24:54 EEST | Tiedote
MyData, eli eri toimijoiden ja sovellusten yksilöiltä keräämä omadata, on vielä hajallaan ja pääosin hyödyntämättä – vaikka sen liiketoiminta- ja hyödyntämispotentiaali yksilön omaksi hyväksi ovat ilmeisiä. Valtion kehitysyhtiö Vake Oy ja Teknologiateollisuus ry etsivät haastekilpailussa operaattoria kokoamaan kansalaisten omadataa parempien dataan pohjautuvien palvelujen kehittämiseksi.