Maailma kylässä -festivaali perutaan viranomaisten suositusten mukaisesti
Maailma kylässä -festivaali on koko perheelle suunnattu kulttuuri- ja keskustelutapahtuma, joka koostuu kymmenistä konserteista, näyttelyistä, dokumenteista, ruokakulttuurista ja ajankohtaisista keskusteluista. Festivaali oli määrä järjestää 23.−24. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Tapahtumaan oli ilmoittautunut 400 näytteilleasettajaa ja sinne oli kiinnitetty 100 esitystä. Vuosittain festivaalilla on vieraillut noin 70 000 kävijää. Tapahtuman järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo.
– Ihmisten terveys ja turvallisuus tässä tilanteessa on kaikkein tärkeintä. Teemme myös kaikkemme, että tapahtuman perumisesta johtuvat kustannusvaikutukset olisivat mahdollisimman pienet eri osapuolille, ja jo sovituissa asioissa päästäisiin hyvään neuvotteluratkaisuun, sanoo festivaalia järjestävän Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen.
Festivaaliorganisaatio tiedottaa näytteilleasettajia, ohjelmatuottajia, esiintyjiä, yhteistyökumppaneita ja muita sidosryhmiä tarkemmista järjestelyistä mahdollisimman pian.
Myös tapahtuman siirtämistä myöhempään ajankohtaan pohdittiin, mutta se todettiin festivaaliorganisaatiolle tässä tilanteessa liian suureksi haasteeksi.
– Festivaalin siirtäminen tarkoittaisi esimerkiksi eri puolilta maailmaa saapuvien kansainvälisten esiintyjien osalta täydellisiä uudelleenjärjestelyjä, joita on hyvin hankala tehdä epävarmassa tilanteessa. Sama koskee myös kotimaisia esiintyjiä, näytteilleasettajia, aluevarauksia ja teknistä tuotantoa, Peltonen jatkaa.
Maailma kylässä -festivaali järjestetään seuraavan kerran toukokuun lopulla 2021.
Lisätiedot
Mediahaastattelut: Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen, salla.peltonen@fingo.fi, +358 50 317 6710
Viestintään, markkinointiin ja yhteistyökumppaneihin liittyvät tiedustelut: festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Näytteilleasettajien ja aluetuotannon tiedustelut: festivaalin tuotantopäällikkö Rafael Campos, rafael.campos@fingo.fi, +358 50 317 6709
Esiintyjiin ja ohjelmaan liittyvät tiedustelut: festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi , +358 50 317 6696
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomalaisten kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestöön Fingoon kuuluu 300 suomalaista järjestöä, jotka toimivat kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen tai globaalikasvatuksen parissa. Me viestimme, koulutamme, kasvatamme, tuemme ja vaikutamme, jotta maapallon kaikkien asukkaiden ääni kuuluisi päätöksenteossa – Suomessa ja maailmalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Mitä Turkissa ja Kreikassa tapahtuu? Kutsu virtuaaliseen mediatilaisuuteen24.3.2020 09:00:00 EET | Tiedote
Torstaina 26.3. klo 9:00 etäyhteyksin järjestettävässä mediatilaisuudessa Fingo, Suomen Pakolaisapu, Lääkärit Ilman Rajoja, Suomen Lähi-idän instituutti (FIME) sekä Amnesty Internationalin Suomen osasto tarjoavat ajantasaista tietoa Turkin ja Kreikan olosuhteista.
Maailma kylässä -festivaalille Les Amazones d'Afrique, Mayito Rivera ja SANNI26.2.2020 09:47:05 EET | Tiedote
Kestävän kehityksen suurtapahtuma ja maailmanmusiikin ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, julkaisee ensimmäisiä esiintyjiään. Helsingin Kaisaniemen puistossa 23.–24.5. esiintyvät kantaaottava kollektiivi Les Amazones d'Afrique, Los Van Van -yhtyeen keulahahmona tunnettu Mayito Rivera, Grammy-palkittu Ricky Kej, marokkolainen Oum sekä yksi Suomen tunnetuimmista artisteista, SANNI.
Järjestöt: Hallituksen 22,5 miljoonan lisärahoitus kehitysyhteistyöhön tärkeä päätös31.1.2020 15:27:42 EET | Tiedote
Suomalaiset kehitysjärjestöt kehuvat hallituksen tekemää lisärahoituspäätöstä kehitysyhteistyöhön. Ulkoministeriö myöntää kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin päätöksellä 22,5 miljoonaa euroa suomalaisten järjestöjen kehitysyhteistyöohjelmille Afrikassa vuosille 2020–2021.
Asiantuntijoilta vahvat suositukset – YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7 toimeenpantava Euroopassa21.11.2019 11:02:30 EET | Tiedote
YK:n kestävän kehityksen tavoite 4.7:n mukaan kaikilla ihmisillä tulee olla tiedot ja taidot edistää kestävää kehitystä. 200 päättäjää, tutkijaa ja kansalaisjärjestöjen asiantuntijaa 54 maasta laativat marraskuun alussa Helsingissä järjestetyssä Envision 4.7 -konferenssissa tiekartan ja suositukset tavoitteen toimeenpanemiseksi Euroopassa.
Jokainen hukkunut on liikaa – Humaaneja ratkaisuja EU:n pakolaistilanteeseen13.11.2019 12:15:00 EET | Kutsu
Välimerelle on tänä vuonna kuollut tai kadonnut yli tuhat ihmistä. Uuden Euroopan parlamentin ja loppuvuodesta työnsä aloittavan Euroopan komission on tehtävä päätöksiä kestämättömän tilanteen ratkaisemiseksi. Erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista keskustellaan Suomen kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon ja Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tilaisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme