Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään väkiluku on kasvanut viimeiset kolme kuukautta

Jaa
Hyvinkään kaupungin väestökasvu oli tammikuussa 2020 yhteensä +52 henkilöä. Kaupungin väestö kasvoi myös kahtena edellisenä kuukautena, eli marras- ja joulukuussa 2019. Yhteenlaskettuna kaupungin väestö on kasvanut 124 asukkaalla edellisen kolmen kuukauden aikana.

HYVINKÄÄN KAUPUNKI TIEDOTTAA
26.2.2020
Julkaistavissa heti

Hyvinkään väkiluku on kasvanut viimeiset kolme kuukautta

Hyvinkään kaupungin väestökasvu oli tammikuussa 2020 yhteensä +52 henkilöä. Kaupungin väestö kasvoi myös kahtena edellisenä kuukautena, eli marras- ja joulukuussa 2019. Yhteenlaskettuna kaupungin väestö on kasvanut 124 asukkaalla edellisen kolmen kuukauden aikana.

- Kaupungin kokonaisväkiluku on nyt Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuussa 2020 46 507 eli olemme palaamassa samalle tasolle kuin viime vuoden tammikuussa. Syksyn 2019 aikana väestötilastoihin tuli vuodenaikaan tyypillinen notkahdus, jolloin monet nuoret muuttivat kaupungista toisaalle jatko-opintoihin, taustoittaa Hyvinkään tietotuotantoon ja tilastoihin erikoistunut suunnittelija Taru Härkönen.

Kaupungin väkiluku on kahta edellistä vuotta lukuun ottamatta kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun, jo 1980-luvulta lähtien.

- Hangonsillan asuinalueen kerrostalojen rakentuminen on selvästikin vauhdittanut tuoreinta muuttoliikettä, arvioi Härkönen.

Hyvinkäällä rakentuu parhaillaan sekä kerros- että rivi- ja pientaloja. Lisäksi Metsäkaltevan asuntomessualueen läheisyydessä olevalta uudelta Kravunlaakson alueelta voi parhaillaan hakea omakotitalotontteja. Tonttihaku on auki 25.3.2020 asti. Metsäkaltevaan on valmistumassa uusi alakoulu tänä vuonna.

Lisätietoja
Suunnittelija Taru Härkönen, p. 040 662 4429

www.hyvinkaa.fi/kaupunki-ja-hallinto/hyvinkaatietoa/tilastot/vaesto
www.hyvinkaarakentaa.fi
www.hyvinkaa.fi/omakotitontit

 

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

EMBARGO julkaisuvapaa 18.1.2024 Mitä tapahtuu, kun yhdistetään hyvinkääläinen omintakeisuus ja huipputuottajien hittivainu? - Hyvinkään tunnuskappaleessa kuuluu satojen kaupunkilaisten ääni15.1.2025 09:45:43 EET | Tiedote

Hyvinkää lopettaa hissuttelun ja kajauttaa maailmalle kaupungin elämän ääniä vilisevän kappaleen, nimeltään Hyvinkääni. Kappaleen tekoon saivat osallistua kaikki kaupunkilaiset, ja värikkään kokonaisuuden taustalla on myös hittikappaleistaan tunnettu tuottajakaksikko.

Kohti turvallisempaa liikennettä: Hyvinkäällä käynnistyy Liikenneturvan pilottihanke6.9.2024 08:34:34 EEST | Tiedote

Hyvinkää on yksi kolmesta pilottikunnasta Liikenneturvan uudessa Liikenneturvallinen kunta -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista liikenneturvallisuustyötä kunnissa. Hyvinkäällä hanke käynnistyy 12.9.2024 kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen ja Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroisen allekirjoittaessa hankkeen yhteistyösopimuksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye